10-vuotias Y-linja tarjoaa eväät tulevaisuuteen

28.10.2015 08:45

Kun kuuntelee Ylöjärven lukion Y-linjalta ensi keväänä valmistuvia opiskelijoita, ei voi kuin hämmästellä. Ainakin joidenkuiden opiskelijoiden tulevaisuuden suunnitelmat ovat yllättävän kristallinkirkkaat.
Aktiiviseen kansalaisuuteen ja yrittäjyyteen keskittyvä Y-linja lienee siis antanut erinomaiset eväät tulevaisuuteen.
Y-linjan abiturientit Ella Kaunisto (vas.) ja Sunná Nuorgam ovat suunnitelleet jatko-opiskelupolkunsa ja ammatinvalintansa jo täysin valmiiksi.
Y-linjan abiturientit Ella Kaunisto (vas.) ja Sunná Nuorgam ovat suunnitelleet jatko-opiskelupolkunsa ja ammatinvalintansa jo täysin valmiiksi.

Y-linjan abiturientit Sunná Nuorgam ja Ella Kaunisto ovat oiva esimerkki siitä, miten Y-linja on valmistanut opiskelijoita jatko-opintoja varten. Molemmat neidot ovat ideoineet itselleen tarkat suunnitelmat lähivuosille.
– Lukion jälkeen pidän välivuoden, jonka jälkeen hankkiudun töihin. Sen jälkeen aion opiskella valokuvausta ja lähteä ulkomaille. Minusta tulee valokuvausyrittäjä, Sunná Nuorgam kertoo päättäväisenä.
– Haluan apteekkariksi, joten menen Helsinkiin tai Kuopioon opiskelemaan farmasiaa. Jos en heti pääse yliopistoon, pidän välivuoden ja lähden Intiaan, Ella Kaunisto puolestaan luettelee.

Opetus on vastannut odotuksia

Ylöjärven lukion Y-linja on siis yrittäjyyttä, vastuuta ja oma-aloitteisuutta korostava opintopolku.  Y-linja on hyvä vaihtoehto kaikille vaikuttamisesta, yhteiskunnallisista asioista ja yrityselämästä kiinnostuneille opiskelijoille.
Sunná Nuorgam hakeutui aikoinaan Y-linjalle isosiskojensa suositusten perusteella. Ella Kaunisto puolestaan halusi jotakin poikkeavaa tavallisten lukio-opintojen oheen. Molemmat tytöistä kehuvat Y-linjan vastanneen heidän odotuksiaan.
– Olemme saaneet tehdä paljon erilaisia projekteja ja oppineet, miten toimia paineen alla ja ryhmässä. Y-linjasta on ollut runsaasti hyötyä, neidot sanovat.

Järjestelyt nuorten harteilla

Nuorgam ja Kaunisto ovat olleet isossa roolissa, kun kaikki Ylöjärven lukion Y-linjalaiset ovat valmistelleet huomenna Koulutuskeskus Valossa järjestettävää Y-linjan kymmenvuotisjuhlaa.
– Meidän vastuullemme on kuulunut juhlissa julkistettava Y-linjan sähköinen vuosikirja, jossa esitellään kaikki Y-linjan kymmenen vuoden aikana läpi käyneet luokat. Luokkia opettaneet opettajat ovat saaneet kirjoittaa vuosikirjaan kertomukset siitä, mitä luokat ovat tehneet. Kirjoituksia on sävytetty vanhoilla Y-linjasta kertovilla kuvilla, abiturientit kertovat.
Juhlien järjestelyissä ovat olleet mukana siis kaikki kolme Y-linjan luokkaa. Päävastuu on ollut vanhimmalla 13Y-luokalla, mutta myös 14Y- ja 15Y-luokat ovat osallistuneet tekemiseen aktiivisesti.
– Kyseessä on iso projekti, joka aloitettiin jo viime keväänä, saksaa ja ruotsia Y-linjalla opettava Kaisa Remula sanoo.
Opiskelijoille on jaettu tarkat vastuualueet. Opiskelijat ovat saaneet itse olla valitsemassa vastuitaan omien mieltymystensä ja osaamisensa mukaisesti.
– Myös tuoreimmat Y-linjalaiset saivat suuren vastuun, sillä he järjestävät juhlien kahvituksen, Remula kertoo.

Luvassa monipuolinen juhla

Modernissa koulutuskeskus Valossa toimii tällä hetkellä kolme Y-linjan luokkaa.
Modernissa koulutuskeskus Valossa toimii tällä hetkellä kolme Y-linjan luokkaa.

Huomenna torstaina kello 17.30 alkavaan kutsuvierasjuhlaan on ilmoittautunut jo noin sata juhlijaa. Juhlamaljoja ovat nostamassa entisten ja nykyisten Y-linjalaisten lisäksi joukko Y-linjan yhteistyökumppaneita ja ylöjärveläisten yritysten edustajia, Ylöjärven Yrityspalvelun väki sekä tietenkin ryhmä lukion opettajia.
Kyseessä on arvokas juhla, jossa esitellään Y-linjan entistä ja nykyistä toimintaa. Juhlassa pidetään puheita ja kuullaan musiikkiesityksiä. Lisäksi juhlavieraat voivat tutustua Koulutuskeskus Valon aulaan pystytettävillä standeilla Y-linjalaisten perustamiin harjoitusyrityksiin.
Juhlassa kuullaan myös yrittäjyyteen liittyvä luento, jonka pitää sarjayrittäjä ja vuoden 2010 tietotekniikkavaikuttaja Taneli Tikka.
Juhlien värimaailman määrittää Y-linjalla opiskelevan Rivka Pöystin suunnittelema Y-linjan juhlavuoden logo.
– Luvassa on kiireinen juhlapäivä, jonka aikana Y-linjan opiskelijoiden pitää olla hereillä aikatauluista. Valmistelua on ollut paljon ennen juhlapäivää, ja varsin paljon sitä on myös huomenna, opettaja Kaisa Remula sanoo.
Sunná Nuorgam ja Ella Kaunisto odottavat cocktailtilaisuutta jo kovin innokkaina.
– Toivon, että kaikki sujuu hyvin, ja toivon, että juhlat eivät ole kuivat vaan hauskat. Kiusallisia hetkiä ei saa tulla, Nuorgam sanoo.
– Pidetään hyvät bileet, Kaunisto lisää.