Lukupiirit ovat yksi tapa pujahtaa yhä mehevämmin kirjojen makuun. Niitä porisee kolkalla jos toisella, myös Ylöjärvellä ainakin kirjastokentällä. Jujuna on näköalojen avartaminen, ei mikään brassailu.
Kasvoja ilmestyy pikku huoneen oviaukkoon ja lipuu pöydän ääreen. Ei ole kuin istahdettu ja pari alustavaa sanaa lausuttu, kun puhe jo porisee täyttä vauhtia.
Keskustellaan Pauliina Suden dekkarista Takaikkuna. Tai dekkarista? Koko keskustelu ampaisee vauhtiin siitä, onko kirja oikeastaan mikään dekkari. Ja siitä, miksi kirjassa tapahtuu mitä tapahtuu. Ja siitä, tykättiinkö kirjasta.
Yksi sanoo yhtä, kohta toinen ihan toista. Alkaa kiinnostunut ja vertaileva keskustelu kovin erilaisista lukukokemuksista. Ainekset hyvälle lukupiirituokiolle ovat taas koossa.
Kourallinen kirjoista kiinnostuneita
Vuodesta 2009 Leijassa pidetyssä lukupiirissä käy jokseenkin vakiintunut porukka. Joskus joku jättäytyy pois, joskus joku uusi löytää joukkoon. Yksi ensimmäisistäkin kävijöistä on vielä mukana.
Piiriin tätä nykyä osallistuvan kirjastovirkailijan Lenita Haapasalon mielestä vaihtuvuus on aika sopivaa: naamat eivät vilise niin, ettei ehdittäisi yhtään tutustua, mutta tervetullutta tuoretta potkuakin saadaan.
– Ei pidä ajatella porukan olevan niin tiivis, ettei siihen voisi tulla.
Tällä haavaa kävijöitä on keskimäärin seitsemän, mitä sitäkin Haapasalo pitää passelina. Ensimmäisen syksyn parikymmenhenkinen porukka oli turhankin iso.
– Piti jakaa vuoroja ja katsoa kelloa.
Isossa porukassa keskustelu hajoaa helposti: aletaan sipistä vierustoverille, ja pointit poukkoilevat, kun kukin haluaa sanoa edes yhden mietteistään. Samalla paljon jää vuoroa odotellessa sanomatta.
– Varmaan kymmenen henkeä on maksimi, Haapasalo arvioi.
Kävijäluonteita Haapasalo ei osaa kuvata kuin toteamalla yhdistäväksi tekijäksi kiinnostuksen lukea ja saada lukuvinkkejä. Iän puolesta porukka kallistuu ajalla siunattuihin eläkeläisiin ja sukupuolen puolesta kirjallisuuspiireille tyypillisesti naisiin – tosin yllätykseksi ei ihan alkuaikoina.
– Yleensä lukupiirien ongelma on, mistä saisi edes yhden miehen.
Haapasalo tunnustaa kävijät myös melkoisiksi kirjallisuuden tuntijoiksi.
– Vaikka olen kirjastovirkailija ja luen paljon, tuntuu, että tiedän vähiten, hän naurahtaa.
Kaikki ajatukset ovat oikeita
Porukan tuntemus ei kuitenkaan tarkoita, että lukupiiriin tulevan pitäisi olla joku kirjaguru.
– Ainoa vaatimus on uteliaisuus. Tässä ei ole mitään lähtötasovaatimusta, Matti Purra, se alusta asti mukana ollut, sanoo.
Keskustelu ei siis ole korkealentoista vaan monipuolista ja jokaisen näkemykset varteen ottavaa.
– Vaikka olisi lukenut vain kirjan, jota käsittelemme, siitäkin voi keskustella. Eikä tarvitse olla sitäkään lukenut: piirissä siitä saa tiivistelmän! Haapasalo toteaa.
Purra myös muistuttaa, kuinka tärkeää on saada mitä vain tuoreita aatoksia, sillä ne tuovat aina uusia näkökantoja.
Leijan piiri etenee keskusteluissaan spontaanisti. Haapasalo ei ole vetäjä vaan keskustelija muiden joukossa. Kerran kuussa pidettävissä, kulloinkin yhtä teosta puivissa istunnoissa yksi aloittaa, toinen vastaa.
– Ja kolmas väittää vastaan, Purra hymyilee ja kuvaa tuokiot parhaimmillaan vapaaksi keskusteluksi ilman kaavoja.
Keskustelut voivat liitää niin juoneen, henkilöihin, teemoihin ja ilmiöihin kuin tyyli- ja muihin ilmaisukysymyksiin. Joskus taas päädytään puhumaan kirjailijasta. Ja lopuksi vinkkaillaan piiriläisten kuukauden aikana lukemia kirjoja.
Näköala laajenee
Jos itse lukukokemus onkin varsin henkilökohtainen ja yksin koettava, ei koko kirjakokemuksen tai harrastuksen tarvitse sitä olla. Tässä on lukupiirin juju ja juuri. Yhteispuinti avartaa.
Piiri saattelee kävijöitä – juurikin vinkkejä kaipaavia – uusille uomille, joskus vähäisesti houkuttelevillekin mutta usein lopulta palkitseville. Samalla uteliaisuus paisuu entisestään.
– On vapaaehtoinen sosiaalinen paine lukea kirja, Veikko Paunonen virnistää.
Yhteispuinti laajentaa myös katsantoja: Toisten tulkinnat auttavat ymmärtämään teosta monisäikeisemmin. Eri mielipiteiden kuuleminen taas panee huomaamaan, kuinka eri tavoin samaan kirjaan voidaan suhtautua.
– Jokainen saa kirjasta oman maisemansa. Kun maisemia tulee eri puolilta pöytää, saadaan laajentuva maisema, Purra summaa.
