Lämpimät onnitteluni kaikille valmistuville nuorille ja aikuisille – tutkinnosta riippumatta! Olette tehneet suuren ja arvokkaan työn.
Työnne ei kuitenkaan toivottavasti pääty tähän. Lisää aherrusta on luvassa esimerkiksi ylioppilailla jatko-opintojen parissa ja ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittaneilla täysipainoisesti työelämässä.
Onko loppuelämä määritelty sen perusteella, mitä ja miten nuorena on opiskellut? On ja ei.
Moni nuori miettii, tekikö hän varmasti oikeat valinnat ja suoriutuiko hän kaikesta niin kuin myöhemmän elämän kannalta olisi parasta. Sitä ei välttämättä voi tietää: se riippuu myös arvioijan omista arvostuksista, ja ne voivat ajan mittaan vielä muuttua.
Jos toivotun opiskelupaikan saaminen ei onnistunutkaan, huoli ja tuska voivat olla voimakkaita. Kuitenkin, jos tahtoa ja kykyä löytyy, voi moneen asiaan palata myöhemminkin.
Osa valinnoista toki on kertaluontoisia. Esimerkiksi se, minkä lukion käy tai miten varusmiesaikana menestyy armeijassa, on aika lailla tiettyyn aikaan sidottua ja sellaista, mikä ratkeaa valinta- ja suoritustilanteiden aikaisten kykyjen ja motivaation perusteella.
Pääsykokeet ovat oma haasteensa. On sinänsä loogista, että niin kauan kuin kaikki eivät saa aloittaa uusia opintoja siellä, missä haluavat, opiskelijavalinta on järjestettävä joko aiempien suoritusten, pääsykokeiden tai niiden yhdistelmän avulla.
Nykyjärjestelmää voisi kehittää monelta osin, mutta tässä ja nyt opiskelupaikkaa hakevalle se on laiha lohtu. Vastavalmistuneiden ilona on kuitenkin heidän suosimisensa monessa valinnassa.
Opiskelijavalinnoissa käytettävien kriteerien lisäksi myös opintojen sisältöä kehitetään. Näin pitääkin olla, koska maailma ja yhteiskunnan tarpeet muuttuvat. On luonnollista ja ymmärrettävää, että muutokset jossain vaiheessa aiheuttavat vastustusta: se kuuluu normaaliin muutosprosessiin.
Hyvin toimivaan muutosprosessiin kuuluu kuitenkin myös vastustuksen yli pääseminen. Asianmukainen tieto ja perustelut, samoin kuin omien muuttuvien oikeuksien ja hyötyjen selkiytyminen, auttavat tässä ratkaisevasti.
Opiskelun ja töiden yhdistäminen, josta usealla tänäkin keväänä valmistuneella on tuoretta omakohtaista kokemusta, on mielestäni monelta kannalta hieno asia. Toki huonoja puoliakin on.
Laaja-alainen työn tekeminen tuo paitsi työ- myös elämänkokemusta. Kaikki tämä on tulevaisuudessa arvokasta, alasta riippumatta.
Eri tekemisten yhdistäminen voi tietysti olla raskasta, ja moni voi kokea työnteon vaikutuksen mahdollisiin tukiin epäoikeudenmukaiseksi. Silti aktiivisuuden pitäisi olla selvästi enemmän hyödyksi kuin haitaksi: tämä koskee myös harrastuksia, joita ei kannata kiireisinäkään aikoina täysin unohtaa.
Entä sitten, jos saatu työ tai hankittu ammatti ei annakaan sitä, mitä itse haluaa? Kyse voi olla niin omien toiveiden kuin yhteiskunnankin muutoksesta – tai jopa siitä, että alun perin itsellä olleet käsitykset eivät missään vaiheessa ole vastanneet todellisuutta.
Ammatin- tai alanvaihto ei ole häpeä, mutta uusia ponnisteluja ja viitseliäisyyttä se usein vaatii. Mielestäni on hienoa, että ihmiset löytävät uusia tapoja toteuttaa itseään ja hankkia työskentelyllään tuloja.
Siksi toivotan kaikille tänä keväänä valmistuville onnittelujen lisäksi myös rohkeutta ja sinnikkyyttä edetä sinne, minne oma sydän ja motivaatio kulloinkin osoittaa.
