Uusille ehdokkaille on tilaa

20.04.2016 09:00

Ensi kevään kuntavaalien Ylöjärven ehdokaslistoilla näyttäisi ainakin tässä vaiheessa olevan runsaasti tilaa uusille ehdokkaille. Moni nykyinen valtuutettu vastasi Ylöjärven Uutisten kyselyssä harkitsevansa tarkkaan ehdolle asettumistaan. Epäröinnin syyt ovat usein henkilökohtaisia, mutta osa valtuutetuista on myös pettynyt ja väsynyt poliittisen päätöksenteon koukeroihin.
Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Liisa Schali on tehnyt historiallisen pitkän uran luottamushenkilönä. Hän on ollut jo pitkään Ylöjärven kaupunginvaltuuston ikänestori. (Kuva: Matti Pulkkinen)
Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Liisa Schali on tehnyt historiallisen pitkän uran luottamushenkilönä. Hän on ollut jo pitkään Ylöjärven kaupunginvaltuuston ikänestori. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Kevään 2017 kuntavaaleista alkava vaalikausi on monella tapaa poikkeuksellinen. Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus  ja aluehallintouudistus muuttavat kunnallisen ja alueellisen päätöksenteon mallia rajusti. Myllerryksen keskellä kuntapäättäjien on pystyttävä vastaamaan myös suuriin taloudellisiin haasteisiin ja huolehdittava muista peruspalveluista.
Osa Ylöjärven nykyisistä valtuutetuista odottaa seuraavan vaalikauden haasteita innolla ja ilmoittaa jo tässä vaiheessa olevansa äänestäjien käytettävissä. Yllättävän iso osa ilmoittaa jäävänsä pois kuntapolitiikasta tai ainakin harkitsevansa lopettamista.
Taustalla on usein henkilökohtaisia syitä, mutta osa valtuutetuista on myös pettynyt yksittäisen kaupunginvaltuutetun vaikutusmahdollisuuksiin ja päätöksenteon poliittisuuteen.
Toisaalta moni valtuutettu kehuu Ylöjärven päätöksenteon muuttuneen viimeksi kuluneen vuoden aikana avoimemmaksi ja keskustelevammaksi. Seuraavalla valtuustokaudella uusien valtuutettujen saattaakin olla aiempaa helpompi päästä työhön kiinni.

Kokoomusjohtajat jatkavat

Kokoomuksen 14 valtuutetusta alle puolet ilmoittaa tässä vaiheessa ilman muuta jatkavansa, mutta kaupunginhallituksen puheenjohtajalla on selvät sävelet: Katja Luojus haluaa olla mukana muutoksissa ja edustaa pysyvyyttä kaupunginvaltuustossa.
– Päätöksenteossa tarvitaan pysyvyyttä ja vaihtuvuutta oikeassa suhteessa. Haluan testata oman luottamukseni astetta kaupunkilaisten silmissä. Ajattelen kokonaisuuksia ilman kyläpolitikointia – kaupungin paras ratkaisee, Luojus sanoo.
Myös kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Juho Ojares on mukana seuraavissa kuntavaaleissa.
Hän asettaa tavoitteikseen kokoomuksen vaalivoiton ja paikan itselleen kaupunginhallituksen varsinaisena jäsenenä.
– Haluan olla mukana kehittämässä Ylöjärveä. Näen, että nuorena päättäjänä minulla on halu ja kyky katsoa pitkälle tulevaisuuteen.
Kokoomuksen toinen ensimmäisen kauden valtuutettu Erja Pelkonen asettuu hänkin uudelleen ehdolle. Hän kertoo kokeneensa valtuutettuna onnistumisia.
– Lähdin ehdolle edellisiin vaaleihin muun muassa 270 päivän mittaisen perheneuvolan jonon vuoksi. Nyt perheneuvolan jono on lyhentynyt noin 60 päivään. Viime vuonna myös säästimme lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoissairaanhoidon kuluissa noin 600 000 euroa palkkaamalla kaupunkiin lisää perhetyöntekijöitä ja omat puolikkaat lasten- ja nuorisopsykiatrit.
Pelkonen rohkaisee kaikkia yhteisistä asioista kiinnostuneita lähtemään ehdokkaiksi. Hän korostaa, ettei ole noloa, jos ei pääse läpi. Noloa olisi se, että demokratia ei toteutuisi, koska äänestäjällä ei olisi mistä valita.
Vuonna2017 ehdolla valtuustoon ovat myös Ossi Sippola, Marko Taipale, Antti Teivaala ja Tapani Tienari.
– Tarjoan ylöjärveläisten käyttöön kokemukseni ja ahkeruuteni. Resurssit niukkenevat, ja talous on saatava tasapainoon. Jatkaisin mielelläni myös elinvoimaosaston kehittämistä, Sippola sanoo.
– Kuluvana vuonna maapolitiikka ja rakennusjärjestyksen uudistaminen ovat isoja asioita, joiden soveltamista käytännössä pitää myöhempinä vuosina seurata, Taipale perustelee päätöstään.
– Olen kuluvan valtuustokauden aikana perehtynyt parhaani mukaan syvällisesti kaupungin ja koko työssäkäyntialueen asioihin ja haluan oppia vielä lisää, Teivaala toteaa.
– Vaaliteemojani on muun muassa Ylöjärven elinvoiman vahvistaminen eli yrittäjyyden ja sitä myöten työpaikkojen ja verotulojen lisääminen. Sotepäätöksissä pitää huolehtia palvelujen turvaaminen koko kaupungin alueella, Tienari valottaa vaaliteemojaan.
Ratkaisuaan harkitsevat vielä Mika Kotiranta, Tiina Lammi, Minna Mustakallio-Sorvari, Panu Savela, Riikka Salakari ja Riitta Vilén.
Ritva Hämeenoja kertoo, ettei aio enää jatkaa. Vastikään eläköitynyt Hämeenoja haluaa antaa tilaa nuoremmille.

Kun yksi lähtee, toinen jää

Keskustan kaupunginvaltuutettu Teuvo Hakanen vaatii puolueita etsimään kuntavaaliehdokkaita etenkin haja-asutusalueilta. Viljakkalalainen luottamusmies kokee antaneensa kaikkensa kotikaupungille. Hänen kunnallismiehen uransa alkoi jo vuosikymmenet sitten itsenäisessä Viljakkalan kunnassa. (Kuva ja video: Matti Pulkkinen)
Keskustan kaupunginvaltuutettu Teuvo Hakanen vaatii puolueita etsimään kuntavaaliehdokkaita etenkin haja-asutusalueilta. Viljakkalalainen luottamusmies kokee antaneensa kaikkensa kotikaupungille. Hänen kunnallismiehen uransa alkoi jo vuosikymmenet sitten itsenäisessä Viljakkalan kunnassa. (Kuva ja video: Matti Pulkkinen)

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Leena Joensivu (sd.) on ilmoittanut, ettei aio enää asettua ehdolle.
Joensivun mukana valtuustosta poistuu pitkä siivu kokemusta Ylöjärven paikallispolitiikasta, mutta jotkut ovat hänen päätöksestään iloisiakin.
– Yksi jatkamiseni edellytys on, että Leena Joensivu ei asetu enää ehdolle. Olen kokenut Joensivun toimet ryhmässämme ahdistaviksi, puoluetoveri Jussi-Pekka Ahonen sanoo.
Periaatteessa Ahonen on halukas seuraavallekin kaudelle ollakseen kehittämässä Ylöjärveä suuntaan, jossa esimerkiksi nuorten tulevaisuudesta välitetään ja kaupungin työntekijöiden panosta arvostetaan.
– Tulevat haasteet liittyvät peruspalveluiden, kuten varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuteen. Eriarvoistava ja leikkaava politiikka saa ihmiset voimaan pahoin. Osalla ihmisistä ei ole enää varaa hoitaa itseään kuntoon rapautuvien peruspalveluiden vuoksi, Ahonen kritisoi nykytilannetta.
Lakialan demarivaltuutettu Jaana Lamminen on päätöksensä jo tehnyt. Hän aikoo asettua ehdolle.
– Mielestäni päätöksenteossa tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja tietoa edellisten kausien päätöksistä. Niitä minulla on kahdelta edelliseltä kaudelta.
Myös pitkän uran kaupungin virkamiehenä tehnyt ja sen jälkeen politiikkaan antautunut Matti Peltomäki lupaa olla äänestäjien käytettävissä.
– Valtuustotyö pöydän toisella puolella on osoittautunut aivan erilaiseksi kuin virkamiehenä osasin odottaa. Valtio pitää huolen siitä, että kaupunginvaltuustolla riittää ensi kaudellakin haasteita, joihin haluan olla mukana vastaamassa, Peltomäki toteaa.
Jatkosta vielä epävarmoja demarivaltuutettuja ovat Kaija Järvinen, Pasi Kallio, Kari Peltola, Seppo Peltola, Erkki Törmä ja Riitta Virtanen.
Myös teknisen lautakunnan varapuheenjohtaja Yrjö Nevala kertoo päätöksestään vasta syksyllä. Hänen ehtonsa ehdokkuudelle on demokratian parempi toteutuminen.
– Nyt päätöksiä tekee pieni piiri. Harmittaa nykyinen meno, Nevala sanoo.

Keskustalla kaksi varmaa

Keskustan valtuustoryhmän seitsemästä jäsenestä vain kaksi tietää jo olevansa mukana myös ensi kevään vaaleissa.
– Olen kolmannen kauden valtuutettu ja koen, että olen pystynyt vaikuttamaan moniin tärkeisiin asioihin ja päätöksiin. Haluaisin jatkaa tätä vaikuttamista vielä tulevaisuudessakin, Markku Mäki-Ventelä sanoo.
– Lautakunnissa ja työryhmissä tehdään tärkeitä ihmisen arkea koskevia päätöksiä. Pidän tärkeänä muun muassa sitä, että ylöjärveläiset saavat tulevaisuudessakin hädän hetkellä paikalle nopeasti poliisin, palokunnan ja sairasauton. Pitää saada elää, liikkua ja asua turvallisesti. Kasvavasta ikääntyvien joukosta pitää pystyä huolehtimaan kunnialla, ja myös taajamien ulkopuolella pitää kuntalaisten voida asua.
Viljakkalassa asuva ympäristölautakunnan puheenjohtaja ja kehittämistoimikunnan jäsen Pekka Hietaniemi aikoo myös ehdolle.
– Harkittuani asiaa olen lähtemässä vielä ehdokkaaksi vuonna 2017. Ylöjärven päätöksenteko ja hallinto ovat tulleet viimeisen vuoden aikana avoimemmiksi ja vuorovaikutus luottamushenkilöiden sekä virkamiesten kesken on kohentunut huomattavasti. Tällaisessa kehityksessä olen valmis olemaan mukana edelleenkin, Hietaniemi toteaa.
Keskustan karhelaisvaltuutettu Teuvo Hakanen kertoo tavoitteekseen jäädä pois kuntapolitiikasta, kunhan haja-asutusalueilta nousee riittävästi uusia ehdokkaita.
– On tärkeää, että valtuustossa on edustajia muualtakin kuin keskustasta ja taajamista. Toisaalta olen ollut mukana jo 30 vuotta eli ihan riittävästi, Hakanen toteaa.
Konkaripoliitikko sanoo, että yhä enemmän päätöksenteon raamit ja suuntaviivat annetaan valtakunnan tasolta. Ylöjärven päätöksentekoilmapiiri saa häneltä kuitenkin kehuja.
– Pentti Sivusen ansioita mitenkään väheksymättä on todettava, että päätöksentekokulttuuri on muuttunut selkeästi paremmaksi uuden kaupunginjohtajan aikana. Sikäli katson tulevaan luottavaisin mielin, Hakanen kehuu.

25 tuntia viikossa luottamustoimiin

Minna Sarvijärvi kertoo hänkin vielä miettivänsä ehdokkuuttaan. 16 vuoden valtuustorupeaman jälkeen voisi Sarvijärven mielestä olla hyvä aika keskittyä välillä huolehtimaan omasta kunnosta, mutta toisaalta edessä on isoja ja kauaskantoisia asioita, joihin olisi hyvä päästä sanomaan sanansa jo valmisteluvaiheessa.
– Politiikassa kukaan ei heilauta suuntaa yksin, mutta porukalla voidaan tehdä ihmisten kokoisia päätöksiä, Sarvijärvi muistuttaa.
– Luottamustehtäviin kuluu tällä hetkellä noin 25 tuntia viikossa. Yhteisten asioiden hoitamisesta täytyy tykätä, jotta Parkkuun periltä jaksaa lähteä ilta toisensa jälkeen kokouksiin.
Viime kunnallisvaaleissa toiseksi eniten ääniä kerännyt keskustan valtuutettu Esko Arola kertoo, että ei ole vielä päättänyt jatkosta. Lakialassa asuvalla Esko Arolalla on menossa 28. vuosi valtuutettuna.
Myös toisen kauden valtuutettu Leena Törmälä harkitsee vielä samoin kuin Jarmo Tahlo.

Hyviä ja huonoja kokemuksia

Savion mielestä on sääli, ettei Ylöjärvellä ole ollut vuosiin omaa kansanedustajaa.
Sami Saviosta tuli viime vuoden vaaleissa ensimmäinen ylöjärveläinen kansanedustaja yli 30 vuoteen. (Arkistokuva)

Perussuomalaisten ylöjärveläinen kansanedustaja Sami Savio ilmoittaa osallistuvansa kuntavaaleihin ensi vuonnakin pysyäkseen ajan tasalla Ylöjärvelle tärkeistä asioista.
Myös Pentti Teräväinen aikoo asettua uudelleen ehdolle. Puolueen hyvä menestys edellisissä vaaleissa ja Savion nousu kansanedustajaksi rohkaisevat jatkamaan.
– Perussuomalaisten ryhmä on onnistunut lisäämään avoimuutta päätöksenteossa ja purkamaan turhaa byrokratiaa. Ryhmä on vaikuttanut myös siihen, että muutkin kaupunginosat kuin ydinkeskusta ovat saaneet tasa-arvoisen kohtalon. Lautakunnissa on saatu aikaan hyviä päätöksiä yli ryhmärajojen, Teräväinen kertoo kokemuksistaan.
Kaikki perussuomalaiset eivät jaa Teräväisen myönteisiä kokemuksia. Jari Niemi kertoo epäröivänsä ehdolle asettumista, koska yhteisten asioiden hoitaminen kaupunginvaltuustossa ei ole ollut sitä, mitä hän odotti.
– Tuntuu, että muutama henkilö ajaa läpi haluamiaan asioita ja enemmistöllä on siihen aika vähän sanomista, Niemi arvostelee poliittista ryhmäkuria.
Perussuomalaisten valtuustoryhmästä uupuu ensi kaudella roppakaupalla kokemusta, sillä Esko Morikka on jo ilmoittanut, että tämä on hänen viimeinen kautensa valtuutettuna. Perustelu on ytimekäs: ikä.
Nuori polvi onneksi jatkaa. Tomi Saaristo kertoo pyrkivänsä toisellekin kaudelle.
– Ensimmäinen kausi on harjoittelua, ja koen päässeeni hyvin ”ympyröihin” mukaan. Mielipiteitäni kuunnellaan, ja koen edelleen halua vaikuttamiseen ja päätöksentekoon.
Perussuomalaisista valtuutetuista Mauri Heiska ja Tuomo Kaminen eivät ole vielä päättäneet, asettuako ehdolle vai ei.

Vasemmistossa yksi varma jatkaja

Vasemmistoliiton neljän hengen valtuustoryhmässä vain yksi valtuutettu eli Rauno Kesseli ilmoittaa jo tässä vaiheessa olevansa käytettävissä.
–  Haluan olla vaikuttamassa siihen, ettei Ylöjärvellä tehdä eriarvoistavaa politiikkaa vaan toteutetaan kunnan keskeistä roolia huolehtia kunnan heikommista jäsenistä, Kesseli sanoo.
Arja Uusikartano ja Leena Mäkinen eivät ole vielä tehneet päätöksiä, mutta konkarivaltuutettu Liisa Schali tietää jo, ettei aio jatkaa.
– Onneksi ei ole kukaan edes kysynyt ehdokkaaksi! Olisihan se nuorekkaalle Ylöjärvelle häpeä ja tilastoille miinus, jos valtuustossa edelleen istuisi näin vanha edustaja, Schali myhäilee.

Vihreät vielä miettivät

Vihreiden valtuustoryhmästä vain Jussi Kytömäki on jo päättänyt olla ensi keväänäkin ehdolla. Hän haluaa olla mukana päätöksenteossa voidakseen vaikuttaa ennen kaikkea ympäristönsuojeluun sekä nuorten ja perheiden elämään liittyviin asioihin.
– On myös tärkeää saada paikallisten yritysten ja kolmannen sektorin resurssit tehokäyttöön palveluja kehitettäessä. Haluan olla edistämässä päätöksenteon ja erityisesti koulutuksen digitalisaatiota, Kytömäki perustelee päätöstään.
Vihreiden valtuustoryhmän toinen opettajajäsen Merja Lehtonen ei ole vielä tehnyt päätöstä ehdokkuudestaan. Perheen, työn ja politiikan yhdistäminen on haastavaa.
– Toisaalta olisi herkullista jatkaa, sillä ensimmäinen kausi on mennyt pitkälti tunnustellessa ja opetellessa asioita. Luulen, että minulla olisi enemmän annettavaa toisena kautena, Lehtonen puntaroi.
– On mielenkiintoista nähdä, miten vaikkapa nykyisen sivistyslautakunnan rooli muuttuu, sillä soten toteutuessa lautakunnalle jää päätettäväksi suurin siivu kunnan sisäisistä asioista.
Ensimmäisen kauden vihreä valtuutettu Timo Toivonen on hänkin vielä epävarma päätöksestään.
– Näkisin mielelläni enemmän puoluerajat ylittävää yhteistyötä, Toivonen toteaa ensimmäisen valtuustokauden kokemustensa pohjalta.
Kolmannen kauden valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Minna Sorsa panttaa hänkin vielä päätöstään.
– Toki tällä hetkellä koen, että pystyn asioihin vaikuttamaan. Tämä on perusedellytys sille, että on valmis käyttämään vapaa-aikaansa yhteisten asioiden hoitamiseen. Politiikka on ilman muuta kiinnostava areena, jota suosittelen uusille kiinnostuneille ihmisille, Sorsa kannustaa.

Antila jatkaa, Kivimäki epäröi

Kristillisdemokraattien Veli-Matti Antila aikoo olla ehdolla kevään 2017 kuntavaaleissa, koska haluaa edelleen olla kristillisdemokraattina vaikuttamassa Ylöjärven päätöksenteossa.
– Päätöstäni tukevat kaupunkilaisilta ja puolueelta saamani palaute ja kannustus jatkaa, Antila sanoo.
Antilan karhelainen puoluetoveri Johanna Kivimäki ei ole vielä tehnyt lopullista päätöstään. Kuluvan valtuustokauden aikana Kivimäen perheen lapsiluku on tuplaantunut kahdesta neljään, joten todennäköisesti hän päättää satsata lähivuodet perheeseensä, vaikka mielenkiintoa yhteiten asioiden hoitamiseen riittääkin.

Sitoutumattomuus kunniaan

Perussuomalaisten valtuustoryhmästä viime keväänä lohjenneen kahden miehen Ylöjärvi 2001+  -valtuustöryhmän Pertti Johansson pitää ehdolle lähtemistään epätodennäköisenä.
– Jos meillä olisi enemmän sitoutumattomia ehdokkaita, harkitsisin asiaa. Haluaisin herättää sitoutumattomuuden henkiin Ylöjärvelläkin, jotta paikallisessa päätöksenteossa painaisivat enemmän muut asiat kuin puoluepolitiikka. Tällä hetkellä valtuustossa vallitsee tiukka ryhmäkuri, mikä on kunnallispolitiikassa vahingollista, Johansson perustelee turhautumistaan.
Hän muistuttaa, että vaaleissa valtuustoon valitaan ihmisiä. Jos päätökset sitten tehdään poliittisina ryhminä ja tärkeät tehtävät jaetaan puoluekirjan eikä pätevyyden perusteella, hyviä voimavaroja jää käyttämättä.
Sitoutumattoman valtuustoryhmän toinen jäsen Matti Ylitalo ei tässä vaiheessa paljasta, aikooko hän asettua ehdolle ensi kevään kuntavaaleissa – se on oleva yllätys.

Hanne Mälkki

Kommentointi on suljettu.