Lastentarhassa työskentelevä Jussi Ritola ei välitä yhtä yleistä miehen roolia. Näin isänpäivän kynnyksellä hän ei liioin maalaile kuvaa yhdestä ainoasta isyydestä. Kasvattamisessa olennaisinta on tuki ja arki.
Jussi Ritolan elämässä on vekaroita vilissyt. Mies on nääs paitsi kahden lapsen isä myös lastentarhanopettaja. Polku on ollut varsin luonteva.
– Suvussamme on opettajia, joten opettajuus ei ollut minulle vierasta, Rinteen päiväkodissa työskentelevä mies taustoittaa.
Alkuun hän tosin vähän haki ominta juttuaan ja pyrki niin luokan- kuin lastentarhanopettajaksi. Jälkimmäisen tärpättyä askeleet loksahtivat kohdilleen.
Omien lasten hankkiminen oli aina ollut selvä asia – ei toki mikään alati nuoren miehen tähtäimessä poltellut päämäärä mutta mielessä selvänä elänyt ajatus.
Ritolan lapsirakkauden taustalla on nappuloiden aitous.
– Hehän ovat kauhean rehellisiä ja suorapuheisia. Ja huumorintajuisia!
Tukea ja arkista eloa
Ritola katsoo kasvatustehtävänsä tärkeimmäksi päämääräksi tuen ja kannustuksen. Toisaalta on muistettava, ettei pidä liikaakaan ohjata ja holhota.
– Lapsi tarvitsee tukea vaikkapa oikean ja väärän oppimisessa. Kerron esimerkiksi, miksei saa lyödä. Mutta täytyy antaa lapsen kohdata ristiriitatilanteitakin ja oppia niistä.
Yhtä tärkeää kuin tuki on Ritolan mielestä myös arjessa eläminen ja siitä oppiminen. Aina ei tarvitse väen vängällä rakennella opetussessioita, vaan pienet arkiset asiat ovat pohjimmiltaan mitä parhainta opin juurta.
– Otetaan lapsi vaikka tiskaamaan tai renkaita vaihtamaan, vaikka askareet sujuisivatkin helpoimmin ilman lapsia. Päiväkodissa taas puhutaan toistuvista rutiineista, kuten ruokailusta ja pukemisesta. Nehän ovat oppimistilanteita kaikki.
Mies joutuu jo työnsä puolesta seuraamaan erilaisia kasvatusaatteiden virtauksia, mutta hänen oma periaatteensa on vanha juttu, joka miehen mielestä pätee:
– Rajoja ja rakkautta. Näillä pärjää pitkälle, ja kummankaan puute ei ole hyvä. Minkään ismien kannattaja en ole.
Ritola myöntää, että kasvattajalla on iso vastuu.
– Totta kai sillä on merkitystä, millaiset eväät lapsi saa elämään.
Ei yhtä miehen roolia
Naisvaltaisella alalla Ritolan miehen rooli nousee väistämättä esiin – vaikkei mies sitä itse haluaisikaan.
– Paljon törmää siihen, että sanotaan: ”Onpa kiva, kun on mies päiväkodissa, niin saa meidän Kallekin miehen roolin.” Tällainen on aika iso vastuu ja paljon pyydetty. En koe, että haluaisinkaan edustaa kaikkia maailman miehiä, Ritola tuumii.
Hänestä on vanhanaikaista nähdä miehen rooli vain yhdessä muodossa. Pikemmin hän tahtoo välittää sellaista miehen mallia, että miehiä on monenlaisia.
Toisaalta viime vuosina päätään nostanutta sukupuolineutraalia kasvatustakin mies pitää äärimmilleen vietynä tarpeettomana. Monenlaista tekemistä voi aina tarjota, mutta ei kiinnostuksia – puoleen tai toiseen kallistuvia – tarvitse väkisin muuttaa.
– Jokaisen lapsen pitää antaa olla oma persoonansa.
Kahden roolin kasvattaja
Kasvattamisen perusperiaate on aina sama, on Ritola töissä tai kotona. Tai oli, sillä miehen lapset alkavat jo olla aikuisia.
– Niin sen pitääkin olla. Olisi outoa, jos töissä olisi aivan eri linja kuin kotona – olisi kotona vaikkapa välinpitämätön ja antaisi lasten hyppiä seinille ja töissä olisi tosi pedantti.
Mutta erojakin kahdella eri kasvatuskentällä on.
– Päiväkodissa toimitaan opetussuunnitelman pohjalta. Siellä kasvattaminen on tietoisempaa, ja kotona se menee enemmän omalla painollaan, mies erittelee, toki todeten, että niin kotona kuin töissä on molempia piirteitä.
Ero on tietysti myös lasten määrä. Ison päiväkotiryhmän kanssa on pideltävä tukevasti ohjaksista, jotta ylipäätään mikään voi sujua. Kotona kahden lapsen kanssa taas on ollut enemmän varaa neuvotteluun.
Ilman muuta myös tunteissa on eroa kotona ja töissä. Omiin lapsiin kasvaa henkilökohtainen isä–lapsi-suhde; töissä suhde on ammatillinen, vaikka tietysti tunteita sisältävä sekin.
Täysipäiväinen kasvattajan rooli on kiistämättä joskus hieman koetellut.
– Kun olin pienten lasten puolella ja omat lapseni olivat pieniä, totta kai väsytti. Mutta koskaan en ole kokenut, että äh, en minä jaksa. Työ on työ, ja koti on koti. Vaikka niissä on yhtymäkohtia, ne ovat eri juttuja, Ritola hymyilee ja selittää myös omille harrastuksilleen varaamansa ajan tuoneen tasapainoa.
Tarkastelussa monenkirjava isyys
Sen liiemmin kuin miehen roolista Ritola ei halua välittää yhtä ainoaa kuvaa isyydestä. Pikemmin hän antaa sijaa erilaisille isyyden muodoille esimerkiksi kyselemällä päiväkotipilteiltä, mitä kotona on puuhailtu.
Yhden isyyden peruspiirteen hän tosin poimii esiin nostettavaksi: isyys on yleensä turvallisuutta ja aitoa läsnäoloa.
Ritolalle itselleen isyys on osoittautunut muotoaan muuttavaksi: lasten kasvaessa tavat olla heidän kanssaan ovat vaihtuneet. Isyys on myös muuttanut hänen omaa elämäänsä, joskus totta kai rajoittanutkin.
– Isyys muuttaa elämää, mutta huomio, se ei lopeta elämää, kasvatuskonkari sanoo hymyten.
