Antti Mikkola ei ole jumiutunut stereotypioihin. Hänen uudessa näytelmässään puhuu mies, vaikka vaimolle passaisi seksikin. Ei voi auttaa, sori kertoo parisuhteesta, muutoksesta ja muutoksen torjumisesta. Samuli Muje, Antti Mankonen ja Heidi Kiviharju ovat puhuttelevan näytelmän oivallinen trio.
Ensimmäinen ajatus: loistavaa, nyt on pääosassa mies, jota ahdistaa. Ei kodin, työpaikan ja tarhan välillä sahaava keski-ikäinen nainen.
Perinteisesti mies nähdään hallitsevana, nainen alistuvana. Käsikirjoittaja Antti Mikkola ei sorru stereotypioihin. Nyt kipuilee mies ja seksiä kinuaa nainen.
Mikkola irrottaa miehen kielenkannat ja tekee sen tavalla, joka saa yleisön tarkentamaan katsettaan. Hei, tämä mieshän todella puhuu! Eikä se sanojen täyttämä pajatso kerralla tyhjene.
Ei voi auttaa, sori kertoo ruuhkavuosissa riuhtovista ihmisistä eron partaalla.
Elämä on jatkuvaa muutosta. Entäpä jos ei voi hyväksyä edes pysyvää muutosta, kuolemaa? Vaikka luopumisen kautta voisi löytää uudelleen myös menetetyn.
Hylätyksi tuleminen on ihmisen vaikeimpia tunnekokemuksia. Traagiseksi tarinan tekee se, että vääjäämättömän vastustaminen siirtää vain toivoa uudesta alusta.
Revityt sanat
Parisuhteessa merkit saattaa huomata vasta sitten, kun tilanne on kehittynyt liian vaikeaksi. Ensimmäinen käänne voi olla se, kun seksistä aletaan neuvotella. Seuraavassa vaiheessa asiasta jo vaietaan. Jäljellä on viha ja pettymys, syyllisyys ja pelko.
Näytelmässä tutkija Ilmarin ja kiinteistönvälittäjä Merin suhde on karikolla. Liiton parasta ennen -päivämäärä on aikaa sitten ohitettu. Lapset pönkittävät kulisseja.
Ilmaria ahdistaa. Vahvatahtoisen Merin kohtaaminen on vain sanoja ja pitkiä lauseita ilman kosketusta. Rakastelukerrat on raksittu merkkipäivien tavoin kalenteriin. Unelmat eivät ole enää yhteisiä. Pelko hylätyksi tulemisesta pitää liitokset kasassa.
Puolisoiden dialogi on repivää. He seuraavat kierrepallon tuloa, mutta miettivät vain palautusta ajattelematta, haluaako kumpikaan enää pelata tätä peliä.
Meri tiuskii Ilmarin repivän sanoja kuin arpalipukkeita. Kumppanille on helppo postittaa ikävät tunteensa, kun oikeampi osoite olisi lähempänä.
Ilmarin taiteilijaveli Antero saa kiksit töihinsä naisten takapuolista. Ne täyttävät hänen kankaansa. Anteron puolison, Annukan, sairauskohtaus muuttaa heidän elämänsä.
Tiukka rytmi
Perttu Sinervon lavastus on pelkistetty, käsin muuntuva. Tila vaihtuu näppärästi sairaalan odotushuoneeksi, jossa ihmissuhteiden umpisolmuja paljaimmillaan avataan.
Näytelmä puhuu tiukalla rytmillä muutoksen vaikeudesta ja uhriutumisesta unohtamatta keventävää huumoria. Huumorista vastaa erityisesti miesten äiti, joka tuo avioliittoproblematiikkaan suorasukaista sukupolvinäkemystä.
Mikkolan itsensä ohjaama esitys on täynnä leiskuvia tunteita, mutta henkilöhahmot puhuttelevat myös kehonkielellään.
Näytelmän varsinainen katalysaattori on Samuli Mujeen Ilmari. Tulkinta liukuu öljytysti tunteiden äärilaidasta toiseen ja on täynnä kirpeitä laukauksia ja haavaumia. Melkoinen suoritus, tarkoituksella kimeäksi kohoavaa ääntä myöten.
Antti Mankonen sopii kuin valettu taiteilija Anteroksi, joka jo huumaavaa itsenäisyyttä maistettuaan on yhtäkkiä pakotettu uuden alun eteen.
Kaksoisvalotus
Heidi Kiviharju solahtaa herkullisesti sekä Meriksi että Annukaksi. Mikä silmänräpäyksellinen asun ja roolin vaihto! Näyttelijä köpöttelee myös suorapuheisena äitinä, joka hahmo taittaa tummat sävyt kepeiksi.
Näytelmästä piirtyy elämän haikea kaksoisvalotus: voit itse päättää muutoksesta, mutta elämä voi myös yllättää ja tehdä ratkaisun puolestasi.
Kuinka pariskunnille lopulta käy, se jääköön kertomatta. Mutta tarinalle on olemassa vaihtoehtoinen loppu.
Ei voi auttaa, sori on yhteistuotanto Teatteri Telakan kanssa, jonka versio saa ensi-iltansa marraskuussa. Telakalla esityksen ihmiset päätyvät elämässään toisenlaiseen ratkaisuun.
Kommentointi on suljettu.