Eput rokkaavat loppuun asti

13.06.2016 09:29

Teivolaisessa teollisuushallissa soi rock. Sekaiselta näyttävän tilan nurkassa, av-laitteiston ja johtokelojen välissä, viisi muusikkoa kajauttaa ilmoille ikivihreän toisensa perään. Legendaarinen Eppu Normaalihan se siellä – valmistautumassa vuoteen, joka muistetaan pitkään.
Martti Syrjä, Juha Torvinen, Eppu Normaali
Eppu Normaali on tunnettu poikamaisesta velmuilustaan. Martti Syrjän (vas.) ja Juha Torvisen kuvaussessiokin muuttui nopeasti pelleilyksi.

Päättynyt kevät oli Eppu Normaalille kiireisin vuosikymmeniin. Maamme menestyneimmällä suomenkielisellä rockbändillä oli yhtä aikaa tulessa niin monta rautaa, että tekemisen puutteesta ei tarvinnut kärsiä.
Työn alla olivat kesän festarikeikkojen lisäksi dokumenttielokuva ja stadionkonsertti. Ja kenties paljon muutakin.
– Jos kertoisimme, onko yllätyksiä enää tulossa, eiväthän ne enää olisi yllätyksiä, laulaja Martti Syrjä sanoo salaperäisesti.
Tämän vuoden kesäkiertueesta on rumpali Aku Syrjän mukaan tulossa ”aika tavanomainen”. Eppujen nykyisellä mittapuulla se tarkoittaa runsasta kymmentä esiintymistä eri puolilla Suomea.
Festarikauden jälkeen vuorossa ovatkin sitten ei-tavanomaiset asiat. Elokuun alussa yhtye rokkaa loppuunmyydyllä Ratinan stadionilla ja loppuvuodesta ensi-iltansa saa Saku Pollarin ohjaama Eput-dokumentti.
Eivätkä spesiaalitempaukset lopu siihen. 40 vuotta täyttävä yhtye on tehnyt alustavat suunnitelmat pitkälle ensi vuoden kevääseen.
– Toiveissa olisi kiertää erilaisia keikkapaikkoja ensi kesään asti, Syrjät paljastavat Ylöjärven Uutisille.

Tauot ja roolit tärkeitä

Martti Syrjä, Aku Syrjä, Eppu Normaali
Epuilla on bändissään selvät roolit. Martti Syrjä kirjoittaa lyriikat, rumpali Aku Syrjä vastaa rytmeistä ja bisneksistä.

Eppu Normaalin tarina alkoi Ylöjärven Takamaalta vuonna 1976. Aluksi vihaisena punkbändinä tunnettu yhtye kehittyi hiljalleen siksi suomirockin ikoniksi, jona se nykyään tunnetaan.
Vaikka yhtyeen historiassa on ollut tuulisiakin vaiheita, bändi on pysynyt aktiivisena näihin päiviin saakka. Martti Syrjän mukaan tähän on luonnollinen syy.
– Olemme pitäneet taukoja. Välillä pitkiä, välillä lyhyitä, hän tiivistää.
– Vakavasti otettavaa tilannetta, jossa yhtye olisi ollut hajoamassa, ei ole ollut. Olemme kiertäneet kysymyksen bändin jatkosta vetämällä henkeä musiikista. Minusta se on aika yksinkertaista, pääbiisintekijä jatkaa.
Aku Syrjä kokee Eppujen pitkän iän salaisuudeksi myös soittajien hyvän kemian. Sama ylöjärveläinen punkrockhenki, joka loi Eppu Normaalin, on kantanut näihin päiviin asti.
– Olemme keskenämme tasa-arvoisia, eikä meillä ole selkeää liideriä. Itse kullakin on toki oma roolinsa, mutta kukaan ei luule olevansa muita parempi tai tärkeämpi, rumpali toteaa.
– Pystymme kaikki sanomaan toisillemme suoraan: ”Tuo ajatuksesi on ihan paska”. Jos meillä olisi yksi maestro, se ei onnistuisi, Martti Syrjä heittää esimerkin.

Omapäisyyden voimalla

Syrjät myöntävät, että ilman tervettä jääräpäisyyttä Eppu Normaalia ei välttämättä enää olisi. Miesten mukaan takamaalaisrokkareita on vuosien mittaan yritetty ohjata jos mihinkin suuntaan. Ohjeiden ja käskyjen antajina ovat olleet tahot, jotka eivät itse musiikkia tee.
– Esimerkiksi tauoille menemisestä meitä pelolteltiin kerta toisensa jälkeen sillä, että fanit unohtavat, Martti Syrjä sanoo.
– Mutta meistä ne ratkaisut ovat olleet luonnollisia. Meille käy parhaiten se, että keikkailemme tiiviisti kukkeimman sesongin aikaan, jonka jälkeen vetäydymme lepäämään, hän jatkaa.
Epuille sopivin keikka- ja luomistahti on Aku Syrjän mukaan muodostunut kovan työn kautta. Bändi on ehtinyt kokeilla lähes kaikki mahdolliset tavat toteuttaa sisäisiä rocktähtiään.
Serkusten mielestä on tärkeää, että itseään arvostavat taiteilijat eivät taivu isoihin kompromisseihin.
– Olemme suorastaan raivopäisiä sen suhteen, että pidämme suuntaviivat omissa käsissämme, Martti Syrjä linjaa.

”Demoja valmiina levyllinen”

Tämän jutun ilmestymishetkellä Eppu Normaali on aloittanut kesän keikkakiertueensa. Sitä varten treenattiin huhti-toukokuussa porukalla joka päivä.
Palo musiikkiin ja esiintymiseen ei ole sammunut. Keikoille tulevat fanit antavat yhtyeelle edelleen voimaa.
– Jatkamme vuosi kerrallaan, kuten tähänkin asti. Mediassa olleet spekulaatiot siitä, että olisimme lopettamassa, ovat ihan naurettavia, Martti Syrjä tuhahtaa.
– Minusta taiteilijana oleminen on ikuista. Kun on kerran hanttapuliksi alkanut, se pitää viedä loppuun asti, sanavalmis solisti lohkaisee.
Syrjien mukaan on mahdollista, että vuoden päästä Eppu Normaali lähtee taas vuoden tauolle. Yhtä mahdollista kuitenkin on, että bändi alkaisi puuhata uutta studiolevyä – ensimmäistä lähes kymmeneen vuoteen.
Pohjat uudelle tulemiselle ovat jo valmiina.
– Pantsella on demoja valmiina jo levyllisen verran. Eri asia on, milloin ehdimme käydä porukalla niiden kimppuun.
– Tavoitteena on edelleen saada jotain uutta valmiiksi Ratinan keikalle, Martti Syrjä vakuuttaa.

Eppu Normaali, Martti Syrjä, Sami Ruusukallio, Pantse Syrjä, Juha Torvinen, Aku Syrjä
Eppu Normaalin kokoonpano on basisti Sami Ruusukalliota (vas.) lukuunottamatta edelleen alkuperäinen. Kantavia voimia ovat Martti Syrjä, Juha Torvinen, Pantse Syrjä ja Aku Syrjä. (Arkistokuva)