Pian Ylöjärvellä nähtävä Fröbelin Palikat on kolahtanut yleisöön vuosikaudet toimivaksi todetun oman juttunsa – leikin ja musan yhdistelmän – voimalla. Bändiin touhu on kolahtanut musatyylin, lastenkulttuurikiinnostuksen ja lapsenmielisyyden vuoksi. Palikat kilahtelevat yhä kipinää.
Ei tarvitse kuulla kuin sanat ”sutsisatsi satsaa” tai ”pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat, polvet varpaat”, kun jo alkaa päässä soida.
Niin, liki 30 vuotta leikkisää musiikkiuraa tehnyt Fröbelin Palikat -bändin on tuttu varmaan joka suomalaiselle.
Silti keulahahmo Mats Lillrankia ei nyitä hihasta harva se päivä kaduilla. Vaikka bändi on ollut minuutin poikineen televisioruuduissa, keikkalavoilla ja mankkakaiuttimissa, mies ei koe bändin jäseniä suuriksi julkisuuden henkilöiksi.
Toki toisinaan joku lapsi äkkää musikantin tai aikuinen lähestyy kertoakseen vesselin mieltyneen johonkin bändin kipaleeseen.
– Ja hienoltahan se tuntuu.
Lasten musa puree rokkikasvattajiin
Se, että aikanaan syntyi juuri lasten pumppu, oli varsin luonteva yhteensattuma.
Pohjamullat muhivat, kun yhteinen ala, lastentarhatyö, tutustutti joukon musiikista kiinnostuneita nuorukaisia, jotka sitten yhyttivät toisiaan myös erinäisissä kellaribändeissä. Sitten itu alkoi kummuta.
– Kerran rumpalimme päiväkodissa järjestettiin tapahtumaa, ja sinne haluttiin tavallisuudesta poikkeavaa ohjelmaa. Pidimme pienimuotoisen lasten rokkikonsertin. Kyselyitä rupesi tulemaan lisää.
Toiseksi tärkeäksi tekijäksi
Lillrank mainitsee havainnot työssä. Herrat äkkäsivät vekaroiden pitävän nuorten ja aikuisten musasta. Kun musikantit vielä olivat mitä kiinnostuneimpia lasten maailmasta ja kulttuurista, kypsyi jotain uutta.
– Ajattelimme tehdä menevää musiikkia lapsille. Olivathan sitä toki jo jotkut, kuten M. A. Numminen, tehneet. Mutta kun yhdistimme musiikkiin leikin, oma linjamme alkoi löytyä ja huomasimme, että lasten mielenkiinto nousi vähän uudelle tasolle.
Samalla aprikoinnit, tehdäkö musaa aikuisille vai lapsille, karisivat.
– Oihan se realiteetti, että aikuisten puolella on hirveästi tekijöitä. Lasten puolella taas oli vähän bändejä, Lillrank ynnää perusteluksi.
Usein ajatellaan, että musiikintekoa halajava ja taitava tahtoisi toteuttaa itseään, tehdä jotain, mistä itse eniten diggaa. Lillrank ei tee tässä poikkeusta. Hän pitää simppelistä rokista, ja sitähän Fröbelin Palikat tekee. Mies näkee, ettei edes voisi irrottaa tekemisiään mieltymyksistään kohderyhmien mukaan. Lastenkin musan takana on seisottava sataprosenttisesti.
Saapa mies bändistään irti muutakin sykähdyttävää.
– Eiköhän meissä jokaisessa asu pieni lapsi. Ja huumori on isossa osassa tekemisessämme.
Ujuttelua arkityöhön
Alkutaival oli varsin hidas. Bändi musisoi työn ohessa. Se vaati järjestelyjä ja joustoa niin perheen kuin työnantajan kanssa. Demot taas palautuivat bumerangeina alkupisteeseen.
Uusia kierroksia koneeseen pärähti, kun orkesteri esiintyi Linnanmäen televisioiduilla nelikymppisillä.
– Seuraavana maanantaina yksi levy-yhtiöpomo soitti ja tarjosi levytyssopimusta.
Ensi levykään ei vielä vääntänyt vitosvaihdetta silmään, vaan täyteen vauhtiin päästiin, kun bändi pääsi Maikkarin lastenohjelmaan Harlekiini-klubiin ja sitä myötä levytti pari kiekkoa yhtiön levymerkille.
Levyjen ja televisionäkyvyyden myötä keikkaa alkoi pukata ja touhu rupesi käymään täysipäiväiseksi. Niinpä bändin jäsenet harkittuaan uskaltautuivat perustamaan yrityksen ja heittäytymään työvapaalle.
Nyt ei toki tarvinnut suhata kahden työn väliä, mutta toisaalta vauhdikkaat vuodet musarintamalla alkoivat houkuttaa jalkaa jarrulle. Bändi palasi kasvatusalan hommiin vuosituhannen vaihteessa ja jatkoi keikkailua taas työn ohessa ja joskus työvapailla.
– Oli pakko jättää aikaa uusien ideoiden kypsyttelylle.
Oma juttu kantanut kaikki vuodet
Vaikka pumppu on pyyhältänyt läpi monen sukupolven lapsuuden, sen ei ole juuri tarvinnut mukautua muuttuviin aikoihin. Edes lisääntynyt lastenkulttuuritarjonta ei ole ajanut bändiä kilpajalalle, vaan koplan oma juttu on kantanut.
– Joku on sanonut, että olemme tehneet lähtemättömän vaikutuksen suomalaisiin lapsiin, eikä se kauhean kaukana totuudesta ole.
Mies uskoo tämän johtuvan siitä, että lapset rakastavat turvallisuuden tunnetta tuovaa toistoa, sekä siitä, että kuulijat ovat vierittäneet edellisiin polviin purreita biisejä aina seuraaville.
Miesten oma jaksaminen taas on taattu juuri tahdin säätelyllä.
– Tänä vuonna teemme 20–25 keikkaa. On juhlapäivä, kun pääsemme soittamaan. Olemme päässeet siihen, että työt täydentävät toisiaan.
Ja tietysti musiikki. Se pitää kipinän yllä.
– Soittaminen on hienoa hommaa! Ei siitä pääse mihinkään.
Fröbelin Palikat Ylöjärven urheilutalolla 19. maaliskuuta.
