Kehno keli ei uimakoululaisia haittaa

21.07.2016 16:07

Ylöjärven rantauimakoulut alkoivat heinäkuun alussa. Ensimmäiset kolme viikkoa uimakoululaisia on opetettu Räikän rannassa. Kesän viimeiset uimakoulut pidetään Viljakkalassa Kurjen rannassa ja Kurussa Hevossaaren rannassa.
uiminen, kesä, uimakoulu, rantauimakoulu, Räikän ranta
Uimakoululaiset harjoittelivat polskimista opettajiensa Minna Vigrenin ja Roosa Mäkisen johdolla. Ohjaajat neuvoivat lapsia kuuntelemaan, miltä ”myrsky” kuulostaa veden alla.

Innokkaita uimareita kerääntyi viime torstaina Räikän rantaan jo hyvissä ajoin ennen uimakoulutunnin alkamista. Pilvisestä ja tuulisesta säästä huolimatta paikalla oli lähes kaikki uimakouluun ilmoittautuneet lapset. Uimakouluopettaja Minna Vigren kysyi rannalle saavuttuaan, onko osallistujilla kylmä. Lapset vakuuttelivat yhdestä suusta, että hyvin tarkenee.

Vaikka viileä keli ei lapsia haitannut, aloitettiin tämäkin tunti tuttuun tyyliin leikkimällä hippaa rantahiekalla. Juoksutuokion jälkeen lapset kastautuivat järvessä vesileikin tiimellyksessä. Tekniikkaa harjoiteltiin toden teolla vasta saunatauon jälkeen.

Tänä kesänä sinilevä ei ole ollut uimareiden riesana, mutta viileä ilma on rajoittanut hieman uimakoulujen ohjelmaa.

– Ilman ja veden lämpötilat vaikuttavat siihen, mitä pystymme täällä tekemään. Emme esimerkiksi voi välttämättä harjoitella kelluntaa, jos on kylmä ilma, liikunnanohjaaja Mari Bergius kertoo.

Uimakoulussa harjoitellaan esimerkiksi myyrä- ja selkäuintia, sukellusta, kelluntaa ja liukua. Bergiuksen mukaan rantauimakouluissa harjoitellaan myös uskallusta. Useita lapsia saattaa hieman jännittää järviveteen meneminen, koska tummassa vedessä ei näe pohjaa.

– Huomaa, että nämä lapset ovat todella paljon kehittyneet. Aloitimme maanantaina, ja uskallus on lisääntynyt siitä todella paljon.

Osallistujia riittää

Uimakoulut ovat Ylöjärvelläkin todella suosittuja. Kesän uimakouluryhmiin otetaan kuhunkin 10–11 lasta, ja yhden porukan opetus kestää viikon. Lähes kaikki ryhmät ovat täynnä.

Lapset tulevat uimakouluihin luonnollisesti opettelemaan uimataitoja. Uimakoulujen suosioon vaikuttavat todennäköisesti myös pitkät perinteet.

– Onhan Suomi tällainen järvien maa, joten uimakouluilla on aikamoiset perinteet, Bergius sanoo.

Heli Kinnunen on tuonut tänä kesänä nuorimman lapsensa Juusen opettelemaan uimista Räikän rannalle.

– Juuse on aivan innoissaan tästä ja toivoisi, että pääsisi vielä toisenkin viikon käymään uimakoulussa.

Kinnunen toivoo, ettei 15 euron osallistumismaksu ole verottanut rantauimakouluun osallistujia.

– On sellaisia perheitä, joille 15 euroa on paljon rahaa, varsinkin jos on paljon lapsia. Olisi ihanaa, että tämä mahdollistettaisiin kaikille, kunhan kaupungin taloustilanne sen sallisi.