Ylöjärven kaupungin 12. elinkeinopalkinnon saanut Akun Tehdas menestyy hyvin rajusti kilpaillussa tapahtumabisneksessä. Toimitusjohtaja Aku Syrjä iloitsee siitä, että tämän vuoden varauskirja on täyttynyt hyvin. Ylöjärveläiset tapahtumatekniikan taitajat ovatkin monien festivaalien ja suurtapahtumien toteuttajina.
–Akun Tehdas on siellä, missä tapahtuu, toimitusjohtaja Aku Syrjä veistelee.
Hän sanoo suoraan, että tapahtumabisneksellä menee hyvin.
– Kun Suomessa moni toimiala painui lamaan, meidän bisneksemme ponkaisi voimakkaaseen nousuun, mies vertailee.
– Joidenkin sektoreiden toimijat elävät suoranaisessa kriisissä, ja niillä on riittänyt kehnoa aikaa jopa vuosikausia. Me elämme valoisassa ajassa. Liikevaihtomme on harpponut viime vuodet jopa kymmenen prosentin kasvulla eteenpäin, Syrjä kertoo.
Toimitusjohtaja päättelee, että akuntehdaslaiset aistivat 2000-luvun alussa oikea-aikaisesti tulevaisuuden toimialan.
– Yrityksemme perustamisen aikaiset suunnitelmamme ja odotuksemme ovat nähneet hyvin päivänvalon. Voin sanoa, että jopa toivomaamme paremmin, Syrjä toteaa.
Hän uskoo, että vankan jalansijan saanut Akun Tehdas porskuttelee tulevaisuudessakin myönteisten tähtien alla.
– Meillä on kokoluokassamme yksi kotimainen kilpailija. Mutta Virosta, Ruotsista sekä Euroopan sydämestä löytää haastajia, jotka kisailevat alan suomalaisista markkinoista tosi ottein, Syrjä sanoo.
Rohkeille artisteille kiitoksia
Aku Syrjä antaa suuret kiitokset suomalaisille artisteille, jotka ovat ennakkoluulottomasti lähteneet järjestämään megaluokan konsertteja niin Hartwall-areenalle kuin Helsingin olympiastadionille sekä muihin vastaaviin paikkoihin.
Mies nostaa hattua muiden muassa Cheekille, joka vetää parhaillaan 16 ison konsertin sarjaa eri puolilla Suomea.
– Tälläiset suurtapahtumat tuovat meille monipuolista työtä, hän jatkaa.
– Meitä työllistävät niin kotimaiset kuin ulkomaiset bändit, hän tarkentaa.
Suomi on festivaalien luvattu maa.
– Festareiden järjestäjät ovat tärkeitä toimeksiantajia, Syrjä kiittää.
– Moni yritys haluaa satsata kunnolla tilaisuuteensa ja palkkaa meidät tapahtumansa toteuttajaksi, mies lisää.
Musiikista nautitaan uusilla konsteilla
– Ihmiset kahmivat nykyään musiikkia uusin konstein. Musiikin- kulutuskäyttäytyminen on muuttunut perusteellisesti, Aku Syrjä korostaa.
Perinteisen musiikibisneksen pyörittäjät ja artistit ovat olleet jo vuosia uuden edessä.
– Esimerkiksi perinteiset levyt eivät tee enää laajasti kauppaansa. Äänitteet ovat varsin pienen kohderyhmän intohimon kohde.
Musiikkielämässä itsekin vahvasti mukana oleva Aku Syrjä sanoo, että musiikkimarkkinat ovat muuttuneet täysin biisivetoisiksi. Epuissa musisoiva rumpali muistaa tarkasti ajat, jolloin pumppu suunnitteli kokonaisen levyn, jonka kappaleilla oli selkeä yhteinen nimittäjä.
– Juttu oli siis pitkäsoitto, Syrjä kiteyttää.
Syrjä arvioi, että musiikin kuluttajat suuntaavat nyt livetapahtumiin: konsertteihin ja festivaaleille.
– Tässä vaiheessa on vielä vaikea vetää johtopäätökset siitä, ovatko aikaisemmin äänitteisiin päätyneet rahat nykyään elävän musiikin tilaisuuksissa. Onko kyse vain puhtaasta mielenkiinnon kohdistumisesta kotona kuuntelun sijasta yleisötilaisuuksissa fiilistelyyn? hän pohtii.
Syrjä pitää konserttien ja festivaalien menestymistä kansainvälisenä ilmiönä.
– Esimerkiksi jenkkiläisiä artisteja nähdään lähitulevaisuudessa varsin vähän Euroopassa. Tähän on syynä se, että Amerikassa konsertit ja festivaalit vetävät erinomaisesti, joten tähdet pysyvät kotikamaralla.
Terrori-iskut uhkana
– Suomen konsertti- ja festivaalitaivaan yllä ei näy synkkiä pilviä, Aku Syrjä sanoo.
Hän on hyvin luottavainen siihen, että nykyinen myönteinen tapahtumatrendi kantaa pitkälle tulevaisuuteen.
– Emme tunnista merkkejä siitä, että ala hiipuisi.
Syrjä sanoo, että suurten massatilaisuuksien järjestäjät joutuvat ottamaan huomioon terrori-iskujen mahdollisuudet.
– Terrori on kohonnut todelliseksi riskiksi.
Aku Syrjän mukaan myös globaalit epidemiat muodostavat uhkan tapahtumien järjestämiselle.
– Esimerkiksi lintuinfluenssa aikoinaan esti suurtapahtumien pitämisen.
Kommentointi on suljettu.