Elanto on veistettävä nyt puusta

26.04.2016 15:01

Ylöjärveläinen Tomi Saaristo on aina ollut kiinnostunut käsillä tekemisestä. Kun alas ajettu Pilkingtonin tuulilasitehdas ei tarjonnut enää työtä, päätti Saaristo tehdä intohimostaan ammatin. Jo aiemmin puusepäksi ja mallipuusepäksi valmistunut ylöjärveläinen kouluttautui Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa rakennusrestauroija-artesaaniksi.
Yrittäjäksi ryhtynyt Tomi Saaristo saa työskennellä appensa verstaalla Tampereella. – Täällä minulla on hyvät tilat ja saan työskennellä ammattikäyttöön tarkoitetuilla koneilla.
Yrittäjäksi ryhtynyt Tomi Saaristo saa työskennellä appensa verstaalla Tampereella. – Täällä minulla on hyvät tilat ja saan työskennellä ammattikäyttöön tarkoitetuilla koneilla.

Saaristo ajautui 15 vuodeksi vuorotöihin Pilkingtonille kuorma-autojen tuulilasien leikkuulinjalle, kun varusmiespalveluksen suorittamisen jälkeen puusepälle ei löytynyt töitä.
Kun Pilkingtonissa alkoivat yt-neuvottelukierrokset, alkoi Saaristo suunnitella uutta työuraa.
– Soitin suoraan Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen opettajalle, joka sitten haastattelun perusteella hyväksyi minut oppilaaksi. Halusin tehdä ammatikseni jotakin käsillä, sillä olen aina tykännyt esimerkiksi korjata itse autot ja muut vempeleet.
Saaristo on erittäin tyytyväinen Ikaalisista saamiinsa oppeihin.
– Sain täydennystä puusepän taitoihini. Opin työstämään vanhoja puumateriaaleja sekä käyttämään perinteisiä restaurointimenetelmiä ja perinnemaaleja, Saaristo selvittää.
Hän kertoo käyttäneensä uusia oppeja erityisesti perinteisin menetelmin tehtävään vanhojen ikkunoiden ja ikkunanpokien restaurointiin.
– Jokainen vastaavan koulutuksen saanut erikoistuu tiettyyn suuntaan. Joku tekee sisustuksia, joku hirsitöitä ja joku muuraa vanhoja uuneja. Pitää valita jokin tietty alue, sillä ihan kaikkea ei pysty tekemään.

Työtilat tutusta osoitteesta

Saaristo tiesi jo lisäkoulutusta hankkiessaan, ettei puusepille juuri löydy palkkatöitä. Hän arveli, että yrittäjyys olisi lähes ainut vaihtoehto leivän pöytään saamiseksi.
Saaristo suoritti opiskeluun kuuluneen työssäoppimisjakson appensa puusepänverstaalla Tampereen Ruskossa.
Tuon jakson aikana Saaristolle vahvistui ajatus siitä, että hän voisi aloittaa yrittäjänä alivuokralla appensa verstaalla.
– Appiukko pystyi tarjoamaan tilat ja mahtavat työkoneet. Tein liiketoimintasuunnitelman ja hain starttirahaa. Alku on ollut siinä mielessä helppo, että minun ei ole tarvinnut juurikaan investoida, Saaristo sanoo.
Hän kiittelee erityisesti sitä, että hänellä on verstaalla mentorina jo viitisenkymmentä vuotta puusepän töitä tehnyt ammattilainen.
– Tässä minun on turvallista lähteä koettamaan yrittäjyttä. Olen siis onnellisessa asemassa moneen muuhun aloittelevaan yrittäjään verrattuna.

Nimi ja taidot tunnetuiksi

1. helmikuuta perustettu TS Puu ja Restaurointi on käynnistänyt toimintansa kohtalaisen myötätuulisissa oloissa.
– Olen saanut asiakkaita ja töitä, vaikka nimeni ei olekaan alalla vielä tunnettu. Toki asiakkaita saisi olla enemmänkin, mutta olen varautunut siihen, ettei minun ihan alussa tarvitse nostaa itselleni palkkaa, Tomi Saaristo naurahtaa.
Saariston työpäivät kuluvat nykyisellään asiakkaita hankkiessa, tarjouksia laskiessa, töitä suunnitellessa sekä tietenkin puuta sahatessa, veistäessä ja höylätessä.
– Äskettäin kävin asentamassa tekemäni mahonkipöydän tukirakenteen erääseen historialliseen kohteeseen. Parhaillaan työn alla on oven karmit. Teen erilaisia puusepän töitä, kuten mittatilauskalusteiden, terassien ja grillikatosten valmistusta sekä vanhojen ikkunoiden kunnostusta, Saaristo luettelee.
Pirkanmaalla on Saariston firman ohella jokusia muitakin yhdestä kahteen hengen puusepänverstaita. Tuore yrittäjä uskoo, että urakoita kuitenkin riittää, kun hänen nimensä tulee tutuksi asiakkaille.
– Luulen, että keväällä työt lisääntyvät, kun ihmiset innostuvat taas remonttihommista. Olen valmis tekemään töitä vaikka yötä päivää. Kesälomaa en aio pitää, eikä sitä pidä aloittelevalla yrittäjällä ollakaan, Saaristo sanoo ahkeruutta uhkuen.

Osaamista Räikän kunnostukseen

Ylöjärven kaupunginhallituksessakin istuva Tomi Saaristo on seurannut varsin tyytyväisenä, kun Pro Räikkä -yhdistys on alkanut tehdä työtä kaupungintalon vieressä seisovan Vanhan Räikän kunnostamiseksi.
– On hienoa, kun vanhoja historiallisia rakennuksia yritetään kunnostaa ja pelastaa, Saaristo toteaa.
Räikän kunnostus olisikin sellainen urakka, jossa myös taitavalla rakennusrestauroija-artesaanilla luulisi olevan annettavaa.
– Onhan minulla sellaista taitotietoa, jota voisin käyttää Räikän kunnostuksessa. Se pitää tehdä perinteisin menetelmin ja perinteisin maalein, Saaristo muistuttaa.
Hän toivoo, että puuta käytettäisiin rakentamisessa jatkossakin.
– Puu kestää ja hengittää. Meillä on vieläkin pystyssä sata vuotta vanhoja puutaloja. Se kertoo, minkälainen materiaali puu on. En usko, että nykyiset matalaenergiatalot kestävät sataa vuotta.
Saaristo toivoo myös, että hänen yrityksellään riittäisi tekemistä. Puusepille luulisi olevan aina käyttöä.
– Uskon, että kovasti töitä tekemällä olen joka tapauksessa tällä alalla vielä vuosikausia.