Monin ylöjärveläiskasvoinkin varustetut pirkanmaalaisryhmät loistivat Oulussa pidetyssä tanssitapahtumassa. Tanssiharrastuksessa kisailu on monen opin lähde mutta kaiken yli menee ilo.
Kahta tanssinopettajaa, Hannele Suomalaista ja Kerttu Peiposta, hymyilyttää.
Heidän luotsaamansa pirkanmaalaisryhmät, joissa on myös rutkasi ylöjärveläisverta, nimittäin kahmivat palkintoja isolla kouralla Oulussa äskettäin pidetyssä Arktiset askeleet -tanssikatselmuksessa.
– On mahtava saavutus, että Ylöjärvi nousee esille, Suomalainen iloitsee, ja Peiponenkin on täpinöissään paikallisryhmien pääsystä valtakunnallisiin kärkikahinoihin.
Kaksikon mielestä menestys kertoo täkäläisen tanssiopetuksen tasosta.
– Ja siitä, että täydellä intohimolla tätä tehdään, Peiponen myhäilee niin oppilaisiin, vanhempiin kuin opettajiin viitaten.
Kisailu koulii ja virkistää
Kilpailuihin ja katselmuksiin osallistumisen merkitys vaihtelee kouluittain ja ryhmittäin. Suomalaisen luotsaamassa balettikoulussa ne ovat pääasian, esitettävien tanssiproduktioiden, höyste.
Tuohon höysteeseen osallistuu lähinnä Suomalaisen erikoisryhmä, jossa on motivoituneita ja lahjakkaita tanssijoita, mutta voivat joskus muutkin ryhmät ottaa itsestään mittaa.
Peiposen edustaman Dance Actions -koulun erikoiskoulutusryhmille taas kisat ja katselmukset ovat pääjuttu. Erikseen on ryhmät, joissa kisakiima ei ole homman ydin.
Oli kisailu höyste tai ykkösasia, se opettaa paljon.
– Paineensietokykyä ja sitoutuneisuutta, Peiponen listaa.
– Pitkäjänteisyyttä, kollega jatkaa.
Pelkkää kurinalaisuutta ei listalle kuulu: kisaillessa opitaan myös kannustukseen.
– Kaikki tsemppaavat toisiaan. Olemme yhtä tanssiperhettä, Peiponen hymyilee.
Tuota kaikkea kaksikon kouluissa on selvästi opittu, sillä Suomalaisen koulu nappasi Oulussa toisen ykköspalkinnon, Dance Actions taas toisen ykköspalkinnon sekä pari muuta palkintoa.
Opit ja taidot johtavat toki muuhunkin kuin kisamenestykseen. Ykskantaan opettajat nyökkäävät, että ne ovat hyödyksi koko elämässä. Ja hyötyoppien ohella kisailu poikii paljon iloa:
– Motivaatiota – jaksaa harjoitella. Piristystä arkityöhön. Ja huikeita elämyksiä. Hihkutaan: ”Nyt mennään, kivaa, suunnitellaan!” Jo junamatka kavereiden kanssa on elämys, Suomalainen ynnäilee.
– Kisareissuilla tulee myös uusia ystäviä, Peiponen lisää.
Menestys kannustaa, häviö kasvattaa
Jos jo kisoihin tai katselmuksiin osallistuminen tuuppii eteenpäin, niin tuuppii sekin, jos vielä menestyy.
– Saa lisäpontta treenaamiseen. Kun palkinnon saannin jälkeen sanoin: ”Huomenna treeneihin”, yksi äiti sanoi: ”Niin, nöyryys on pidettävä”, Suomalainen toteaa tarkoittaen, että voitto muistuttaa tekemään jatkossakin töitä, uusia voittoja varten.
Mutta ei menestys aja vain uuteen ponnisteluun. Se myös palkitsee jo saavutetusta.
– Valtavan riemuissaanhan lapset ovat voitoista, Peiponen sanoo ja toteaa kollegansa kanssa, että tanssijat saavat onnistumisista luottoa kykyihinsä.
Eikä riemu ole vain kisailijoiden.
– Tuntuuhan menestys upealta. Se liikuttaa opettajaakin, Peiponen hymyilee, ja Suomalainen toteaa onnistumisen lisäävän myös opettajan luottoa omiin kykyihin.
– Ja se osoittaa vanhemmillekin, että ollaan oikealla tiellä, Suomalainen huomaa.
Ja jos ei menestytä, silläkin on antinsa.
– Saadaan esiintymiskokemusta. Ja raadilta saadaan yleensä palautetta. Opitaan, mitä voidaan vielä tehdä. Ei siis tarvitse tyhjin käsin lähteä, Peiponen näkee.
Ja tietysti: epäonnistuminen kasvattaa. Se lienee yhtä tärkeää kuin onnistuminen.
Elämys ja ilo kaiken huippu
Kisailu ei kuitenkaan ole tanssiharrastuksen tärkein kärki – edes kisailuun tiukasti tähtääville.
– Tanssilla haetaan hyvää oloa. Se antaa erilaisille ihmisille erilaisia asioita: rentoutumista, kavereiden näkemistä, joillekuille taas kovia tavoitteita, Peiponen muotoilee.
Suomalainen taas listaa kepeyden, kauneuden, ryhdin ja kropallisen monipuolisuuden.
– Niiden kautta koetaan elämyksellisyyttä. Se on vastapaino koululle ja tuo merkitystä elämään, hän sanoo ja toisaalta lisää:
– Joillakuilla on tavoite ammattiinkin.
Ykkösistä ykkönen on ilo. Ja sen on kummuttava itsestä, jotta se on aito ilo.
– Olisi tärkeää, että tanssi on tanssijan oma juttu, ei asia, johon äiti käskee. Sellainen juttu kuin eräälle lapselle, joka sanoi: ”Minä rrrakastan tanssia!”
