Nyt minä olen nähnyt kaiken. Iso nahkakilttiin pukeutunut parrakas mies soittaa pientä viulua ja pomppii – ja se on vieläpä hauskaa. Lauantai-illan esiintyjistä Sorrowhearts oli pääesiintyjää hieman nimettömämpi, mutta ennakkoluuloille kannattaa harvoin antaa valtaa. Kuusihenkisen yhtyeen powerpolkka oli hyväntuulista, ja ilmeisesti yhtyeellä on Pirkanmaalla oma faniporukkansa, sillä tapahtumateltta oli puoli kymmenen aikaan lähes täynnä.
Kotisivuillaan tamperelaisyhtye mainostaa olevansa tämän hetken paras suomalainen rokkiyhtye, jossa on haitari. Se ei välttämättä valehtele, joskin rokimpiakin yhtyeitä on olemassa. Sorrowhearts on ennemminkin rokahtavia unelmavävyjä, kiltinnäköisiä tekemiseensä keskittyneitä muusikkoja, jotka maihareillaan ja kilteillään kirvoittavat yleisöstä irstaita kommentteja – ja niistä huolimatta keskittyvät tekemiseensä.
Matalaprofiilisuus tekee monista ilmiöistä ja ihmisistä kiehtovia, mutta Sorrowheartsin kohdalla vaatimattomuus on sääli. Yhtyeen valovoimaisista jäsenistä kerrotaan vain nimet, eikä yhtyeelle ilmeisesti ole askarreltu omia sivuja Wikipediaan. Vuonna 2009 ensi askeleensa ottanut yhtye on ehtinyt tehdä kolme levyä, joiden kappaleet ovat laulaja-kitaristi Sami Ala-Lahden kynästä. Lauantain keikalla kuultiin yhtyeen omia kappaleita kaikilta kolmelta albumilta sekä covereita maailmalta, tosin nekin Sorrowhearts oli kuorruttanut omalla ”irlantilaisella kohelluksellaan”. Keikan jälkeen tekee oikeastaan mieli vain etsiä eteensä näkymä Garryboghalan vehreille laitumille päässeestä sonnista ja miettiä, näytinkö todella siltä yhtyeen musiikillisesta ansiosta nauttiessani. Lupaan etsiä yhtyeen Spotifysta seuraavan pitkän automatkani ajaksi.
Kommentointi on suljettu.