Seitsemisessä Koveron perinnetilalla tehtiin viime keskiviikkona mato-onkia vanhan ajan tyyliin. Onkia pääsi halutessaan testaamaan läheisille lammille.
Koveron perinnetilan liiterin nurkalla kävi kuhina. Parvi lapsia oli tullut katsomaan, ja osa kokeilemaankin, kuinka onkia voi itse tehdä luonnosta löytyvistä tarvikkeista.
Innokkaita kalastajia oli opastamassa Erkki Piilola. Hän oli käynyt jo aiemmin etsimässä sopivia, ohuita puita vavoiksi ja kuorinut ne. Oma hommansa oli siinäkin, sillä vapapuut piti hakea kauempaa.
– Kansallispuistosta ei saa ottaa eläviä puita, Piilola muistutti.
Mato-onkipäivä sopi Koveroon hyvin teemaksi, sillä Seitsemisen vesistöistä saa onkia ja pilkkiä. Nehän ovat jokamiehenoikeuksia. Sen sijaan viehekalastus ja esimerkiksi katiskoilla kalojen pyydystäminen on Seitsemisessä kiellettyä.
Onkia tehtiin leppoisaan tahtiin. Paras tulos saadaan, kun vavat saavat kuivua muutaman päivän ennen käyttöön ottoa.
– Onkia ei ole ennenkään tehty hosumalla. Kuivuessaan vapa kevenee, Piilola sanoi.
Piilola teki nuorempana aina omat onkensa, samoin kuin muutkin ikäisensä. Nykyisin tilanne on toinen.
– Onget eivät enää maksa juuri mitään, ja niitä saa helposti. Siksi tänä päivänä ei oikein enää nikkaroida.
”Mikä puu on mänty?”
Piilola lähetti lapset etsimään itselleen kohoja lähistöltä. Kaikki kelluva käy kohoksi itse tehtyyn mato-onkeen. Piilola kuitenkin vinkkasi, että männyn kävyt ovat helppoja kiinnittää siimaan, joten niitä kannattaisi etsiä.
– Tiedätkö sä, mikä on mänty? yksi lapsista kummasteli toiselle.
– Entä jos löydän koivun kävyn? toinen kalastaja kysyi.
Pian liiterin ovelle tupsahteli lapsia käpyineen. Aika saalis niitä löytyikin, vaikka männyn käpyjen sijaan monella olikin mukana kuusen käpyjä.
Onkia alettiin työstää haapa- ja pajuvapoihin.
– Haapa on tähän tarkoitukseen hyvä, koska se on kevyttä. Pihlajakin kävisi: se on ohutta ja kovaa puuta. Vapa ei saa olla löysä, vaan sen pitää olla jämerä, Piilola opasti.
Tällä kertaa onkia ei tehty ihan samaan tyyliin kuin vuosisatoja sitten. Siima onkeen otettiin kelasta.
– Siimana on aiemmin käytetty jänteitä ja lankaa. Nyt vähän oikaistaan ja käytetään siimaa. Pikilanka oli aikanaan myös hyvää siimaa, koska se kestää.
Painot ja koukutkin olivat nykyaikaisia. Piilola kertoi, että painoina on aiemmin käytetty esimerkiksi kiviä. Koukut on saatettu tehdä vaikkapa eläinten kylkiluista.
– En nyt alkanut kanaa teurastaa siksi, että saataisiin sen kylkiluista tehtyä koukku.
Heti testaamaan
Kun onget valmistuivat, niitä lähdettiin testaamaan Koverolammelle ja Kirkaslammelle. Piilola itse suuntasi Kirkaslammelle. Piilola oli valinnut kohokseen palan rullaantunutta tuohta.
– Hei, tämähän toimii, hän hihkaisi, kun koho ensimmäisen kerran painui veden alle.
Kovin pitkiä aikoja vanhan ajan ongella ei välttämättä voi kalastaa, sillä kastuessaan tuohi saattaa suoristua ja lähteä irti siimasta. Myös muita, pieniä vaikeuksia vanhanaikaiset onget toivat.
– Ongintasyvyyttä ei voi käpykoholla säätää, sillä kävyn liikuttaminen katkaisisi siiman, Piilola sanoi.
Muutoin onget ovat kyllä kestäviä.
– Puuongella saa varmaan isomman kalan ylös kuin esimerkiksi lasikuituvavalla. Lasikuitu antaa niin paljon periksi, että isot kalat täytyy nostaa haavilla ylös.
– Tietysti uudet vavat ovat kevyempiä ja mukavampia, kun ne saa kasaan.
Teleskooppivapoihin tottuneet lapset olivatkin vähän ihmeissään, kun puuonkien kanssa lähdettiin järveltä kotiin.
– Äiti, miten nää mahtuu autoon?
Kommentointi on suljettu.