Haavistolla hyvä vauhti Orimattilassa

Jere Haavisto löysi pyöräänsä erinomaisen vauhdin motocrossin MX2-luokan kauden kolmannessa SM-osakilpailussa Orimattilassa.

142 Dynaset Husqvarna -tallissa ajava lakialalainen kellotti pohja-ajan aika-ajossa, joten hän sai valita ensimmäisenä lähtöpaikkansa.

Ensimmäisessä erän startissa ylöjärveläisnuorukainen hieman epäonnistui ja tippui viidenneksi. Lisäksi Haavisto kaatui ensimmäisellä kierroksella ja putosi sijalle 15. Haavisto teki kuitenkin huikean nousun ja kaasutteli ruutulipulle ensimmäisenä. Hän sai kuitenkin ajon jälkeen rangaistuksen ensiapulipun vaikutusalueella tekemästään hypystä. Rangaistuksen vuoksi Haaviston sijoitus tipahti kymmenen pykälää.

Toisessa erässä Haavisto oli lähdön jälkeen jälleen viidentenä. Hän nousi kuitenkin jo ensimmäisellä kierroksella toiseksi. Neljännellä kierroksella ylöjärveläinen ohitti kärkipaikkaa pitäneen Kim Savasteen ja piti johtonsa erän loppuun saakka. Yhteistuloksissa Haavisto oli lopulta neljäs.

– Harmittaa rangaistus, kun tuli hölmö ajatuskatkos lippumerkeissä. Kansainvälisissä kilpailuissa säännöt ovat hieman erilaisia kuin Suomessa, mutta tarkempana täytyy olla. Vauhti oli kuitenkin todella hyvää koko päivän ja se on todella hyvä juttu, Haavisto kommentoi.

Seuraavan kerran Haavisto ajaa kilpaa 17. heinäkuuta Karkkilan SM-osakilpailussa.