Beni Siltalan kirjoittama ja ohjaama Röyhylän kesäkimara on 1970-luvun maaseudulle sijoittuva tarina juhannuspäivän vietosta Röyhylän kesähuvilalla. Parikymmenpäisen harrastajakaartin vahvuutena ovat musiikkikohtaukset ja taitavat laulajat.
Maitotonkkaan sujautettu koivu miltei tuoksuu, naulaan ripustettu vihta odottaa saunojaa, ja pelargonit kukkivat. Isännät piilottavat juomia emänniltä ja Rantakoivun alla -kappale pyöräyttää monen mieleen oman häävalssin. Eletään vuotta 1979. On juhla ja juhannusaika Röyhylän Onnenpesässä Kyrösjärven rannalla.
Voisiko kesäteatteri enää perinteikkäämpi olla?
Beni Siltala on kirjoittanut ja ohjannut heinäkuun alussa ensi-iltansa saaneen musiikkinäytelmän, jonka musiikkituotannosta vastaa Raimo Mäensivu. Hempan Kompo –pumppu on tuttuun tapaan lavalla.
Heiskan viihtyisä miljöö ja ehta kansannäytelmä tarjoavat tänä suvena kevyttä turinointia ja paljon iskelmämusiikkia. Naurunjuurta olisi kyllä saanut olla enemmän.
Teksti tiiviimmäksi
Röyhylän kesäkimara on omanlaisensa Rintamäkeläiset. Samalla vuosikymmenellä, 70-luvulla, eletään tässäkin hupailussa ja Raija Mäensivun esittämässä suurtalousemännässä, Tyyne Röyhylässä, on ripaus Eila Roineen Helmiä pienine sivalteluineen. Tosin ei Helmimäisellä kipakkuudella, vaan hämäläisellä hartaudella.
Näytelmä tapahtuu yhden päivän aikana, eikä vakaviin aiheisiin eksytä. Röyhylässä ei haasteta politiikkaa eikä perata sotavuosia. Vaarin muisti pätkii, mutta oman syntymäpäivänsä hän vielä muistaa. Kukaan muu sitä ei sitten tunnun muistavankaan.
Juhannustansseissa soittanut bändi heräilee aitasta ja Ruotsiin, Volvon-tehtaalle töihin menneet sukulaiset asuntovaunusta. Kyläläisiä pöllähtelee joka ilmansuunnasta.
Vaikka toiset näyttelijät ovat taidoissaan toisia pitemmällä, niin ilmeikkyyteen ja dialogin sujuvuuteen on vielä satsattava. Yhteisöllinen voimainponnistus on silti kunnioitettava.
Jäntevämpi käsikirjoitus auttaisi näyttelijöitäkin napakampaan ilmaisuun. Tekstin tiivistäminen leikkaisi esitysaikaa puolisen tuntia, ja se olisi vain eduksi.
Miehillä svengaa
Esiintyjäkaarti heittäytyy energisesti laulamaan ja jammailemaan. Laulut eivät aina istu juoneen täysin saumattomasti ja musiikkivalinnoissa käväistään 80-luvulla, mutta kappaleet piristävät muuten vähän laiskasti rullaavaa esitystä.
Aarre Aalto, Jarmo Grek ja Olli-Pekka Junttila ovat vahvoja laulumiehiä. Jokainen ihminen on laulun arvoinen, todistaa Jussi Snellmankin tunteikkaasti.
Paula Salonen laulaa hyvin ja tekee ilmeikästä työtä. Piia Vuolteesta löytyy jo hallittua kipakkuutta. Mirka Myrskyrannalta ei eloisuutta puutu, mutta jossain kohtaa puhe jää innostuksen jalan alle. Nuorissa on kasvamassa uusi harrastajasukupolvi.
Vauhdikas on kohtaus, jossa väki kokoaa laulun hengen mukaan pitopöydän ja myös purkaa sen saman tien. Iltatuulen viesti näyttää ja kuulostaa ”seitsemän veljeksen” esittämänä hyvältä. Miehillä oli muutenkin muikea svengi päällä viime sunnuntaina.
Asuissa on samettihousua, kansallispukua, kirjavaa kuosia ja muuta ajankuvaa. Tosin, ylioppilaslakkia taidettiin käyttää loma-aikaan vain 1950-luvulle saakka.
Harrastajateattereiden esityksissä on usein hauskinta nähdä, miten se sukulainen, työkaveri tai naapuri näyttämöllä pärjää.
Teatterin yhteishenki on poikinut kirkko-oopperankin: Huutolaistytön laulu nähdään uudelleen Suomen juhlavuonna. Yhteistyössä on mukana myös Ylöjärven seurakunta.
Kommentointi on suljettu.