Hiihtokausi lähti sutjakasti viikko sitten käyntiin. Tykkilumen voimin, tietenkin. ”Kiitos, ilmastonmuutos 1850– ”, voisi vaikka painattaa verkkareidensa perspuolelle.
Vuokatissa päästiin sivakoimaan virallisesti tiettävästi ensimmäisenä, 10.10. kello 10. Kas, mikä erinomainen vihkipäivä. Kaikkea sitä nykyaikana keksivät.
Suomalaisille rakas hiihto on ristiriitainen laji. Käytetäänpä uudissanaa ”valtamedia”, niin karmiva termi kuin se onkin. Käytän sanaa, sillä valtamedia sopii, no, jotenkin vain niin nasevasti ”suomalaisen hiihdon” kanssa yksiin.
Suomalainen hiihto on ollut kotimaisessa valtamediassa tapetilla strategisesta vuodesta 2001 lähtien. Silloin heinolalaiselta huoltoasemalta löytyi ruskea lääkelaukku. Kari-Pekka Kyrö ja Paavo M. Petäjä puhuivat viisaita.
Ennustan, että muistot palautuvat ensi vuonna, Lahden MM-kotikisojen lähestyessä. Paavo M. Petäjää haastatellaan jälleen. Toivottavasti ei kuitenkaan englanniksi.
Juuri nyt dopingkäryvuorossa ovat norjalaiset.
Kuka kyllin korkeassa asemassa oleva lääkäri tai joukkueenjohtaja olisi se, joka paljastaisi viimein, millainen lääkitys tämän maan hiihtäjillä todellisuudessa on? Käsi ylös vain, rohkeasti siellä takarivissäkin.
Kenellä on paras lääkitys, se viimeisenä itkee?
Maailmancupien tulosluettelot ovat olleet vuosia mielenkiintoista luettavaa. Kymmenen ensimmäisen mieshiihtäjän joukossa saattaa olla lähes kymmenen norjalaista. Sitten ihmetellään, ”miksi suomalainen mieshiihtäjä ei menesty”.
Yksi trendilaji ei kvartaalitaloudessa kovin pitkään pinnalla pysy.
Michel Foucault’n lanseeraaman biovallan alistamia kehojansa kurittavat, kauneutta ja menestystä keinolla millä hyvänsä janoavat nälkäiset (ei pitkäviineriä tänäänkään) toimistorotat eivät jaksa takuulla jolkottaa viittä vuotta kauempaa.
Silloin, kun hädin tuskin keskiluokkaan kuuluva ihminen tietää, ettei hän kyvyillään enää sen ylemmäs tule elämässään pääsemään, hän alkaa juosta. Koska kukaan ei enää jaksa kuunnella juoksuharrastuksellaan pätijöitä, on syytä kysyä, olisiko vihdoin hiihdon vuoro. Myös meidän tavallisten tallaajien lempilajina.
– Aloittelijan kannattaa ostaa huippusukset, linjaa pikkupaikkakunnan kauppias.
Harrastaminen on tyssännyt hänen kuulemansa mukaan usein siihen, että on ostettu halvimmat mahdolliset pitopohjaraakut.
Ei, pitopohjilla ei ole ilo hiihtää. Vaikka Heikkisen Matti niillä jalometallia vuolikin.
