Pienuuteen pureutuva taideprojekti istui vaatimattomiksi ja herkiksi itseään kuvaavien taiteilijoiden pirtaan: koko ei ratkaise. Ja liikkuipa luonnossa tarkasti tutkaillen tai vain kaikesta irtautuen, herkkyys on valttia: on hiljennyttävä.
Metsän siimekseen sukeltaminen on sastamalalaisille taiteen tekijöille Heidi Piipolle ja Saija Rannalle irtiottoa arjesta. Luonnon syleilyssä naiset rentoutuvat ja lataavat akkuja.
– Ajatukset irtautuvat kaikesta hullunmyllystä. Vaikka metsässä olisi vain tunnin tai kaksi, siinä latautuu. Liikunta yhdistettynä luontoon on minulle vitamiinipilleri! maastopyöräilevä Piippo kuvailee.
Jos Piippo lähinnä latautuu ja vapautuu, Ranta myös aktivoituu. Hän havainnoi kaikkea kaunista, kuten puun kaarnaa tai juurakkoa. Myös hänen taiteellinen luovuutensa herää. Piipolla taiteellinen vaikutus on epäsuorempaa.
– En hirveästi aktiivisesti havainnoi. Mutta jollain tasolla luonto tulee töihini. Se voi olla alitajuista. Näkemäni taltioituu mieleeni ja puhkeaa myöhemmin, hän selittää.
Aihe ja voimavara
Tämä ero naisten luontokokemuksissa selittää myös luonnon roolien eroja heidän taiteessaan.
Rannalle luonto on vallitseva aihe, josta hän harvoin poikkeaa.
– Mitä näen ja koen, sen haluan ilmaista, hän pohtii syytä.
Piipon töissä taas luonto ei ylikorostu aiheena, vaikka hän käsitteleekin töissään usein ympäristökriittistä tematiikkaa. Pikemmin hän kuvaisi luonnon merkitystä itselleen ja taiteelleen sellaiseksi, että suomalaiseen tapaan luonto elää hänessä voimakkaasti ja että hän käyttää luontoa ennemmin voimavarana kuin alituisena suorana aiheena.
Kaksikon paraikaa Seitsemisessä nähtävän näyttelyn esittelytekstissä todetaan, että luontoa on mahdollista aistia vain tarkkailemalla ja herkistymällä. Naiset kuitenkin täsmentävät ajatusta todeten, että pikavilkaisullakin voi toki havainnoida, välähdyksenomaisesti, mutta että pysähtymällä luonnosta saa aina enemmän irti.
– Ja kyse on tietystä mielentilasta, hiljentymisestä, Piippo määrittelee ajatusta omalta kantiltaan, jossa aktiivitarkkailu ei ole ydin.
Katse pieneen
Näyttelyssään kaksikko pureutuu tällä kertaa luonnon pieniin yksityiskohtiin. Galleriatilassa nähdään esimerkiksi pronssisia koppakuoriaisveistoksia, linnunpesää esittävää metalligrafiikkaa ja keraamisia tammenterhoja. Kummallakin nimittäin oli jo entuudestaan yksityiskohtiin liittyviä töitä ja aiheita, joten kaksikko päätti jatkaa niiden parissa.
Teokset itsessäänkin ovat pieniä. Eivät siksi, ettei pienestä aiheesta voisi tehdä suurta tai päinvastoin, vaan lähinnä siksi, että näyttelytila ja tekniikat, kuten metalligrafiikka, asettivat kokorajoituksiaan.
Rannalle pienuus oli luonteva juttu.
– Usein silmäni tarttuu johonkin pieneen kauniiseen juttuun. En ole maisemamaalari tai suurien kokonaisuuksien tekijä, hän sanoo.
Piipolla sen sijaan ei sinänsä ole taipumusta pienuuteen, vaan hän tekee teoksia aina niiden ehdoilla. Hänelle pienuus oli pikemmin näyttelyyn valittu lähtökohta ja haaste.
Pienuus myös sopi kummankin naisen luonteeseen ja asenteeseen.
– Emme ole mahtipontisia ja suuruudenhulluja vaan vaatimattomia ja herkkiä. Koko ei ratkaise, vaan tärkeintä on sisältö, Piippo tuumii.
– Toivoisin, että kanssaihmiset huomaisivat pysähtyä pieneen hetkeen. Isoisänikin sanoi sellaisia viisauksia kuin ”Katso tuota muurahaista – onni on tässä”. Pienen tarkastelu voi tuoda onnen, Ranta myhäilee.
Työtkin luontoon
Luonto ei näy ainoastaan kaksikon näyttelyn töissä, vaan se on myös näyttelyn miljöö.
Paikka, Seitsemisen luontokeskus, ei kuitenkaan valikoitunut luontoaiheen vuoksi, vaan Seitsemisessä usein käyvä Piippo äkkäsi ensin kivan näyttelypaikan, ja vasta sitten luontoaihetta ennenkin perannut kaksikko päätti jatkaa paikkaan sopivalla aiheella.
– Näyttelyä ripustaessa varmistui, kuinka hyvin tällaiset työt sopivat tällaiseen tilaan, Piippo kiittelee rauhallista paikkaa ja kertoo kaksikon aikovan tarjota näyttelyä muihinkin luontokeskuksiin.
Voisi ajatella, että syrjäinen luonnonpaikka sopisi myös pienuuden teemaan – eihän olla suuren maailman meiningeissä. Kaksikko ei kuitenkaan puhuisi pienuudesta luonnonpuiston kohdalla, tämän omanlaisen suuruuden äärellä.
– Paikkahan on hirveän vaikuttava, Piippo kehaisee.
