Haukutaan vielä vähän jääkiekkoa

Käynnissä on jokakeväinen Suomi seisoo -tapahtuma, sillä itärajan takana pelataan jääkiekon MM-kisoja. Kisoja katsovat kaikki. Kun Suomi pelaa, on ok avata televisio työpaikalla, on ok jättää väliin omat, lasten ja koirien treenit, on ok kieltäytyä päivälliskutsusta ja jokalauantaisesta kiintiöseksistä.
Kaikki tämä on minustakin ok – minulle kun ei ole edellä mainituista tarjolla kuin ne koiran treenit. On äärettömän ok, että tämä pessimistisyyteen ja kyynisyyteen kenollaan oleva kansa täyttyy kerran vuodessa positiivisista ajatuksista. Kerran vuodessa se lakkaa pelkäämästä Jumalaa ja sateen viemää satoa ja odottaa kultajuhlia, toritansseja ja kiekkomitalia, joka vihdoin kääntäisi myös maan talouden nousuun, kuten The MM-kulta 21 vuotta sitten teki.
Kertokaapa muuten, mikä toinen historian tapahtuma on kantanut kokonaista kansakuntaa kahdenkymmenen vuoden ajan eteenpäin. Maailmansotia ei lasketa. Kokonaisesta kansakunnasta en tiedä, mutta henkilökohtaisessa kuplassani tunnistan ilmiön.
Liverpoolin viime vuodet ovat olleet menestyksellä mitattuina hyvin hiljaisia. Niinpä sopivan hetken tullen kaivan edelleen esiin Mestareiden liigan finaalin vuodelta 2005 ja muistelen vanhoja hyviä aikoja. Tuo dramaattisten vaiheiden jälkeen rankkareille edennyt loppuottelu on edelleen – 11 vuoden jälkeen – ainoa asia, mitä me nuoremmat Pool-fanit voimme muistella.
Mutta se kiekko-optimismi – sitä on oikein tutkittukin. Helsingin Sanomien teettämän ja TNS Gallupin toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan Suomen MM-kultaan uskoo kolmasosa haastatelluista. Tutkimuksen mielenkiintoisinta antia on se, että kultaan uskotaan etenkin maaseudulla ja matalasti koulutettujen keskuudessa. Voimme kai päätellä, että kaupungissa asuvat korkeakoulutetut pääsevät torille ilman MM-kultaakin eivätkä he koe kärsivänsä rahapulasta laman vuoksi.
Samaisessa tutkimuksessa paljastui, että jääkiekko kiinnostaa alle 30-vuotiaita, miehiä ja vähän koulutettuja työntekijäammateissa toimivia. Minä olen noista vain ensin mainittua, siksi kiinnostukseni jääkiekkoa kohtaan on pientä.
Ei ole kuitenkaan ollut ok kieltäytyä yhtään mistään aamuöisten NHL-matsien vuoksi. Tai siis sen vuoksi, että päivällä aina nukuttaa, kun herätyskello soi kolmelta.
Mutta ne NHL-matsit – ne ovat hienoa katsottavaa. Ainoa ongelma on pelaajien tunnistaminen kasvoista, kaikki kun näyttävät stansaaniloilta pleijaripartoineen. Ei ihme, että taalaliigan pudotuspelien aikaan ei järjestetä seksikkäin kiekkoilija -äänestystä.
Tiedättekö, miksi se NHL-kiekko on niin kaunista? Se ei johdu vain pienestä kaukalosta. Siellä vain sattuvat pelaamaan lajinsa parhaat. Samaan aikaan MM-kisojen aikaan siis.
Sama kuin jalkapallon MM-kisoja pelattaisiin keväällä eurooppalaisten liigojen ratkaisukierrosten aikaan. Tosin silloin Huuhkajilla olisi mahdollisuus tehdä unkarit ja lajinsa historiaa voittamalla jokin vielä itseään huonompi futismaa. Valko-Venäjä käy siihenkin, se on tuoreella Fifa-rankingilla sijalla 77 (Suomi on sijalla 61).
Ja mitä kiekko-optimismiin tulee, niin kyllä minäkin sitä osaan. Olen pomminvarma, että kesällä juhlitaan suomalaista Stanley Cup -voittajaa.