Pari vuotta kesäkurulainen käsityökonkari on ollut mattojen lumoissa. Saalejakin on kangaspuista putkahdellut. Tuloksia nähdään Kurussa.
Kun Ritva-Liisa Puhakka istahtaa kangaspuiden ääreen, värit vievät mennessään. Niistä homma lähtee, yleensä paperille suunnittelematta.
Hetki on innostava ja puuhan pauloihin syventävä mutta silti kepeä: omiin maailmoihinsa nainen ei vajoa vaan voi työn lomassa vaikkapa jutella.
– Kutominen on minulle rentoutumistapa. Huolet unohtuvat. Kutominen on parasta maailmassa.
Vanha taito yltyi vimmaksi
Kurussa Keihään tilalla syntyneen ja siellä yhä kesiään viettävän Puhakan kudontataival on pitkä. Hänellä on taitoon koulutuskin 1960-luvulta, silloisesta Lempäälän kotiteollisuuskoulusta.
Vielä silloin työkuviot eivät olleet tiedossa, vaan koulu oli luontainen valinta nassikasta asti käsitöitä harrastaneelle. Vaan ammatillista hyötyäpä opeista oli. Nainen perusti 1980-luvun alussa Kangasalle sisustus- ja lahjatavaraliikkeen, jonne hän kutoi poppanoita ja saaleja myyntiin.
Mattoja nainen on vuosien mittaan joskus kutonut, mutta vuonna 2007 ne todella tulvahtivat kuvaan.
– Olin Nokialla kudonnan ohjaajana, ja siellähän touhu yltyi. 60-vuotispäiväni oli tulossa, ja keksin pistää mattonäyttelyn pystyyn Keihään tilalle ja tehdä sinne 60 mattoa, siitä asti mattovimman otteessa pysynyt nainen kertoo.
Kudonnassa kädentaitajaa kiehtovat värien lisäksi aidot luonnonmateriaalit, joiden arvostuksen hän katsoo periytyvän kotiteollisuuskoulusta. Sekin miellyttää, että tämä käsityön laji tuottaa tulosta.
– Se ei ole nysväämistä. Haluan saada työn valmiiksi, en purkaa ja tehdä, purkaa ja tehdä.
Väreistä vaihtelua
Vaikka kudonta on melko toisteista touhua, Puhakka ei siihen kyllästy. Tosin silloin, kun alkaa nähdä, millainen matosta tulee, tulosta hinkuva tekijä soisi työn jo valmistuvan.
Puhakasta on kuitenkin harhaluulo, että kudonta olisi yksitoikkoista. Vaihtelua saa värien käytöstä.
– Kun värejä sovittelen, elämä ei käy tylsäksi.
Myös kuvioinnit, kuten pilkutukset ja erikoisraidoitukset, tuovat maustetta, joskin niitä Puhakka harvoin viljelee.
– Olen yksinkertaisen ystävä.
Kun mattoja alituiseen värkkää, valmiita töitäkin tuppaa kertymään. Niitä kasautuu Puhakan nurkkiin, sukulaisille ja joskus myyntiinkin. Vaikka kutoja nauraen ihmettelee, mihin kaiken työntäisi, hän tietää, että hiljalleen kasa hupenee.
– Aika tavaran kaupitsee.
Työn hedelmiä näytillä
Nyt tuotoksia on päätynyt myös näyttelyyn Kurun kirjastoon. Idea syntyi, kun myyntiretkiin tympääntynyt Puhakka äkkäsi kirjaston. Myyntinäyttely tuntui hyvältä uudelta konstilta.
Toki näyttely on myös ihan vain ihmisten katseluiloksi. Tätä kuvaa jo sen nimi Väriä elämään.
– Väritystä harmaaseen ja ankeaan syksyyn, jossa ihmiset kävelevät niska kyssässä.
Näyttelyn jälkeen harrastus taitaa vääjäämättä jatkua, vaikka kutoja veistelee, että hommasta pitäisi päästä irti ja että tovi on jo ollut hyvää taukoa.
– Kyllä harrastus voi jatkua, viimeistään toukokuussa, kun Nokialle pääsisi silloin taas kutomaan, hän myöntää virnistäen.
Väriä elämään – Ritva-Liisa Puhakan mattoja ja saaleja Kurun kirjaston lehtilukusalissa 10. tammikuuta asti.
