Komin jätti läksi torille

Jarkko Blomqvistin kotipihalla tapahtui viikko sitten kummia. Keskellä yötä miehen nurmikolle rymistelivät lavettikuorma-auto, kaksi nosturia ja lauma työmiehiä.
Muutama tunti myöhemmin pihan nurkalta puuttui satavuotias kuusi. Se vietiin Tampereen Keskustorille hyvää joulua toivottamaan.
Jarkko Blomqvistille jäi suuresta pihakuusesta muistoksi vain kanto. Nyt puu koristaa Tampereen keskustoria. – Minulla ei ollut kuuseen minkäänlaista tunnesidettä, joten luovuin siitä mielelläni, komilainen sanoo.
Jarkko Blomqvistille jäi suuresta pihakuusesta muistoksi vain kanto. Nyt puu koristaa Tampereen keskustoria. – Minulla ei ollut kuuseen minkäänlaista tunnesidettä, joten luovuin siitä mielelläni, komilainen sanoo.

Pienen Komin kylän laitamilla asuva Blomqvist oli tarjonnut kuusta Tampereen kaupungille jo viime keväänä. Miehen silmään sattui tuolloin lehti-ilmoitus, jossa haettiin ehdotuksia Keskustorin uudeksi joulupuuksi.
– Ajattelin, että tätä parempaa ei löydy kyllä mistään, Blomqvist muistelee.
– Tuossa pihan nurkalla oli noin satavuotias, 20-metrinen kuusi. Se oli saanut kasvaa vapaasti ja luonnonmukaisesti ilman mitään häiriötekijöitä, hän kuvailee.
Kuusen muoto oli Blomqvistin mielestä täydellinen. Tuuhea, tasaisesti ylöspäin kapeneva ja jokaiselta sivultaan kuvauksellinen puu oli kuin tehty joulukuuseksi.
Mies ilmoitti kaupungille, että etsinnät voi päättää.
– No, vaihtoehtoja oli viitisentoista, eli ei tämä ihan läpihuutojuttu ollut. Etenkin 35 kilometrin matka keskustorille kuulemma mietitytti, Blomqvist kertaa.
Hulppeat 3 800 kiloa painavaa kuusta tultiin lopulta noutamaan, mutta epävarmoissa tunnelmissa. Tampereen kaupungin työpäällikkö Pentti Katajisto ei ollut ollenkaan varma, onnistuisiko jättiläispuun siirto.
Blomqvistille sanottiin, että hänen kuusensa oli suorastaan epätavallisen iso. Näin tuuheaa joulupuuta ei Tampereella oltaisi ennen nähty – jos se nyt sinne asti saataisiin.
– Kaupungilla oli kuulemma varakuusi katsottuna, enkä ihmettele sitä yhtään. Lopulta siirto meni kuitenkin niin hyvin, että en voi kuin ihailla ja ihmetellä, Blomqvist kehuu.

Palkkioksi pölkkyjä

Vanhan pihakuusen näytille saaminen oli Blomqvistille pitkäaikainen haave. Ajatus syntyi kymmenkunta vuotta sitten, kun mies muutti nykyiseen kotitaloonsa.
– Minua ennen tässä asui vanha pariskunta, joka oli aivan ihastunut tuohon kuuseen. He puhuivat avoimesti, että puu kuuluisi Tampereen Keskustorille.
– Nyt nuo ihmiset ovat edesmenneitä, mutta kuusi on torilla. Tavallaan harmittaa, etten saanut edistettyä asiaa jo aikaisemmin, Blomqvist miettii vakavana.
Joulukuusesta maksettu korvaus oli komilaisen mukaan varsin pieni. Rahaa tärkeämpää oli saada komea puu arvoiseensa näyteikkunaan.
– Ja mikä parasta: saan kuusen takaisin pölkkyinä, Blomqvist paljastaa.
– Jos olisin itse alkanut kaataa noin isoa puuta, eihän siitä olisi mitään tullut. Ja tarpeettomista oksista eroon pääseminen olisi ollut oikea maanvaiva, mies järkeilee.
Blomqvist ei vielä tiedä, milloin hän saa pölkyt kotipihalleen. Sunnuntaina juhlallisesti käyttöön vihityn kuusen on määrä seistä Tampereen Keskustorilla ainakin loppiaiseen asti.
Jossakin vaiheessa kevättä polttopuukuorman on kuitenkin määrä tulla.
– Minusta on tosi hienoa, että Tampereen kaupunki on järjestänyt tämän näin. Kaikki osapuolet voittavat.

Pienen kylän piristys

Tuuhea ja tasainen kuusi on jylhä näky Tampereen harmaalla Keskustorilla. Iltaisin joulupuussa loistaa 1 500 koristelamppua.
Tuuhea ja tasainen kuusi on jylhä näky Tampereen harmaalla Keskustorilla. Iltaisin joulupuussa loistaa 1 500 koristelamppua.

Kun Blomqvistin kuusta tultiin hakemaan Tampereelle, tapahtumaa saapui seuraamaan kourallinen Komin ja Lavajärven kyläläisiä. Puun saaminen yhdelle Suomen näyttävimmistä paikoista oli pienelle kyläyhteisölle kova juttu.
– Täällä ei ole enää kauppaa, koulua tai muitakaan palveluita. Moni on tykännyt siitä, että kylällä tapahtui jotain, Blomqvist sanoo.
Komin–Lavajärven alue on hallinnollisesti erikoista seutua. Ylöjärven ja Hämeenkyrön kunnanrajat mutkittelevat kylien halki niin, että muualta tulleen pää menee pakostakin pyörryksiin.
Seudun komein kuusi kuului Blomqvistin mielestä nimenomaan Tampereelle. Ylöjärvelle tai Hämeenkyröön hän ei olisi sitä mielellään tarjonnut.
– Tampereen keskustorin joulukuusi on hieno perinne, jota tullaan ihmettelemään pitkänkin matkan päästä. Ei olisi mitään järkeä yrittää matkia samaa kaavaa esimerkiksi Ylöjärvellä.
– Sitä paitsi Ylöjärvellä ei ole selkeää keskustaa. Kyllä täältä voidaan ajella Tampereelle kuusta katsomaan, mies sanoo hymyillen.