Nuori yrittäjäkaksikko laittaa lapset liikkumaan

01.10.2016 17:00

Ylöjärven lukiossa toisella vuosikurssilla opiskelevat Jutta Selin ja Milla Mettiänen ovat laittaneet pystyyn  miniyrityksen, joka tukee lasten liikkumista loma-aikoina. Yrittäjäkaksikko liikuttaa lapsia ensimmäisen kerran lokakuussa, kun Valossa jäljestetään lasten liikuntapäiväleiri.
Jutta Selin (vas.) ja Milla Mettiäinen kaavailevat, että syyslomalla pidetyn päiväleirin jälkeen järjestetään mahdollisesti muita leirejä loma-ajalla ja viikonloppuisin.
Yrittäjäkaksikko kaavailee, että syyslomalla pidetyn päiväleirin jälkeen järjestetään mahdollisesti muita leirejä loma-ajalla ja viikonloppuisin.

Jutta Selinillä ja Milla Mettiäisellä liikunta on ollut aina lähellä sydäntä. Selin treenaa  Tampereen Pyrinnössä painonnostoa, jonka lisäksi hän harrastaa yleisurheilua ja ratsastusta. Mettiäinen puolestaan pelaa ringetteä  Vammalan Vapsin B-junnuissa. Harrastustensa kautta tytöt ovat saaneet kokemusta valmentamisesta ja joukkueessa toimimisesta.

Urheilullinen elämäntapa virittikin idean omasta  miniyrityksestä, joka panostaisi pienten koululaisten liikkumiseen Ylöjärvellä.

– Olemme huomanneet, että Ylöjärvellä järjestetään lapsille enemmän puuha- kuin liikuntakerhoja. Toki meillä on paljon urheiluseuroja, mutta sellainen monipuolinen, eri liikuntalajeja kokeileva kerho uupuu, yrittäjäkaksikko sanoo.

Nyt yritys on perustettu. Ylöjärven lukion Y-linjaa käyvät tytöt osallistuivat lukuvuoden kestävään Nuori yrittäjyys -ohjelmaan, jossa oma yritys saatiin pystytettyä pienillä riskeillä. Vuoden aikana Selin ja Mettiäinen liikuttavat lapsia erilaisilla leireillä ja käyvät samalla läpi kaikki yrittämisen vaiheet.

– Nyt yrittäjyyttä on turvallista kokeilla, vaikka kyllähän tämäkin on tuottanut paljon säätämistä. Vakuutusasiat ynnä muut paperiasiat on pitänyt saada kuntoon, yrittäjän alut kertaavat.

Päiväleiriltä uusia tuttavuuksia

Liikkuvat lapset -nimeä kantava miniyritys aloittaa lasten liikuttamisen lokakuussa. Syyslomalle Selin ja Mettiäinen ovat suunnitelleet  maanantaista keskiviikkoon kestävän päiväleirin, jossa 6–12-vuotiaat lapset pääsevät liikkumaan ryhmässä ja kokeilemaan uusia ja erilaisia lajeja.

Valon liikuntasalissa järjestettävälle päiväleirille saavutaan aamulla ja lähdetään iltapäivällä, mikä helpottaa myös monen lapsiperheen syyslomaa.

– Moni vanhempi saattaa olla töissä syysloman, jolloin lapselle on vaikea saada hoitajaa. Toivomme, että leiri toisi helpotusta siihen ongelmaan.

Tytöt näkevät, että leiri on myös oiva tapa tavata uusia ystäviä. Mettiäinen muistaa, että omassa lapsuudessa sporttileirit olivat kiva kokemus, josta sai uusia kavereita.

Tytöt myös painottavat, että leirillä pienemmät eivät jää isompien jalkoihin.

– Ei haittaa, vaikka joillakin lapsilla olisi suuri ikäero, sillä jaamme kaikki leiriläiset tasaisesti eri joukkueisiin omien taitojensa mukaan. Meistä on pääasia, että kaikilla on kivaa,  he sanovat.

Sponsoreita tarvitaan

Jutta Selin (vas.) ja Milla Mettiäinen sanovat, että valmennustausta auttaa pitämään lapset hanskassa. Päiväleirille mahtuu ilmoittautumaan noin 30 lasta.
Jutta Selin (vas.) ja Milla Mettiäinen sanovat, että valmennustausta auttaa pitämään lapset hanskassa. Päiväleirille mahtuu ilmoittautumaan noin 30 lasta.

Päiväleirille on suunnitteilla paljon erilaisia lajeja, jotka sopivat eri ikäisille. Esimerkiksi perinteisen jalkapallon sijaan pelataan norsupalloa, jossa jalkapallon tilalla on suuri jumppapallo. Lisäksi suunnitteilla on sirkusta ja jonglöörausta.

– Urheilulajeista erikoisimmasta päästä on varmaankin sepak takraw. Se on pallopeli, jota pelataan sulkapallokentällä. Palloon saa osua kaikilla muilla ruumiinosilla paitsi käsillä, Selin ja Mettiäinen kertaavat.

Valon liikuntasalin lisäksi leirillä hyödynnetään myös piha-aluetta sekä lähellä sijaitsevaa yhtenäiskoulun urheilukenttää. Valo on luvannut tarjota leiritilojen lisäksi myös välineitä liikkumiseen. Myös Suomen Ringetteliitto on saatu houkuteltua mukaan sponsorointitoimintaan. He lainaavat leiriläisille välineet sisäringeten pelaamista varten. Yrittäjäkaksikko toivoo, että lisäsponsoreita saataisiin kerättyä kasaan vielä ennen leirin alkua.

– Otamme mielellämme vastaan liikuntavälineistöä, jos paikalliset seurat haluavat sellaisia tarjota. Olemme myös yrittäneet järjestää leiriläisille ruokailua sponsorivoimin, mutta meistä tuntuu, ettei suurehkoja yrityksiä kiinnosta lähteä mukaan tällaiseen vuoden kestävään projektiin, tytöt harmittelevat.

 

 

Kommentointi on suljettu.