Tuleva vesiosakeyhtiö ei selviä ilman mittavia tukiaisia

22.06.2016 09:40

Politiikan ja yritystoiminnan yhteensovittaminen on vaikeaa. Raskaansarjan esimerkkejä massiivisista fiaskoista ovat Kemiran myynti Norjaan, Talvivaara ja varsinkin sen tekohengitys, Fennovoiman ydinvoimala ja varsinkin sen tekohengitys RosAtomin avulla, FinAvian johdannaissotkut. Näin mutkikkaista ongelmista ei tietenkään ole kyse, kun puhumme Ylöjärven yhtiöistä.
Ylöjärven valtuusto päätti reilut kaksi viikko sitten, että vesiliikelaitos muuttuu osakeyhtiöksi 1. tammikuuta vuonna 2017. Osakeyhtiöittäminen korostaa sitä, että liiketaloudelliset perusteet ohjaavat päätöksentekoa. Yhtiö ostaa kaupungilta kaikki laitteet ja putket, joiden avulla pohjavesi pumpataan kulutuskohteisiin ja syntyvä jätevesi Tampereen Raholaan ja myöhemmin Sulkavuoreen. Kaupunki saa tästä kaupasta noin 20 miljoonan euron kirjanpidollisen myyntivoiton. Tase tokenee hieman.
Kaunis ajatus on, että jatkossa yhtiön asiakkaat kustantavat koko touhun. Heille tuleekin maksettavaksi Soppeenmäen ikivanhan ja haurastuneen betoniputkiverkoston sekä Siivikkalan putkien uusiminen. Edelleen heidän pitää hoitaa Ylöjärven osuus jättimäisen Sulkavuoren jätevesilaitoksen ja uuden Ylöjärvi-Sulkavuori putkiston rakennuskustannuksista. Viljakkalalaisten vesi saadaan Vilpeen vedenottamosta ja jätevesistä huolehtii Hämeenkyrö, joten he tuskin haluavat osallistua täydellä panoksella näihin Kanta-Ylöjärven mittaviin menoeriin. Murheensa heilläkin on: ajoittain pohjaveteen tunkeutuu pahanmakuinen pulssi Kyrösjärven vettä.
Vesihuollossa on kyse luonnollisesta monopolista. Kanta-Ylöjärvellä talousvesi on pohjavettä, ja sitä pumpataan Saurion ja Ahveniston lähteistä. Tulevan yhtiön kasvua rajoittaa näistä lähteistä saatavan veden määrä. Kulutusta ei voida kasvattaa liittämällä verkkoon suuria määriä uusia asiakkaita. Ympäristönäkökulma vaatii veden käytön hillintää. Niinpä monet asiakkaat vähentävät veden käyttöään. Vesikalusteiden tekninen kehitys tukee säästötavoitteita.
Yhtiöllä on siis edessään mittavat investoinnit, mutta heikot näkymät ja mahdollisuudet myyntitulojen kasvattamiseen.
Yhtiö haluaa luonnollisesti tuottaa puhdasta, terveellistä vettä kuluttajille. Tämän turvaaminen on konsulttien rakentamassa yhtiöittämissuunnitelmassa jätetty kokonaan kaupungin yhdyskuntatekniikan huoleksi.
Saurion lähde on ympäröity todella surkeilla pohjaveden muodostumiskentillä. Soppeenmäen vuotavat betoniputket ovat jo laskeneet alleen ulosteperäisiä bakteereja. Terveyskeskuksen alueen maaperässä on entisen bensiiniaseman jäljiltä haitta-aineita ja Mikkolantien varressa Nikron alueella tehdään lujasti töitä, jotta paikalla olleesta tehtaasta aikanaan maakuoppaan kaadetut liuottimet ja muut liemet pysyisivät pois Saurion vesikaivosta.
Yhdyskuntatekniikka huolehtii Nikron suunnasta virtaavasta liuottimien saastuttamasta pohjavedestä. Terveydelle haitallisten aineiden määrät on saatu pidettyä suojapumppauksella ja muilla teknisillä järjestelyillä sallituissa rajoissa. Vuotuinen suojaus- ja kunnostuskustannus on kasvamassa noin puoleen miljoonaan euroon ja jatkaa kasvuaan. Suojaustoimia pitää jatkaa arvion mukaan 10–60 vuotta.
Missään tapauksessa ei siis voida sanoa, että uuden yhtiön asiakkaat pitävät vesimaksuillaan yhtiön pystyssä.

JUSSI KYTÖMÄKI
Kaupunginvaltuutettu
Vihreät
FB –Sammalenvihreä Naavaparta