”Elä ja anna toistenkin elää”

Paikallisyhdistyksen merkkipäivä käynnistyy jumalanpalveluksella ja jatkuu sen jälkeen juhlatilaisuudella seurakuntakeskuksessa. Rivissä seisoo muiden muassa jatkosodan veteraani Ilmari Halinen, 93.

Iloluontoisuus on yksi keskeinen piirre, joka luonnehtii Ylöjärven Sotaveteraanit ry:n jäsentä, monivuotista hallitusjäsentä ja tietenkin jatkosodan veteraania Ilmari Halista.
Halinen joutui jatkosotaan 18-vuotiaana nuorukaisena vuonna 1941. Suomen itsenäisyys oli uhattuna. Palvelukseen astumisen piti tapahtua ripeästi.
– Kyseessä oli sellainen ajolähtötilanne. Aikaa palvelukseen astumiseen oli viisi päivää. Minut laitettiin konekiväärikomppaniaan, Halinen muistelee.
– Sain ensin koulutuksen panssarintorjuntatehtäviin, mutta koska etulinjassa oli vajausta, jouduin sinne. Koko sodan aika menikin sitten näissä tehtävissä, hän jatkaa.
Kyseessä oli tiukka paikka. Tästäkin huolimatta miehen puheessa kaikuu kiitollisuus vapaata isänmaata ja yhtä lailla elettyä elämää kohtaan.
Nuori mies ei tuntenut sotaan lähtiessä erityistä seikkailunhalua.
Toisaalta pelkokaan ei ottanut Halisesta niskalenkkiä, vaikka edessä oli hyppy tuntemattomaan.
– En tuntenut oloani vastenmieliseksi. Olin täysillä mukana, kun lähtö rintamalle tuli, Halinen pohdiskeli.

Yhteisöllisyys voimavarana

Yksi itsenäisen Suomen kulmakivistä oli eittämättä se, että kansakunta pysyi yhtenäisenä kovimman hädän hetkellä. Rivit eivät rakoilleet.
– Yhteisöllisyys oli voimavaramme. Hyväksi esimerkiksi käy se, että korsussamme säilyi sopu. En törmännyt siellä erimielisyyksiin, olipa tilanne sitten mikä hyvänsä.
– Sekin täytyy muistaa, että ihmiset tulivat kovin erilaisista taustoista. Tästäkin huolimatta olimme yhtenäinen joukkue, Halinen muistelee.

Ei painajaisia eikä muitakaan unia

Sota-aika jätti osalle veteraaneista niin fyysisiä kuin henkisiäkin arpia. Painajaisten näkeminen sodan tilanteista on ollut osalle veteraaneista karua todellisuutta.
Jatkosodan veteraani Ilmari Halisen positiivinen elämänasenne on pitänyt ikävät tilanteet loitolla.
– Itse en ole joutunut kärsimään painajaisista. Mitään muitakaan unia en ole sodista nähnyt.
– Mutta ymmärrän toki niitä, jotka ovat joutuneet kärsimään sodan traumoista tällä tavalla. Kyseessä ovat kuitenkin hyvin henkilökohtaiset asiat, hän miettii.
Kun sota aikanaan päättyi, edessä oli jälleenrakennuksen aika sekä kansakunnan että yksilöiden tasolla.
– Kyllähän siinä hiukkasen meni aikaa ennen kuin sain taas arkielämästä kiinni.
– Piipahdin sotien päättymisen jälkeen töissä rajavartiostossa. Silloin elettiin vuotta 1946.
–Seuraavana vuonna olin mukana metsätöissä. Jälleenrakennuksen ajasta kertyi henkistä pääomaa. Seikkailumieltäkin vaadittiin hiukkasen, Ilmari Halinen summaa sotien jälkeisiä vuosia.
Ilmari Halinen muutti Ylöjärvelle vuonna 1958. Paikallisen sotaveteraaniyhdistyksen toimintaan hän liittyi hiukan myöhemmin.
– Se taisi olla 1970-lukua, kun osallistuin toimintaan aktiivisemmin.
Ylöjärven Sotaveteraanit ry:n yhdistystoiminta on ollut Halisen mieleen.
– Mielestäni yhdistys on järjestänyt mukavia ja mielenkiintoisia tapahtumia koko sen historian ajan, Halinen kiittelee.
Ylöjärven Sotaveteraanit ry:n monivuotisen hallitusjäsenen viesti jälkipolville on selkeä ja kristallinkirkas.
– Elä ja anna toistenkin elää.