Taas yksi osoitus siitä, että Suomessa on liikaa televisiokanavia, eikä järkevää sisältöä millään riitä kaikille: Laihduttajan suloinen kosto Livillä. Ohjelmatietojen mukaan on kysymys tästä: ”Ylipainonsa vuoksi kiusatut ja syrjityt ihmistet aloittavat kolmen kuukauden kovan kunto- ja laihdutuskuurin. Uuden ulkonäön ja itsevarmuuden saattelemana he kohtaavat kiusaajansa ja puhuvat suunsa puhtaaksi.” (Jätin tahallani kirjoitusvirheen, kuvatkoon sekin ohjelman tasoa.)
Tässä esimerkki yhdestä jaksosta: ”Alexandraa on jäänyt kaivelemaan lihavan kaverin rooli. Neeshan poikaystävä sanoi, että Neesha olisi kauniimpi, jos olisi laihempi. Laihdutuskuurin jälkeen naiset pääsevät kostamaan.”
Näin tämän edellä kuvaillun jakson trailerin. Alexandra liikkui nuorempana hoikemman kaverinsa seurassa, ja pojat eivät olleet huomaavinaan häntä, vaan hoikempi kaveri sai kaiken huomion. Toki tämä on nyt sen hoikemman kaverin vika, ja tälle hoikkeliinille täytyy kostaa nolaamalla hänet televisiossa, koska hän on hoikka.
Neeshan poikaystävä on sanonut tälle, että hän olisi kauniimpi hoikkana. DAA! Aika moni on. Poikaystävä olisi toki voinut sanoa, että Neesha on kaunis sellaisena kuin on. Mutta jos tuo on poikaystävän rehellinen mielipide ja hän on sen sanonut ääneen, niin… ei kun kostamaan?
Nämä näkevät ensin melkoisen vaivan kuntokuurinsa kanssa ja sitten yhtä ison vaivan lavastaakseen tilanteen, jossa heitä loukannut henkilö nolataan mahdollisimman isosti. Koston takia siis lavastetaan esimerkiksi kutsuvierastilaisuuksia, television keskusteluohjelmia ja muotikuvauksia.
Alexandra, Neesha, Meghan, Brooke ja muut läskikostajat, hei. Se, että joku käyttäytyy sinua kohtaan huonosti, ei kerro mitään sinusta. Se ei kerro mitään sinun kauneudestasi tai rumuudestasi tai arvostasi ihmisenä. Se kertoo ihan kaiken siitä toisesta ihmisestä. Se kertoo sen, että se sinun isäsi tai pomosi tai poikaystäväsi on tilannetajuton ja empatiakyvytön idiootti.
Idiootista voi pysytellä halutessaan mahdollisimman kaukana. Jos et fyysisesti pysty, niin ainakaan henkisesti tällaista ei tarvitse päästää lähelleen. Tämä ohjelma, jonka on tarkoitus olla kosto tälle dorkalle, kertoo nyt siitä, että sinä annat edelleen tämän idiootin ajaa itseäsi.
Koko kolmen kuukauden tehodieetin ajan sinä ajattelet häntä päivittäin. Silloinkin, kun hän on jo kävelee aivan uusien ihmisten yli, eikä enää edes muista sinua, sinä annat aikasi, ajatuksesi ja energiasi hänelle. Minä olisin kiusaajana imarreltu tästä. Lapsillekin sanotaan, että älä välitä siitä kiusaajasta, niin se lakkaa kiusaamasta. Eikö teille ole kerrottu?
Jos sinä koet, että toinen ihminen on kiusaaja, niin miksi sinä haluat olla hänelle enää mitään? Miksi sinä haluat näyttää hänelle, että pystyt laihtumaan? Mitä väliä sinulle on sillä, mitä sinun kiusaajasi sinusta ajattelee?
Ja miksi täytyy kostaa? Tuleeko sinulle sitten parempi mieli, kun sinun kiusaajasi on julkisesti nolattu? Eikö se tee sinusta juuri hänen laisensa – kiusaajan? Jos sinulla on paha mieli jostain, mitä joku on sanonut, niin etkö voisi mennä kahden kesken juttelemaan tämän ihmisen kanssa ja kertoa mitä hänen käytöksensä tuntui ja mitä jälkiä se on sinuun jättänyt?
Tästä vielä lopuksi pieni monivalintatehtävä, Meghan. Mikä on hyvä syy pudottaa painoa?
a) Se, että miestä, joka ei halunnut seurustella kanssani, kaduttaisi.
b) Se, että pääsee telkkariin.
c) Se, että voisin paremmin.
Ei vissiin ainakaan c. Minä en tajua teitä, isot ameriikkalaiset muijat!
Mikä tässä on suloista?
26.10.2016 10:01
Lue lisää
- Kylillä18.07.2024 08:00
Tilaajille
- Kylillä04.07.2024 11:00
Tilaajille
Kommentointi on suljettu.