Arjen sankariksi kasvamassa

Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot ovat yksi uuden opetussuunnitelman laaja-alaisen osaamisen tavoitteista. Kansalaistaitoinakin nämä tunnetaan, erityisesti meidän 80-luvulla peruskoulumme käyneiden kesken. Omaksi oppiaineekseen nämä taidot eivät ole kuitenkaan yltäneet enää tällä vuosituhannella.
Uusavuttomuudesta on puhuttu jo vuosikymmenet myös aikuisten kohdalla. Arjessa tarvittavia käytännön taitoja ei enää osata tai niiden puutetta edes huomata. Ennen uusavuttomuus oli lähinnä sitä, ettei osattu kodinhoitotaitoja. Nykyään sen voisi määritellä laajemmin: uusavuton ei osaa sellaisia arjen kannalta välttämättömiä asioita, joita jokaisen aikuisen oletetaan osaavan.
Siinä se tuli: arjen taidot. Miten voisimme vaikuttaa siihen, että nykylapsista ei kasva uusavuttomia aikuisia?
Välillä tuntuu, että lasten arjen taidot on uhrattu nopean suorittamisen ja tehokkuuden alttarille. Kiire on jatkuvaa meillä ruuhkavuosissa elävillä vanhemmilla. Aikuiset eivät enää ota lapsia mukaan arjen askareisiin, koska suoriutuvat niistä itse nopeammin ja omat laatustandardit täyttäen. Minkä karhunpalveluksen me sillä teemmekään!
Osallisuus on päivän sana niin koulutuksessa kuin politiikassakin; sitä sen pitäisi olla kodeissakin. Annetaan jokaisen omalta osaltaan osallistua ja ehkä jopa tuoda omia näkökulmiaan ja ideoitaan siitä, miten asiat voisi hoitaa. Aikaa saattaa kulua vähän enemmän, ja ehkä omista vaatimuksista pitää pystyä tinkimään, mutta selväähän on, että moinen uhraus tuo itsensä moninkertaisena takaisin.
Oma esikoiseni on alkanut saada kotitaloudesta läksyjä. Täytyy tunnustaa, etten ikinä ole nauttinut lasteni läksyistä niin paljon kuin nyt!
Läksyt toki vaativat sen, että välillä on purtava omaa kieltä, ettei mene neuvomaan väliin liikaa, tai pakotettava itseään pitämään näpit irti taikinasta.
Hyvää tulee ilman minuakin. Vähän enemmän sotkua, mutta sekin on tunnollisesti siivottu pois. Nyt alan jo haaveilla iltapäivistä, jolloin tulen kotiin ja perhettä odottaa valmis ruoka, jonka aloitteleva kokkailija on tehnyt. Viimeistään silloin itsehillintäni saa palkkion.
Itsestä huolehtimiseen kuuluu myös omien oikeuksien ja vastuiden tunteminen. Oikeutensa nykynuoret tuntevat hyvin, väittäisin. Vastuiden kanssa on vähän niin ja näin. Toki suurin osa nuorista on fiksua ja vastuullista väkeä, joka itsensä lisäksi osaa huolehtia muistakin. Joukkoon mahtuu kuitenkin niitä, jotka pitävät kovasti meteliä omista oikeuksistaan samalla polkien surutta jalkoihinsa muiden oikeuksia.
Välillä pysähdynkin ihmettelemään, mihin olemme tässä maassa menossa. Tuntuu, ettei terveen järjen käyttö ole sallittua, koska vaarana on, että joku vähintään uhkailee oikeustoimilla. Milloin unohdimme toistemme kohtaamisen, asioista sopimisen ja asioiden katsomisen myös toisen näkökulmasta?
Tässäkin me aikuiset näytämme nuorillemme esimerkkiä. Mikäli emme ole valmiit selvittämään asioita vaan epäoikeudenmukaisuutta tuntiessamme käymme välittömästi taisteluun, usein netin välityksellä, välitämme nuorillemmekin viestin, että vain omalla tunnetilalla on väliä ja että itse on aina oikeassa.
Koulussa meillä on lukemattomia mahdollisuuksia itsestä huolehtimisen ja arjen taitojen harjoitteluun läpi peruskoulun. Ensimmäisellä luokalla se tarkoittaa usein perusasioita: omista tavaroista huolehtimista, terveellisiä elämäntapoja, liikenteessä turvallisesti liikkumista ja orastavaa ymmärrystä siitä, miten oma toiminta vaikuttaa itsen lisäksi ympäristöön.
Yläluokille edetessä aletaan siirtyä yhä abstraktimpiin asioihin: opitaan suojaamaan yksityisyyttä ja henkilökohtaisia rajoja, ottamaan huomioon eettisiä kysymyksiä ja kantamaan taloudellista vastuuta.
Koulussamme vietettiin viikko ennen syyslomaa terveellisten elämäntapojen viikkoa. Pitkillä välitunneilla oli mahtavasti ohjelmaa. Qr-koodiradan lisäksi oppilaat pääsivät joogaan, jätkäjumppaan ja likkojen lenkille.
Viikko huipentui koulun yhteisiin olympialaisiin, joissa koulun vanhimmat ylläpitivät toimintapisteitä, kahdeksasluokkalaiset toimivat ryhmien vastuuoppilaina ja muut oppilaat kiersivät eri-ikäisistä koostuvissa ryhmissä pisteitä.
Hyvä tekemisen meininki, yhteisöllisyys, toisista huolehtiminen, oma terveys ja osallisuus korostuivat. Selvää oli, että oppilaamme ovat kasvamassa arjen sankareiksi. Hyppäsimme tavoitteissa ison askeleen eteenpäin.