Perjantai kumartaa kaksikielisyydelle - Ajankohtaista

Ruotsalaisuuden päivä on kielivähemmistömme oikeuksien symboli. Mutta tarjoaa perjantainen juhlapäivä porkkanaa suomalaisillekin.

Ylöjärven lukiossa ruotsia opettava Saana Helin esittää oppilailleenkin ajatusta ”Varför inte?” Pointtina on, että ruotsin kielen taito voi olla hyödyllistä ekstraa ja että haittaa siitä tuksin on.

Ruotsin kieli, eritoten riikinruotsi, soljahtelee mieluisan kuuloisena ruotsin opettaja Saana Helinin korvassa.
– Se on jopa eksoottista. On ollut aina mukavaa tavallaan matkia riikinruotsia. Hauskat äänteet tuovat intoa oppilaillekin, Ylöjärven lukiossa opettava nainen kertoilee.
Myös maa Ruotsi miellyttää.
– Siihenkin kieli linkittyy vahvasti.
Ruotsi olikin lähinnä sydäntä, kun opettajaksi halunnut Helin mietti ainevalintaansa. Kielet olivat kärkipäässä, ja niistä ruotsi veti pisimmän korren. Tosin nainen täydentää paraikaa opetusrepertuaariaan.
– Kiinnostukseeni vaikutti se, että minulla oli innostavat opettajat ja opetus oli kulttuurisidonnaista. Ja ruotsin kieli on myös aika helppo.

Oikeutta ja yhteishenkeä

Ylihuomenna perjantaina vietettävän ruotsalaisuuden päivän ydintä on muistuttaa suomenruotsalaisten oikeudesta puhua äidinkieltään Suomessa. Helinin mielestä ruotsin asema virallisena kielenä on paikallaan.
– Eihän siitä mitään haittaakaan ole. Se, että maassa on useita kieliä, on pelkästään rikkaus. Vähän sama juttu kuin kaksikielisissä perheissä.
Helin ei osaa nähdä kaksikielisyyden poikimia yhteiskunnan velvollisuuksia rasitteena.
– On hassua puhua velvollisuuksista, kun velvollisuuksia on niin paljon muitakin. Enkä näe ruotsinkielisten palveluiden tarjoamista resurssien liikakäyttönä tai uhkana. Menee rahaa turhempaankin.
Ja onpa noita maita, joissa on vielä useampia kieliä ja velvollisuus ottaa ne kaikki virallisiin yhteyksiin.
– Sitä paitsi velvollisuudet työllistävät aina jonkun.
Ruotsalaisuuden päivä luo myös yhteenkuuluvuutta kansallisen vähemmistömme keskuudessa. Se on Helinin mielestä tarpeen, koska vähemmistö tarvitsee vahvistusta identiteetilleen.
– Suomenruotsalaiset saavat myös ääntään kuuluviin, ikään kuin muistuttavat: ”Hei, täällä me olemme.”
Helin näkee päivän myös ennakkoluulojen karistelijana. Hän tapaa huomauttaa oppilaillekin, etteivät suomenruotsalaiset ole negatiivisesti värittyvä vähemmistö.
– Heistä voi olla ylpeä.

Annettavaa suomenkielisillekin

Ennakkoluulonäkökulma onkin opettajasta sitä ainesta, jolla on annettavaa suomensuomalaisillekin tänä juhlapäivänä.
– Ennakkoluulojen kitkentä ylipäänsä on ajankohtaista. Aina pitäisi kaivaa vähemmistöistä hyvää. Vähemmistö-sana ei saisi olla negatiivinen.
Juhlan tarkoituskin on tarjota tarttumapintaa myös suomenkielisille: päivä muistuttaa, että maamme on kaksikielinen, yhteinen isänmaa.
– Tästä tarvitaan muistutusta, koska on niitä, jotka pitävät suomenkielisiä eri porukkana kuin suomenruotsalaisia. Asiaa pitää tuoda esiin muulloinkin, mutta ei kertauspäivä haittaa.

Helinille itselleen ruotsin taito on tuonut ruotsinkielisiä ystäviä, hyötyjä matkailussa ja kykyä auttaa tuttavia tilanteissa, joissa ruotsia tarvitaan. Ruotsinkielistä mediaa ja kulttuuriakin hän pystyy taitonsa avuin seuraamaan.

Pakkoruotsipuhina ei pauhaa

Helinin vaikutelma on, että oppilaiden asenne ruotsia kohtaan on hyvä. Välillä törmää jupinaan, mutta se ei nouse mitenkään erityisesti näkyviin ja tulee usein muitakin aineita kyseenalaistavien suusta.
– Pakkoruotsi-sana on jo vähän out. Ja oppilaat ovat tietoisia, miten heillä on tarvetta ruotsiin jatko-opinnoissaan ja tulevalla alallaan.
Niin lukiossa, ammattiopistossa kuin yläkoulussa työskennellyt ja sekä nuoria että aikuisia opettanut Helin löytää eniten motivaatiokupruja aikuisilta ja ammattiin opiskelevilta, joskaan ei korostuneesti.
– Ammattiopistossa ammattiala motivoi ja pakolliset aineet eivät niinkään. Aikuiset taas, olisivatko he altteimpia median vaikutuksille… Joskus he voivat olla teini-ikäisenkin ajatusten takana.
Sen jälkeen, kun ruotsi tuli yo-kirjoituksissa vapaaehtoiseksi, sen kirjoittaneiden määrä on alati laskenut. Viime vuonna suomeksi opiskelleista ylioppilaista vain hiukan reilu puolet suoritti ruotsin kokeen. Viisari värähtää samoihin lukemiin Ylöjärvellä.
– Mikä tahansa tulee vapaaehtoiseksi, moni ajattelee, että jätetään ylimääräinen rasite pois. Eihän ruotsi kaikkien juttu ole, ja tämä on ihan ok, Helin tuumii rauhallisesti ja kertoo olevansa sitä paitsi hyvillään siitä, jos puoletkin kokelaista kirjoittaa ruotsin.

Yleissivistystä ja ekstraa

Pakkoruotsia alas ajaneen kansalaisaloitteen nurin menoon Helin on tyytyväinen.
– En halua ottaa sitä riskiä, että oppilaat eivät lue ruotsia mutta tarvitsisivatkin sitä ammattitaitoonsa. Ja kielitaito on jo nyt jonkin verran yksipuolistunut suomalaisilla, hän katsoo.
Helin olisi valmis lisäämään valinnaisuutta jatkokoulutusasteella muttei lukiossa.
– Viisi lukiokurssia on loppujen lopuksi aika vähän. Niin kauan kuin ruotsi on virallinen kielemme, se kuuluu yleissivistykseen. Pitää olla yksi kieli, jolla pärjää kaikessa, ja englanti on siihen hyvä. Mutta kaikki muu kielitaito on siihen ekstraa.
Tätä ekstraa ruotsi tuo Helinin mielestä esimerkiksi pohjoismaiseen yhteistyöhön, kulttuuriseen kanssakäymiseen ja matkusteluun sekä työvoiman liikkuvuuteen.
– Kanariansaarillakin olen puhunut ruotsia. Ja erämessuilla olen myynyt sarkahousut ruotsinkieliselle vaarille.