Ylöjärven kesässä kuullaan virsiä monessa tilaisuudessa. Ne, niin uudet kuin vanhat, muistuttavat kulttuuriperimästämme ja suovat hetkiä hengellisyydelle.
Kanttori Heidi Olkinuorasta laatu korvaa määrän, jos virsitilaisuuteen joskus tuleekin vähänlaisesti porukkaa.
– Tämä on pieni kirkko. Tämä on aina kotoisa tunnelmaltaan, Viljakkalan kirkossa työskentelevä ja siellä pian virsi-illassa esiintyvä kanttori sanoo.
Vähänlaisesti ei kuitenkaan tarkoita vain kourallista. Niinkin lukuisa yleisö kuin 40 henkeä on Olkinuoran mittapuussa pieni. Joskus taas kuulijoita voi tulla 80:kin.
Vaikkei kysyntä sentään valtaisa olekaan, virsitilaisuuksia järjestetään, koska kysyntää on, edes vähän.
– Tämä on vaihtoehto. Jokaiselle jotakin.
Virsimusiikkia halutaan myös elvyttää. Olkinuoran mukaan se alkaa painua unholaan, kun sukupolvi vaihtuu. Tätä selittää esimerkiksi koulumaailma, joka nykyisin usein väistelee uskontoa.
Kävijäkunta painottuu kuitenkin keski-iän ylittäneisiin. Aina tämä ei osu elävöittämistavoitteen kanssa ristiin. Esimerkiksi uusien virsien esittely vanhallekin väelle vastaa tuohon tarpeeseen, ja juuri niitä kuullaankin pian Viljakkalassa.
– Ja tässä kirkossa käy paljon nuoria aikuisiakin.
Perinnettä ja uskoa
Virsiyleisö voi yhtäältä olla hengellisyyden perässä.
– Musiikki hoitaa ja ravitsee, hengellinen musiikki ehkä erityisesti. Ja kaikki virrethän ovat rukousta.
Toisaalta perinteet voivat kiinnostaa.
– Turvallisuus, tuttuus ja oma kulttuuri voivat kiinnostaa, vaikkei olisi kovin hengellinenkään.
Olkinuoraa virsissä kiehtovat eniten tekstit. Jos pappi hakee hengellistä sisältöä eritoten Raamatusta, kanttori hakee sitä omalta tontiltaan.
– Virret ovat oman uskontoni hoitamista.
Millään yksittäisellä musiikillisella tekijällä Olkinuora ei selitä mieltymystään virsiin, koska virsiä on monenlaisia ja musiikillisin perustein hän pitää eniten rytmikkäästä gospelista. Virsien musiikillisuudessa häntä kiehtoo laaja näkökulma, virsien lähtökohta.
– Ne ovat paluu alkukantaiseen kirkkomusiikkiin.
Vuoroin uutta ja vanhaa
Joskus virsitilaisuuksissa veisataan vanhoja ikivihreitä. Niiden viehätys on ensinnäkin tunnistamisen riemussa.
– On kiva huomata: ”Hei, tämän osaan!”
Niillä on myös tarjota vanhoja mielleyhtymiä ja muistoja – jo olemassa olevaa tarttumapintaa.
Uusien virsien tilaisuuksissa taas saadaan aina välillä kaivattavaa vaihtelua. Kuulijoita myös kiinnostaa, millaisia uudet virret ovat. Toki joukossa on vanhojakin lauluja, jotka on nyt nostettu virsiksi.
– Sitten tulee se riemu ”hei, tuostakin on tullut virsi”.
Viljakkalan tilaisuuteen on valittu vieraimpia ja musiikillisesti vaikeimpia uusia virsiä, sillä niitä harvoin muutoin lauletaan. Tunnelmat vaihtelevat hämyisestä kirkkaaseen. Kaikkia kuitenkin yhdistää uudistunut sointumaailma.
– Voi olla, että on tulossa koskettavakin tilaisuus. Tunnelmallinen.
