Villasta betoniin käy käsityön tie

Käsitöiden maailma on niin laaja, ettei se mahdu yhteen näyttelyyn eikä kurssitarjottimeen. Mutta muutamiakin juttuja poimimalla saa jo kimpun kivaa tekemistä – ja kunnon potkun hyvinvointiin.
Suunnitteluopettaja Ulla Tujulasta (tak.) käsitöiden huima kirjo on innostava rikkaus, ei ahdistava juttu. Anu Ilomäen (oik.), Leena Haanpään ja muiden kurssilaisten työt esittelevät aimo satsin mutta silti vain siivun kädentaitojen moninaisuutta.

Suunnitteluopettaja Ulla Tujulasta (tak.) käsitöiden huima kirjo on innostava rikkaus, ei ahdistava juttu. Anu Ilomäen (oik.), Leena Haanpään ja muiden kurssilaisten työt esittelevät aimo satsin mutta silti vain siivun kädentaitojen moninaisuutta.

Joukko käsitöiden klassikkoja hivelee silmää pääkirjasto Leijan näyttelysalissa. On nyplättyjä pitsiliinoja, virkattu keinutuolin päällinen, parit huovutetut tossut. Ja paljon muuta.
Mutta on koko tukku uudemmankin henkisiä taidonnäytteitä: betoniin upotetusta pitsiliinasta muovattu ulkoroihuteline, kankaisin tulostekuvin ja maalein koristettu räsymatto ja tölkkiklipsuista näprätty laukku. Ja paljon muuta.
Niinpä, käsityöt ovat paljon muutakin kuin sukkapuikkojen kilkuttelua.

Betonityöt ovat kädentaitokentällä melko tuore hitti. Eipä niitä esimummut tehneet.

Betonityöt ovat kädentaitokentällä melko tuore hitti. Eipä niitä esimummut tehneet.

Sanoin kuvaamattoman laaja

Tampereen seudun työväenopiston suunnitteluopettajalla Ulla Tujulalla on näköala koko käsityökenttään. Se on hänen mukaansa todella laaja.
– Niin laaja, etten löydä sille sanaa.
Käsityö-sanan alle kun lukeutuu huima määrä tekniikoita ja materiaaleja, ja skaala ulottuu aina tekstiilitöistä teknisiin töihin, askarteluun ja erikoistekniikoihin.
– Vaikka olisi vain yksi materiaali, vaikkapa villalanka, jo siitä voi tehdä vaikka mitä.
Tujula kuvaa kenttää myös alati liikkeessä olevaksi. Vuosittain tulee jotain uutta, joko vallankin tuoretta tai sitten vanhaa uusin tavoin soveltavaa.
– Tölkkiklipsutyöt, betonityöt ja kierrätys kaiken kaikkiaan, Tujula kuvaa viime vuosien pulpahduksia.
Mutta vanhakin pitää pintansa. Vaikkapa matonkudonta on ikisuosikki. Osa vanhasta taas putkahtelee aika ajoin pintaan hiteiksi. Niin on käynyt vaikkapa käpypitsille tai neulakinnastekniikalle.
Uuden ja vanhan voimasuhteita Tujula kuvaa todeten, että käsityö nojaa pitkälti perinteeseen.
– Mutta juuri se, miten vanhaa käytetään luovasti, on käsityön rikkaus. Se tuo uuden näkökulman.
Suunnitteluopettajan on tunnettava kirjoa varsin laajalti, ja siinä hän onnistuu nettiä, uusia kirjoja, kollegoita ja oppilaitosten tarjontaa seuraamalla. Myös toiveille on tärkeää höristää korvaa.
– On eduksi, että olen tehnyt tätä työtä kauan. On tullut kokemusta ja verkostoja.

Viime aikojen trendi, hopeakorujen teko vaikkapa vanhoista lusikoista, näkyy paitsi kursseilla myös monissa putiikeissa.

Viime aikojen trendi, hopeakorujen teko vaikkapa vanhoista lusikoista, näkyy paitsi kursseilla myös monissa putiikeissa.

Peruspaletti uutuushöystein

Koko kirjoon ei kuitenkaan voi tarrata kerralla, ei edes työväenopiston isolla kurssitarjottimella.
Koko tarjotinta ei silti ole järkeä panna vaihtelun nimissä vuosittain ihan uusiksi. Lähtökohtana on varsin pysyvä perusrunko.
– Joitain kursseja en voi skipata, tai tulee kova huuto. Eikä niiden pois jättö olisi tarpeellistakaan. Toimivan ryhmän lakkauttaminen on järjen vastaista.
Peruspalettia suunnittelija sitten höystää uutuuksilla, joko trendien nostamilla, toivotuilla tai Tujulan itse herkullisiksi katsomilla.
Tarjottimen laajuutta ohjaa eniten raharaami. Tujulalla on tietty tuntimäärä jaettavana eri kurssien kesken. Monipuolisuutta vakivalikoiman päälle Tujula tuo eritoten lyhytkurssein, sillä niitä mahtuu paletille monta. Toisaalta on varottava päällekkäisyyttä, jotta kurssit eivät söisi toistensa osallistujia ja jäisi vajaina toteutumatta.
Tarjonnan monipuolisuus näkyy aktiiviharrastajien Anu Ilomäen ja Leena Haanpään valinnoissa.
– En ota hirveää hajontaa, vaan oma kerhoni on monipuolinen, Ilomäki kuvaa.
– Minä taas olen sellainen mielipuoli, että poukkoilen sinne tänne, Haanpää nauraa.

Huovutus sekä vaikkapa matokudonta ja neulominen ovat perinteisiä, pintansa pitäviä ikisuosikkeja.

Huovutus sekä vaikkapa matonkudonta ja neulominen ovat perinteisiä, pintansa pitäviä ikisuosikkeja.

Terveyttä ja sielunhoitoa

Entisaikaan käsityöt olivat elinehto, mutta tuo yhä vain laajeneva kirjo kukoistaa nytkin, kun kaiken voisi ostaa. Miksi?
Tujula aloittaa terveydestä ja hyvinvoinnista. Moni tutkimus kertoo käsitöiden edistävän niitä.
– Käsitöillä on todettu olevan esimerkiksi hyvä vaikutus muistiin, Tujula kertoo ja mainitsee myös tutkimuksen, jossa elintoiminnot rauhoittuivat koehenkilön neuloessa.
– Ja vähintään toisena tulee sosiaalinen puoli, hän viittaa niin toisilta oppimiseen kuin yhdessäolon iloon.
– Käsityöharrastus on sielunhoitoa! Jos jollakulla on murheellinen mieli, toiset kannustavat, Ilomäki hihkaisee.
Mutta kun koko ajan tekee, tavaraa kertyy. Se ei kolmikon mukaan ole ongelma, sillä osa töistä tulee aidosti omaan tarpeeseen, osa menee lahjoiksi ja osa pannaan hyväntekeväisyyteen.  Eikä Tujula pidä kaman kertymistäkään pahana.
– Valmis työ ei ole aina pääasia. Tekemisen ilo on tärkein.
Voivatko käsityöt, näin hyviksi havaitut, sitten ikinä kadota? Vastaus kuuluu kaikilta kolmelta kuin yhdestä suusta:
– Ei

Tampereen seudun työväenopiston kädentaitoryhmien näyttely

Pääkirjasto Leijassa 2. huhtikuuta saakka.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?