Teatteri FAQ:n esikoisnäytelmä Takkutukkakeiju sai ensi-iltansa 17. kesäkuuta Tampereen ylioppilasteatterin estradilla. Lastenmusiikkinäytelmä kertoo erilaisuudesta, sukupuolirooleista ja itsensä hyväksymisestä vauhdikkaalla ja hauskalla tavalla.
Krokantti ei ole erityisen tyttömäinen. Keijun siivet tuntuvat tahmeilta, hattarahattu takkutukan päällä naurettavalta, eikä tanssi kiinnosta tyttöä lainkaan, laulamisesta puhumattakaan.
Äiti ja isä jaksavat ystävällisesti opettaa, mutta minkäs teet, kun peikkojen maailma houkuttelee enemmän. Kun vanhemmat tanssahtelevat Hattarakarnevaaleille, niin Krokantti livahtaa Keijumaan ulkopuolelle etsimään sisästä, parempaa keijuaan.
Taikametsässä hän törmää prinsessaan, joka on viskannut vannehameensa nurkkaan ja päästänyt oman supersankarinsa valloilleen. Tosin salassa isältään kuninkaalta, joka vaatii tytärtään hoitamaan pestinsä eli tuijottamaan haaveellisesti tornista alas, sillä siellä se prinssi on.
Metsän perukoilta löytyvät Ronald ja Harald, tai jotain sinnepäin, kaksi viiksivallua, joilta tanssiopastus sujuu kuin edesmenneeltä tanssilegenda Åke Blomqvistilta. Krokantin varpaat tuntuvat silti olevan eri paria. Kunnes hän saa uusia ystäviä, jotka tuntuvat niin tavattoman tutuilta.
Mainion fyysistä
Uuden teatterin lastenmusiikkinäytelmän ilmaisu on mainion fyysistä. Asioista ei puhuta osoitellen, vaan huumorin ja liikkeen kautta. Takkutukkakeiju kertoo osoittelematta ja lässyttämättä erilaisuudesta ja itsensä hyväksymisestä.
Työryhmän tarina on lämmin ja raikas, ja Henry Pöyhiän ohjaus niin vauhdikas, että vajaan tunnin kestävä esitys tuntuu loppuvan liian nopeasti. Tosin se on tarkoitettu viisivuotiaista alkaen, joten pienille katsojille kesto lienee sopiva.
Veera Herranen on valloittavan ilmeikäs ja fyysinen keijupeikko. Sonja Halla-aho on sekä pirtsakka keiju-äiti että ketterä ja originelli supersankari.
Arttu Soilumo on keijujen sympaattinen, pehmo perheenpää ja verraton vanhapoikapariskunnan viiksivalluna. Toinen heistä on yhtä hulvaton Henry Pöyhiä. Hahmot tuovat mieleeni The Muppet Show’n Statlerin ja Waldorfin, paitsi, että nämä vanhat herrat eivät kritisoi kaikkea liikkuvaa.
Kaikki toimii kokonaisuutta tukien, niin P V Louhimon musiikki, Sahin Cengizin lavastus, Jonna Heikkisen puvustus kuin Soilumon koreografia. Metsä tuikkii Heikki Tavilammen valoissa.
Äänet kuuluivat paikoin liian kovilta, mutta se on helposti korjattavissa.
Esityksen jälkeen yleisö voi jäädä hetkeksi leikkimään näytelmän hahmojen kanssa.
Kommentointi on suljettu.