Savi- ja pronssiveistokset ovat patsastaidetta, joka saa hahmonsa muovailulla, ei niinkään suoranaisella veistolla. Mutta muovailun ohella muitakin työvaiheita piisaa. Ja aherrus yllättää – kun lopullinen ulkomuoto paljastuu.
Kuvataiteilija Arja Krossbeck on tehnyt paljon kaksiulotteisia teoksia, kuten maalauksia ja piirroksia, mutta kolmiulotteiset veistokset suovat hänelle ihan omanlaisensa tenhon.
– Niissä pystyy käsittelemään aiheen kauttaaltaan. Ne ovat käsin kosketeltavissa ja silmin nähtävissä joka puolelta.
Naista viehättää myös se, kun hän tuntee materiaalin näpeissään.
– Materiaali elää ihan eri lailla veistoksen kuin maalauksen teossa.
Kolmiulotteisten töiden maailmaan entinen ylöjärveläinen ja yhä täkäläiseen taideyhdistykseen kuuluva nainen sukelsi kymmenisen vuotta sitten ollessaan taideopissa Nokialla.
Jo aiemmin hän oli tutustunut paperimassaveistoksiin, mutta varsinainen palo syttyi nokialaisopintojen savitöistä. Oli päästävä pronssinvaluakin kokeilemaan, joten kokka kääntyi myös Hervannan Valimoinstituuttiin. Veistokset olivat tulleet jäädäkseen, tokikin kaksiulotteisen taiteen rinnalle.
Visioita elämästä, luonnokset sikseen
Ideat Krossbeck saa elämästään ja tunteistaan. Joskus nämä kääntyvät kuvallisiksi varsin suoraa ja konkreettista tietä: kuolemaan liitetty symboli enkeli putkahti tuttavan sairastuttua vakavasti, ja kitara oli luonteva poimittava fyysisestä maailmasta kuvastelemaan perheen musiikkiharrastusta.
Joskus taas vaaditaan kiertotietä. Ei tarjoudu valmista symbolia, vaan aihe muhii omia polkujaan symboliseksi. Se voi käydä hetkessä pulpahtaen tai työn ja tuskan kautta aihetta pureskellen.
– Ja kun välähdys ideaan tulee, olo on kauhean helpottunut.
Idean jälkeen Krossbeck ei välittäisi suunnitella veistoksiaan paperilla. Hän kokee touhun tekniikoidensa kohdalla turhaksi, koska niin savi kuin pronssityön vahamuotti sallivat korjailun – materiaalin lisäilyn ja poiston – työskentelyn mittaan. Nainen nyökkää, että suoranaisesti veistettävää veistosta, kuten marmoripatsasta, tulisi suunnitella tarkemmin, koska kerran poistettua ei saa takaisin.
Toki Krossbeckinkin on hiukan suunniteltava. On mietittävä, mitkä ratkaisut toimivat teknisesti, ja löydettävä suuntaviivat päässä välähtäneen vision toteutumiseksi.
Sitten hihat ylös. Savitöissä homma alkaa savimöykystä, jota taitaja ryhtyy ilmakuplien pois painelun jälkeen työstämään alhaalta ylöspäin. Pronssipuuhissa Krossbeck tarttuu ensi töikseen pronssilankaan ja juustonkuorivahaan. Langasta syntyvät tukirakenteet, vahasta kerrostuvat muodot.
Muovailua, kuviointia, polttoa, valua
Lisää, poistaa, lisää, poistaa. Muovailee. Tätä rataa Krossbeck jatkaa työtään, kunnes muodot alkavat olla kohdillaan. Savi on vieläpä muistettava pitää taukojen aikana kosteana märin rätein, jotta työ ei kuivahda käsittelykelvottomaksi.
Sitten hienomuotoillaan ja kuvioidaan pienin työkaluin. Pitsikin käy välineestä. Sillä saa aikaan paitsi painokuvioita myös kohokoristeita, kun sen kiinnittää huolella vahamuotin pintaan, omaksi kerroksekseen.
Kun muoto on kohdillaan, savityö on valmis uuniin. Halutessaan sen pintaa voi kuitenkin vielä maalata, käsitellä tummaa väriä tuovalla mangaaniliuoksella tai valella lasitusaineella.
Pronssityölle taas rakennetaan kanaverkosta formu, tukirakenne, jonka sisään veistos asetetaan ja joka sitten täytetään muottimassalla. Formu poltetaan, jolloin vaha sulaa pois ja jättää formun sisään veistoksen muotoisen onkalon, muotin. Se puolestaan täytetään sulalla pronssilla.
Parin tunnin kuluttua muotin ja pronssin jäähdyttyä hiukan ja pronssin jähmetyttyä muotti puretaan lekalla, varoen, jottei veistos vaurioidu.
Tähän kaikkeen Krossbeck saa kulumaan aikaa savitöiden kohdalla parista päivästä pariin viikkoon ja vain maitotölkin kokoisten pronssitöiden parissa usean kuukauden, toki taukoineen.
Päätteeksi kutkuttaa
Kun savityö nousee uunista tai pronssivalu paljastuu muotin uumenista, on Krossbeckin tunne todella hieno kovan työn jälkeen.
Ja jännittää ihan kauheasti. Paljastuuko valuvikoja? Kuinka puhdas pronssiseos on ollut? Onko savityö lohkeillut tai jopa haljennut, ja miltä lähtemättömät värit näyttävät?
Tässä vaiheessa savityö on valmis tai korkeintaan pintahiontaa vaille valmis. Pronssiveistoksessa on kuitenkin vielä iso työ. Veistokseen kiinni jääneet pronssin täyttämät valukanavat on rälläköitävä pois, tästä syntyneet kiiltävät pinnat rikottava muun pinnan lailla sameiksi ja halutut kohdat taas kiillotettava. Pintavirheet taas täytyy korjata viiloin, hiomakonein ynnä muin vehkein. Lopuksi pinta patinoidaan kemiallisia aineita pintaan levittämllä ja polttamalla.
Kun kaikki on valmista, tunne on taas hieno. Taiteilijan visio on tullut todeksi.
– Näyttelyä koostaessani mietin, olenko kaikki ne työt tehnyt itse. Silloin tulee oman työn arvostus kaikkein hienoimmin esiin.
Kommentointi on suljettu.