Katti emännöi muksutohinat

28.07.2016 14:00

Värikkäissä villahousuissa vipeltävä suosikkikissa viilettää Tenavien Tohinoihin ja juontaa niiden monenkirjavan ohjelman vauhtiin.
Tenavien Tohinat, Katti Matikainen, Silja Sillanpää, Räikänpuisto
Silja Sillanpää näkee Katti Matikais -hahmonsa viehätyksen perustuvan muun muassa siihen, että satuhahmoa on helpompi lähestyä kuin silkkaa juontajatätiä. Viime kesänä Katti valloitti Akaassa. (Kuva: Vivikka Monto / Akaan Seutu)

Tv:stä ja tapahtumista tuttu Katti Matikainen on porhaltanut menemään jo viitisentoista vuotta. Mutta kuinka moni tietää tai muistaa, ettei se alkujaan ollut kirjailija ja tv-esiintyjä Silja Sillanpään roolihahmo vaan paperinen kissa?

Se syntyi, kun Sillapää kävi Pikku Kakkosessa vekaroiden kirjeitä läpi ja poimi esiin kissapiirroksen. Tuttuun tapaansa hän ryhtyi sepittämään kuvasta tarinaa.

Toisaalta kissa kehittyi tarpeeseen. Sillanpää oli kaipaillut ohjelmaan toistuvaa hahmoa lasten piirrettäväksi. Sen avulla oli tarkoitus tarjota katsojalle vieraidenkin lasten piirroksista jotain tuttua ja siten kiinnostavaa. Niinpä Sillanpää pyysi lapsilta lisää kattikuvia.

Vasta parin vuoden kuluttua kissa kuoriutui eläväksi kokovartalohahmoksi.

– Tuottaja ehdotti, josko Katti Matikainen saisi oman ohjelman. Se eli jo niin mukavasti lasten mielikuvituksessa.

Kaikki ei toki ollut suoraan valmista. Valtameren ja avaruuden kaltaisissa miljöissä seikkaillut kissa pantiin vierailemaan helposti järjestyvissä arkimaailman ympäristöissä, kuten koulussa ja poliisiasemalla, ja tutkailemaan niiden menoa.

Itse hahmo muotoutui melko helposti, kun sillä oli jo pohjaa ja osaava tiimi teki maskit ja puvun.

– Kun itse kirjoitan itselleni, tiedän, mikä toimii. Persoonaa rakensin formaatin perusteella: kissan oli oltava kyllin utelias ja rohkea. Ja tietysti otin itselleni rakkaita sanaleikkejä, eleitä ja ilmeitä.

Sopivasti iso juttu

Tuttu kissa upposi oitis katsojiin, mutta silti Sillanpää ei arvannut, kuinka mittavaksi jutuksi Matikainen lopulta kasvoi. Siis tapahtumissa ja kirjastoissa kiertäväksi sekä yhä uusia erityisohjelmia ja  -esityksiä virittäneeksi.

– Ei sitä osannut ajatella. Tämä oli vain yksi tv-sarja muiden joukossa, hän selittää ja ynnää, ettei vastaavaa jalkautuvaa tv-hahmoa oikein vielä ollut vihjeeksi suosiosta.

Sillanpää selittää hahmon viehätystä tuttuuden lisäksi sillä, että katti onnistuu aina vain yllättämään pöhköydellään. Idea myös uusiutuu: hahmon voi viedä yhä uusien asioiden pariin. Lisäksi Katti iskee eri-ikäisiin, ilmeikkyydellä pieniin, sisällöllä isoihin.

Taival on ollut Sillanpäälle opettavainen ja elämyksiä antava.

– Matikaisen parissa olen kirjoittanut kirjoja ja nähnyt elämän erilaisuutta eri puolilla Suomea, pysynyt mukana lasten elämässä ja kokemustavoissa. Olen myös saanut varmuutta tekijänä. Ja ilman Kattia en olisi päässyt esimerkiksi ajamaan metroa!

Kasvanut kisukuvio on ollut Sillanpäälle sopivan kokoinen.

– Kyllä Katti sellainen työkaveri on, etten sen kanssa joka päivä työtä tekisi, hiljaisuudesta nauttiva kirjoittajatyyppi naurahtaa melskeelle.

Rooli tekee hyvää

Aikuisen sukellus lasten hahmoon käy tottuneen ottein, vaikka työ toki vaatii läsnäoloa, keskittymistä lapseen.

– Olen jo niin kasvanut niihin villoihin.

Sitä paitsi sukellus tuntuu hyvältä, ei vaikkapa vaivaannuttavalta.

– Kissa antaa mahdollisuuden päästä lähelle lapsia. Ja kun olen introvertti, se, että olen hetken ekstrovertin villoissa, on hirveän terveellistä ja mukavaa. Katti auttaa unohtamaan kaiken maailman tärkeilyt. Jos hahmon sisällä pohtisi, onko noloa liikkua villahousuissa, eihän hommasta mitään tulisi.

Lisäksi Sillanpää saa Kattina kiertäessään paljon ammatillista evästä: työkavereita ja tietoa lastenkulttuurin tuulista.

Tohinoille kutinaa

Pian Katti Matikainen astelee Tenavien Tohinoiden lavalle. Tällä kertaa hän on juontaja, ei ohjelmanumeron esittäjä. Niinpä Sillanpäällä on tunnelmaa petaavan seremoniamestarin rooli.

– Minun kuuluu saada aikaan mukava kutina ennen esityksiä. Esiintyjät ovat ilman muuta niitä helmiä. Ja luulen, että sielläkin pääsen jalkautumaan.

Perinteinen, jokavuotinen lasten tapahtuma on Sillanpäästä hieno juttu.

– Kulttuuri ja ilon hetket ovat tärkeitä kaikille. Ja toivon, että aikuisetkin nauttisivat  lasten ilosta ja elämyksistä. Siinä oppii paljon lapsestaan.

Kommentointi on suljettu.