Etukäteen valittu teema pitää kuvataidekoulun arjen mielekkäänä ja auttaa koostamaan eheän näyttelyn. Näyttely on tarpeellinen esiintulo, mutta ei se työskentelijän koko mieltä valtaa.
”Saman katon alla”, kuuluu kuvataidekoulu Piirron kevätnäyttelyn otsake ja herättää oitis kysymyksiä. Mitä? Minkä katon?
Konkreettisesti teema tarkoittaa rakennelmia. On pienoismalleja, palikoista rakennettuja pihoja ja kaupunginosia sekä tinttamareskeja eli kurkistusaukoin varustettuja kuvaseiniä… On myös hahmoja rakennelmissa.
Symbolisesti otsikko viittaa yhteisöllisyyteen. Tekijät ovat taiteilleet toistensa seurassa ja yhteisvoiminkin. Näyttelyvieraat taas pääsevät osallisiksi katsellen ja kuvaseinien äärellä myös itse toimien.
Idea teemaan tuli lasten ainaisesta halusta tehdä nukkekoteja. Toive vain oli muokattava kuviskoulun tarpeisiin.
– Nukkekoti on ikuisuusprojekti eikä välttämättä sovi kuvataidekouluun. Mietin, miten saamme kuvataiteen mukaan, opettaja Elina Lind taustoittaa.
Teema löytyy herkällä korvalla
Piirrossa näyttelyteemat valitaan aina etukäteen eikä siis monien harrasteryhmittymien tapaan vain poimita vuoden satoa löyhästi otsikoiden.
– Arki pysyy jäntevänä ja mukavasti etenevänä, jos on jokin teema, Lind selittää ja sanoo koulun teemoittavan muunkin työskentelynsä.
Teemaideat Lind saa kuulostelemalla taidekenttää ja lasten toiveita.
– Esimerkiksi nyt mennään kohti yhteisötaidetta.
– Ja minulla on myös sulkeva systeemi. Tiedän, mitä oppilaat eivät ainakaan halua, hän hymyilee.
Kun aihe ja töiden määrä ovat ennalta sanellut, teosten valikointi ei ole savotta.
– Täytyy minun toki pyörittää kokonaisuutta monta kertaa päässä. Ei pystytys sentään mikään sisäänmarssi ole. Mutta olen tehnyt sitä jo niin usein, että pystyn pitämään sen hallinnassa.
Rajattu työvalikoima on Lindille myös taiteellinen etu.
– Haluan tehdä näyttelyn, joka on mielenkiintoinen ripustaa ja ammatillisesti inspiroiva. En halua näyttelyä, jossa on 300 paperiarkkia. Näyttely on paremman näköinen, kun se on ennalta suunniteltu eikä se ole pelkkää silppua.
Ajatusten herättelyä ja kehitystaivalta
Ammattitaitelijoille esiintulo on elinehto, mutta myös harrastetöiden esittelyllä on tehtävänsä.
– On kivaa, että tekemiseen liittyy muutakin kuin se, että tekee työn: se, että voi jakaa työn ja herättää ajatuksia, Karoliina Karvonen pohtii ja ynnää, että kunnianhimoisena tekijänä hän näyttää mieluusti onnistumisiaan ja kaipaa palautetta.
– Näyttelyitä tarvitaan, jotta muut ymmärtäisivät enemmän taiteesta, Minttumaaria Ryömä tuumii oivaltaen kaikenlaisen taiteen, siis myös lasten taiteen, tärkeyden.
– Ja tietysti haluamme kertoa, että meillä on tällainen koulu, opettaja lisää.
Kun on kyse harrastajalapsista, ei loistaminen ole Piirto-porukan mielestä näyttelyn tärkein tavoite. Lindistä ydintä on näyttää, mitä tämän sukupolven lapset tekevät.
– Näyttelyn arvo on siis sekin, mitä lasten päässä liikkuu ja mitä heidän kynästään piirtyy. Ja kuviskoulussahan on niitä, jotka tekevät tulevaisuuden nykytaidetta.
Lisäksi lasten työt näyttävät, miten taiteen polulla edetään.
– Minusta ainakin on kivaa seurata toisten kehitystä ja omaani, Karvonen tuumaa.
Näyttely ei ole koko suola
Taiteen pointti ei kuitenkaan ole vain näyttelyssä. Itse tekemisessä on oma viehätyksensä, ja vain tähän Tiiamaria Ryömä, Siiri Hokkanen sekä Henni Halme keskittyvät.
– Tykkään eniten siitä, kun työ on valmis. Näen, mitä olen saanut aikaan, Halme lisää.
Karvonenkin nauttii tekemisestä, siitä, että toteuttaa visiotaan ja toisaalta yrittää joustaa siitä. Spontaani suunnitelmien muuttaja Minttumaaria Ryömä taas pitää yllättymisestä.
Hänen mielessään näyttely saattaa käväistä, kuitenkaan työskentelyyn vaikuttamatta. Karvonen taas jopa pui näyttelyä.
– Mietin, millaisia ihmisiä näyttelyyn saattaisi tulla ja mitä haluan työlläni sanoa. Mutta suljen pois ajatuksen, että joku voi lytätä työni. Haluan tehdä omannäköiseni.
Tekemisen ja näyttelyn jälkeen Piirto ei tavoittele töille suoranaista funktiota. Silti työt päätyvät usein kodin taide-esineiksi, joskus käyttökaluiksikin. Taide-esineinä ne tuottavat visuaalista iloa ja palautetta.
– Ja niistä herää muistoja, Karvonen tuumaa hymyillen.
