Installaatiolla on moninkertaistava voima. Se lisää osiinsa uutta merkitystä ja täyttää osilla kokonaisen tilan. Ja lopulta kokonaisuudessa kaikki yhdistyy joksikin aivan omakseen, yli osiensa summan.
Vaihtelu ja uusien mielleyhtymien löytäminen saavat Eila Pilvenpalon syttymään installaatioille.
Installaatiossa, siis johonkin tilaan sitä hyödyntäen tehdyssä teoskokonaisuudessa, eri elementit näet yhdistyvät joksikin uudeksi. Esimerkiksi Pilvenpalon pikku pronssiveistoksiin herää uusia asiayhteyksiä, kun hän ryhmittelee niitä yhteen.
– Joskus taas ihmettelen, miksi jonkin pronssin tein, ja kun teen toisen, huomaan niiden sopivan yhteen ja tajuan, että siksi sen ensimmäisen tein.
Jollekin arkipäiväisellekin Pilvenpalo voi löytää uuden elämän sijoittamalla sen installaatioon. Vaikkapa katkotut pihapuut hän keksii työstää ja varustaa muistokirjoituksella.
Naista kiehtoo installaatioissa myös mahdollisuus valloittaa taiteella kokonainen tila.
Joistakuista ne kuitenkin tuntuvat vierailta ja hämmentäviltä tulkita – tai näyttävät keoksi kasatulta roskalta, kuten Pilvenpalo ynnää kuulleensa. Hänestä nuo mielikuvat ovat vain asenteita.
– Kun tietää teoksen taustan, ei teos olekaan niin hämmentävä. Mutta se vaatii perehtymistä, taiteen tekijä ja entinen kuvismaikka toteaa ja toisaalta lisää:
– Jos teos antaa jonkin tuntemuksen, edes ärtymyksen, se on tehnyt tehtävänsä.
Lähtöruutuina tila, osa, oivallus
Tuo tulkinnallinen sisältö saattaa olla Pilvenpalon lähtökohta. Esimerkiksi eräs installaatio syntyi halusta herättää kiinnostusta taidehistoriaan. Toisaalta merkitys voi syntyä vasta työskentelyn mittaan.
– Saatan itsekin huomata, että aa, mitäs tästä tulikaan.
Ensi idea itse visuaaliseen toteutukseen kehkeytyy joissain tapauksissa tilasta, kuten naisen kerran käyttöönsä saamista maakellarista ja sen vieressä olevasta betonialtaasta.
– Mietin, mikä tilan tunnelma on ja mikä sinne sopii.
Joskus installaatio alkaa kuroutua jostain osasesta, kuten veistoksesta tai eräältä taiteilijalta yli jääneistä oksista, jotka Pilvenpalo työsti pieniksi sota- ja luontopoluiksi. Kerran hän löysi roskiksesta kaaren, ja kun mieleen tuli Dave Lindholmin laulun sanat ”voi kun sulle riittäis pieni taivas”, syntyi kaarella varustettu Pieni taivas -tuoliteos, jossa voi istahtaa olemaan hetken läsnä maisemassa.
Pilvenpalo ei etsimällä etsi ideaa tai ärsykkeitä vaan on pikemmin avoin tilanteissa, vaikkapa kirjaa selatessa, vastaan tuleville oivalluksille.
– Kun on aistit avoinna, kaikki naksahtaa paikoilleen.
Idea elää, kiehtova johdattaa
Alkuideasta Pilvenpalo etenee tekemällä ja antamalla ideoiden yhä kehittyä. Siksi hänen onkin vaikeaa selittää ideoiden syntyä – ne ovat niin samanaikaisia käsillä tekemisen kanssa. Paperille hän ei ensin suunnittele.
– Mutta voihan sitä sängyssä, kun uni ei tule, pyöritellä asioita mielessään.
Joskus tosin alkuidea voi olla jo varsin valmis kokonaisuuden asettelua myöten, mutta silloinkin on annettava mahdollisuus suunnitelmien elämiselle.
Teoksen osat Pilvenpalo tekee etukäteen kotona – ellei osa ole peräti jo olemassa. Installaation tilaa hän ei tässä vaiheessa tarvitse. Mielikuva siitä riittää.
Pilvenpalo aloittaa osasta, joka kiehtoo eniten.
– Vaikkei se lopulta olisi päätähti.
– Enkä ole sellainen, että tarttuisin ensin inhottavimpaan tai vähäpätöisimpään saadakseni sen pois alta.
Sitten hän etenee siihen, mihin seuraavaksi tarjoutuu ainekset – into tai vaikka materiaalit. Välillä hän palaa johonkin aiempaan ja tekee useita osia yhtaikaakin.
– On hyvä vaihtaa kohdetta, koska alitajunta voi salaa työstää sitä, minkä kimpussa ei ole tietoisesti.
Jatkuvalle ideoinnille ja lisäosien teolle asettavat rajansa voimat sekä taju siitä, mikä riittää.
– Installaatiossa on se hyvä puoli, että voi ottaa asioita pois, jos huomaa homman menevän yli. Muuntelu on installaatiossa mukavaa.
Hauskaa ja haikeaa
Varsinaisen muotonsa installaatio saa, kun Pilvenpalo asettelee osat niille varattuun tilaan.
Kokonaisuus voi olla jo ennakolta kovin selvä tai sitten vielä muovautua kokeilujen myötä. Jokin suunnitelma on aina oltava, jotta osat ylipäätään toimivat yksiin, jottei paikalle raijaa turhaa tavaraa ja jottei urakka paisu liiaksi raskaaksi pyörittelyksi.
– Yleensä osat toimivat hyvin näkemyksen mukaan eikä tule suurta vallankumousta.
Taiteen tekijästä on hauskaa nähdä, miltä teos lopulta näyttää sijoillaan.
– Kokonaisuus on aina enemmän kuin osiensa summa.
Mutta installaatiot yleensä myös puretaan – joskin ne voi pystyttää uudelleen ja kenties muuntaakin uudenlaisiksi.
– Se on haikeaa. Sanon purkuavulle: ”Jarruta vähän. Anna minä ensin katson, miltä työ nyt näyttää.”
