Kesäkuun lopussa valtioneuvosto teki periaatepäätöksen, jossa linjataan valtion elintarvikehankintoja. Siinä todetaan, että kilpailutuksen ehdoissa pitää näkyä Suomen omalle elintarviketuotannolle säädetyt vaatimukset: ympäristön kannalta hyvät viljelymenetelmät, eläinten hyvinvointi ja terveys sekä elintarviketurvallisuus.
Valtioneuvosto kannustaa myös kuntia ja maakuntia painottamaan näitä samoja ehtoja. Meidän on syytä voimallisesti tukea nyt tuossa periaatepäätöksessä julki tuotua erittäin järkevää lähtökohtaa: verovaroilla hankittavien elintarvikkeiden pitää olla suomalaisten vaatimusten mukaisesti tuotettuja. Vasta sitten voidaan tutkia hintalappuja. Jos näin ei toimita, koko kilpailuasetelma sortaa raskaasti kotimaista tuotantoa ja työtä!
Hankinnan alkumetreillä tulee aloittaa vuoropuhelu kaupungin, ruokapalvelun asiakkaiden ja potentiaalisten toimijoiden eli lähialueen tuottajien ja yrittäjien kesken. Nämä kaikki tahot osallistuvat hankinnan valmisteluun ja suunnitteluun. Yhteiskehittely toimittajan ja loppukäyttäjien kanssa jatkuu myös sopimuskaudella.
Edellä lyhyesti kuvattu hankintamenettely sopii hyvin monenlaiseen palvelutuotantoon. Uusille innovatiivisille tuotteille ja palvelukonsepteille syntyy tilaa, kun kohde määritellään tavoitelluilla tuloksilla ja vaikutuksilla. Käyttäjälähtöisyys varmistaa, että asukkaiden tarpeet entistä tarkemmin ohjaavat palvelujen kehittämistä.
Työkaluksi voidaan ottaa Innokylän (https://www.innokyla.fi/) yhteisen työskentelyn virtuaalinen ympäristö. Se on kehitetty sosiaali- ja terveysministeriön ja Sitran rahoituksella, ja se tarjoaa sähköisiä työtiloja ideointia ja työskentelyä varten. Työtilat soveltuvat kehittämiseen, tiedonjakoon sekä julkisten hankintojen toteuttamiseen.
Innokylän työtila venyttää mainiosti Ylöjärven digiloikkaa. Avoimessa ympäristössä työskenteleminen helpottaa yhteissuunnittelua ja tiedon hallintaa. Sen avulla voidaan panostaa myös kohteen kehittämiseen ja kokeiluihin.
JUSSI KYTÖMÄKI
Kaupunginvaltuutettu
Vihreät