Hyppy ja loikka sadun tahtiin!

Ylöjärven museolla jumppaillaan tänä kesänä vielä pari kertaa tarinoiden matkassa. Satujumppa virittää niin kroppaa kuin mieltä.

Jono pilttejä suikertaa kovaa kyytiä puiden lomitse Ylöjärven museon pihamaalla.

Kohta käydään kyykkyyn, loikataan X-hyppyä ja kapuillaan penkkiä pitkin. Ja samalla nallea pitelevä ohjaaja puhuu Kassikarhun luona kyläilystä, päivänokosten otosta, herkkulounaan popsimisesta…

Pilttien kaitsijat seurailevat vierestä, hypähtelevät itsekin ja helähtelevät nauramaan vesseleiden somalle menolle.

Satu imaisee liikkumaan

Ollaan kaupungin satujumpassa.

Satujumppa? Se on sananmukaisesti sadulla höystettyä jumppaa. Joka jumppa on erilainen, mutta aina perusajatus on, että osallistujat kuvittavat satua, liikehtivät tapahtumat eloon.

Ohjaaja lausuu sadun ja näyttää mallia, ja siitä lapset sitten elehtimään perässä, kukin tyylillään.

Saturunko voi olla kokonainen kertomus tai tarinallisia pätkiä sisältävä leikkien kimara. Lapset voisi panna sepittämään sadun itsekin, mutta museon kertaluonteisissa piipahdustuokioissa on toimivinta edetä valmiilla tarinalla.

– Alustan liikkeet mielikuvitusmatkalla, liikunnanohjaaja Mari Bergius kiteyttää.

Ylöjärven satujumppa ei ole ainoa laatuaan. Vastaavia pidetään ympäri Suomen. Yhdistelmän juju on, että hauska tarina innostaa lapset liikkumaan ja pitää mielenkiintoa yllä.

– Liikuntaa leikin varjolla. Tämä on mielenkiintoisempaa ja jännittävämpää kuin tavallinen jumppa.

Fyysisten hyötyjen ohella karttuu henkisiä taitoja: kykyä itseilmaisuun, tunteiden muodostamiseen ja käyttöön sekä mielikuvituksen liidättelyyn.

Juju on purrut. Tuokiot ovat keränneet kulloinkin jokusen kymmentä tulijaa.

– Aika iloiselta väki on näyttänyt. Ja aikuisetkin ovat tosi kivasti mukana.

– Joku sanoi, että tulee uudelleenkin. Se kertoo jotain, museonhoitaja Sanna Ollikainen komppaa.

Samoilla mielin ovat jumppailijat Maire Vaittinen ja Emilia Virtanen.

– Kaikkien oli helppo tulla mukaan. Kaikki olivat mukana ideassa, Vaittinen kehuu.

– Tämä toimii tarkoituksessaan. Lapset saadaan tekemään sellaista, mitä ei muuten tulisi tehtyä, toinen kiittää.

Liikunta sopii museolle

Liikunta ja museo ovat nekin passeli yhdistelmä.

– Monet jäävät jumpan jälkeen katselemaan museotaloja. Voi siis tutustua myös kulttuuriympäristöön. Moni on sanonut, että asuu lähellä muttei ole käynyt täällä. Moni tarvitsee siis jonkin syyn tulla. Ja museo kaipaa tapahtumia, Ollikainen kertoo kulttuuripuolelta virinneen ohjelmanumeron eduista museolle.

Liikuntakin hyötyy.

– Oppii liikkumaan vähän erilaisella kuin tasaisella alustalla. Siinä oppii koordinaatiota. Ja kun kerran sadun mukaan liikutaan, täällä saa paremmin mielikuvituksen laukkaamaan kuin urheilukentällä. Tässä paikassa on tunnelmaa, Bergius listaa.

Vähän hassuttelua työhön

Satujumppa on erityisväritteistä sarkaa ohjaajallekin.

Liikuntatyön kupeeseen on viritettävä tarinallinen mielikuvitus. Ohjaaja voi keksiä tarinan itse, etsiskellä satuaihioita ja kehitellä niitä eteenpäin tai käyttää valmiita pohjia. Joskus satuilu käy helposti, joskus se vaatii vähän mietintää.

– Kai minulla sitten on mielikuvitusta. Ja tässä työssä on tottunut suunnittelemaan, Bergius tuumii ja sanoo ideoita olevan päässä jo valmiiksikin.

Hyvän satujumpan elementeiksi hän nappaa paljon erilaisia liikkeitä sekä sopiviin kohtiin solahtavia musiikkiosuuksia. Liikettä tulisi olla koko sadun varrelle, jottei homma mene seisoskeluksi. Mutta viiletyksen rinnalle tarvitaan rauhallistakin menoa, jotta puhti ei lopu kesken.

Hyvä jumppa vaatii ohjaajalta myös lapsen maailmaan heittäytyvää asennetta.

– Ei parane ottaa itseään kovin vakavasti.

Satujumppa onkin hauska ja vaihteeksi vapaamuotoisuutta tuova lisä työhön, ainakin Bergiukselle.

– Tuleehan siinä hyvä mieli, kun tuolla hassuttelee.