Jo kymmenisen vuotta pihojen ja kotien pikku hommia reilaan hoidellut vapaaehtoisryhmä sykkii halusta ja kyvystä auttaa.
Auto karauttaa soppeenmäkeläisen rivitalon kupeeseen. Ajokista nousee kolmikko syksynraikkaaseen ilmaan, kaksi miestä ja nainen.
Herrat nostavat esiin oksasakset ja sähköleikkurin. Pihaan ilmestyy myös kottikärryt ja harava. Kolmikko aloittaa työnsä. Miehet saksivat ja sahaavat ensin etupihan puskat, sitten takapihan. Nainen haravoi ja nostelee kottikärryihin leikkuujätteet, ja kohta miehet tekevät saman takapihalla.
Kopla kuuluu pappilan piikoihin ja renkeihin, Ylöjärven seurakunnan vapaaehtoisporukkaan, joka tekee apua tarvitseville kodin ja pihan pikku töitä. Ollaan ylöjärveläisen Markku Jokimäen pihassa, ja päivän askareena on pihapuskien leikkuu.
Seurakunnan ja sydämen asia
Piikojen ja renkien poppoo on ahertanut ylöjärveläisen Pappilan perhetalon valjastamana kymmenisen vuotta. Se sai alkunsa erään itsekin rengiksi ryhtyneen herran ideasta. Moisen palvelun tarpeen havainnut tuli pappilaan juttusille ja ehdotti porukan perustamista.
Perhetalon työntekijä Terhi Frimodig-Takala selittää palvelun istuvan periaatteeseen, jonka mukaan auttaminen on seurakuntien tehtävä. Muissakin seurakunnissa on samantyyppistä avustustoimintaa.
– Ylöjärven seurakunta on hyvin vireä, ja meitä vapaaehtoisia on kymmeniä ja kymmeniä eri pisteissä. Pappilan piiat ja rengit on yksi osa-alue, puskien viereen istahtanut, piika Leila Sainekin perustelee.
– Ja tämä työhän liittyy siihen, mitä pappilat ovat olleet aiemmin. Niissä oli piikoja ja renkejä, Frimodig-Takala ynnää yhteyden paikan historiaan.
Vapaaehtoisesti toimivaa piika-renkiporukkaa taas motivoi halu auttaa.
– Sellaisia, jotka kokevat tällaisen tärkeäksi, on paljon. Tämä on sydämen asia, piika sanoo.
Porukka tarttuu mieluusti itse toimeen avun tuottamiseksi.
– Kun vielä pystyy itse tekemään, Teuvo Laiho toteaa, ja toveri Seppo Kianta huomauttaa eduksi myös välikäsien puuttumisen.
– Pidän ulkotöistä. Ja kun olen yksinäinen, tykkään, että elämässäni on jotain, josta tulee hyvä mieli, Saine taustoittaa ja toteaakin kiitoksen ilahduttavan, vaikkei hän sitä varsinaisesti odotakaan.
– Me saamme yhtä paljon kuin avun saajat, Kianta jatkaa samoilla linjoilla.
Motiivina on myös halu tarjota sosiaalisia kontakteja usein yksinäisille asiakkaille.
– Kun kävimme yhden miehen luona, joka menetti vaimonsa vuosi sitten, voi kuinka tärkeää oli, että juttelimme pari tuntia – että minä olin siinä, Saine kuvaa.
Seula sihtaa avun
Kohderyhmäksi on rajattu vähävaraiset vanhukset ja yksinhuoltajat, siis sellaiset, joilla on sosiaalinen peruste avulle: varattomuus teettää askareita tai kykenemättömyys tehdä niitä itse.
Määritelmä tulkitaan tapauskohtaisesti, mutta seula on pidettävä mielessä, koska joskus palvelua on yritetty käyttää väärinkin perustein.
Töiksi on rajattu kodin ja pihan pienet tilapäisaskareet, kuten lamppujen vaihdot ja lumen luonnit. Nehän ovat piikojen ja renkien perinteistä sarkaa. Syynä ovat myös resurssit vain pieniin töihin. Ja tietysti voidaan ryhtyä vain sellaiseen, mitä tekijöiden taidot kattavat.
Rajausten perusteena on sekin, että tarkoitus ei ole kilpailla palveluntuottajien kanssa maksukykyisistä asiakkaista eikä tunkeutua aloille, joilla on paljon tarjontaa.
Asiakkaiksi istuvien on yksinkertaista päästä palvelun äärelle: se käy pirautuksella renkipuhelimeen. Luuriin vastaileva Saine tuo pyynnöt renkikokoukseen, jossa tehtävät jaetaan, ja tekijät sopivat ajankohdan asiakkaan kanssa.
Paletti onnistutaan toteuttamaan ilmaiseksi, koska vapaaehtoisperiaatteella henkilöstökuluja ei tule ja koska välineistö on tekijöillä tai asiakkailla omasta takaa.
Tarve ei lakkaa
Soppeenmäkeläispihan isäntä Jokimäki on renkien ja piikojen asiakkaana ensi kertaa. Hän kuuli palvelusta entiseltä naapuriltaan ja tarttui tilaisuuteen, koska ei olkapää- ja selkävaivojensa takia kykene saksimaan itse, on työttömänä pienituloinen eikä voi vähentääkään pikku askaretta verotuksessa.
Jokimäen kaltaisia ihmisiä, avun tarvitsijoita, on vuosikymmenen mittaan riittänyt tasaisesti. Tehtäviä kertyy 5–15 viikossa.
– Toisina päivinä puhelin soi jatkuvasti, toisina on rauhallisempaa, Saine sanoo.
Hänestä määrä on riittävä. Hän ei nimittäin halua rasittaa tekijöitä liikaa, onhan heillä jo ikääkin. Jatkuva kysyntä kielii myös palvelun tarpeellisuudesta.
– Kyllä tällä on jatkuvuutta. Eiväthän yhtäkkiä pensaat ja nurmikko lakkaa kasvamasta. Ja ihmiset luottavat, että apua on tarjolla, hän sanoo viitaten eritoten vakiasiakkaisiin.
– Mielestäni palvelulle on vain enenevässä määrin tarvetta, kun vanhukset pysyvät asumassa kotona, Kiantakin katsoo.
