Minä treenaan. Minulla on Personal Trainer. Hän valaa minuun uskoa silloin, kun haluaisin lopettaa kesken kaiken. Hän sanoo: ”Jätä kesken. Anna olla.” Hän on minun mieheni ja keskenjättämisvalmentajani.
Minulla on keskenjättämisvaikeuksia ja tiedän, etten varmasti ole ainoa lajissani. Se kamala tunne, kun tulee joku idea. Tekisinkö kasvimaan? Ei pitäisi, koska siinä on iso työ ja nyt ei olisi oikein aikaa. Tässä vaiheessa tiedän jo, että tämä ei jää tähän. Kohta huomaan tarttuvani lapioon. Tajuan, että tämä juna ei pysähdy.
Tuollainen kiva pikku idea ja iltapuhdehan on hauska niin kauan, kun on into ja flow päällä. Valitettavasti se into ja flow saattaa loppua lyhyeen, ja sen jälkeen mennään pelkällä pakolla ja suorittamisella. Ilta pimenee, käsissä on rakot ja hyttyset syö. Järki huutaa, että huomenna voi jatkaa, mutta ei: Homma on kesken ja se tehdään loppuun. Kivasta pikku ideasta on juuri muodostunut mullan hajuinen painajainen.
Olen keskenjättämisessä vielä noviisitasolla. Jos päätän imuroida, ja huomaan, että pölypussit on loppu, pystyn laittamaan imurin takaisin kaappiin. Imuroin vasta sitten, kun olen käynyt ostamassa pölypusseja.
Ennen kuin olin lajissa edes noviisi, tällainen kesken jättäminen olisi ollut mahdotonta. Kun on kerran siivoamaan ryhdytty, niin imuri takaisin kaappiin ja harja ja rikkakihveli esille. Sitten turhauttavaa ja aikaa vievää lakaisemista ja mattojen tamppaamista, kunnes tehtävä on suoritettu. Kun aletaan siivota, niin siivotaan.
Aion nostaa tasoni noviisista konkariksi ja olenkin treenannut kovasti. Jätin taannoin yhdeltä yöllä yhden puoliturhan projektin tallilla kesken, kun tajusin, että homman valmistuminen venyy vähintään aamuneljään. Oli kyllä vaikeaa kävellä pois.
Koska minulla on tällainen oppimisprosessi kesken, haastoin itseni oikein isosti ja jätin työkalutkin lattialle levälleen. Se on minusta keskenjättämisen alleviivaamista paksulla tussilla.
Esittelin seuraavana päivänä lattialla lojuvaa työmaatani valmentajalleni, ja sain heti kehuja. Luulen, että sain ensimmäiset pisteeni konkariksi pätevöitymisessä. Master-tasolle en tule koskaan pääsemään, enkä edes pyri sinne, koska minulla ei ole tarpeeksi luontaisia lahjoja.
Tämän olen jo oppinut: On asioita, jotka täytyy tehdä heti valmiiksi ja on asioita, joiden voi antaa olla. On viisautta osata erottaa nämä toisistaan ja taitoa toimia sen mukaan.
Väitän, olematta yhtään ilkeä, että miehissä on paljon enemmän keskenjättämisen konkareita ja mastereita kuin naisissa. Naiset ovat tunnollisempia, mutta joskus typeryyteen asti. On toki turhauttavaa, jos keskenjättäjien kuninkaan takia kodin pienet kunnostustyöt eivät etene kuuteen vuoteen.
Mutta on varmasti myös turhauttavaa, jos toinen ihminen suorittaa niin, ettei muista välillä edes nukkua tai syödä. Lopputuloksena on jossain vaiheessa hirviö. Olen ollut tällainen hirviö. Vain yhden kasvimaan tähden, esimerkiksi.
Tässä kolmen päivän keskenjättämishaaste. Päivä 1: Jätä kesken. Päivä 2: Anna olla. Päivä 3: Jos se todella oli tekemisen arvoista, tee se loppuun.
Onneksi olkoon ja tervetuloa keskenjättämisen noviisitasolle!
