Hyväntekeväisyyskalenterin lehdiltä kurkistaa joukko pirkanmaalaisia ensihoitajanaisia, heidän joukossaan myös Siivikkalan asukki. Tempaus uhkuu hyvää monessa muodossa: yhdessäolossa, positiivisuudessa ja tietysti lahjoituksessa.
Siivikkalalainen ensihoitaja Johanna Lähteinen kääntelee sivuja kollegansa Elina Holstikon kanssa Teivon paloasemalla, yhdellä työpisteistään.
Nyt käsissä ei kuitenkaan ole esimerkiksi turvaohjeistus vaan kalenteri. Hyväntekeväisyyskalenteri. Naisten työtovereineen tekemä.
Sen sivuilla komeilee milloin tandempotkukelkkailevia, milloin paloaseman kalustohallia peseviä Pirkanmaan pelastuslaitoksen naisensihoitajia. On loikkaa öistä taivasta vasten, askellusta Tampereen vanhalla tulitikkutehtaalla, toverillista poseerausta.
Ajatus kalenterin teosta virisi halusta tehdä tiiviiksi hitsautuneella työporukalla jotain yhdessä. Ja koska eri työvuoroissa olevat eivät töissään juuri tapaa, oli myös halu touhuta isossakin poppoossa. Kun ilmassa pisaroi hyväntekeväisyyskampanjoiden – lastensairaalahankkeiden ynnä muiden – henki sekä palomieskalenterien perinne, päästiin idean lähteille.
– Onhan se vähän sivutuote, että tulee tällainen kalenteri ja sillä tehdään vielä hyvää, Holstikko iloitsee yhdessäolosta kummunneesta hedelmästä.
Varat vapaaehtoisille
Kalenterin koko myyntituotto lahjoitetaan lyhentämättömänä.
Kohteeksi löytyi Suomen Punaisen Ristin alainen, 50 järjestöstä ja yhteisöstä koostuva Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, joka muun muassa auttaa kadonneiden etsinnässä, liikenteenohjauksessa ja tulipalojen jälkihoidossa. Järjestö on valtakunnallinen, mutta kalenterituotto päätettiin kohdentaa pääasiassa Hämeen piiriin.
– Meillä oli tämmöinen aivoriihityyppinen mietintä kohteesta. Jokainen toi omia mielipiteitään varmaan kissoista vanhuksiin, Holstikko muistelee hymyillen, ja Lähteinen jatkaa tarinaa:
– Yksi kollega oli hoksannut Vapaaehtoisen pelastuspalvelun, ja se tuntui loogiselta meidän työmmekin kannalta. Se oli aika nenä päähän -homma sitten.
Lahjoituskohde saa itse päättää, mihin varat käyttää. Mitään lukkoon lyötyä ei vielä ole naisten tiedossa, mutta varusteiden ja laitteiden hankinta lienee todennäköinen valinta. Projektin aikana puheeksi nousivatkin esimerkiksi kadonneen etsinnässä tarvittavat laitteet ja ohjelmistot.
Varsinaisia tuottotavoitteita kalenteriporukalla ei ole, mutta tuhannen kalenterin painos ja 15 euron kappalehinta tarkoittaisi noin 15 000:ta euroa.
– Tuhat kalenteria menee, Holstikko myös katsoo vakuuttuneena, ja toveri komppaa toteamalla, että kalentereita on jo mennyt hyvin.
– Katsotaan sitten, onko tarvetta lisäpainokselle, siivikkalalainen sanoo.
Kaksikko arvioi, ettei 15 000 euroa ole kohdejärjestön työtä mullistava summa mutta merkittävä siltikin. He kertovat järjestön toiminnanjohtajankin todenneen, ettei tällaisia lahjoituksia joka päivä satele.
Kalenterissa kukkii me-henki
Kalenterin kuvastossa vilisee luonnollisesti ensihoitajien työ varusteineen ja paloasemaympäristöineen. Teemoiksi haluttiin kuitenkin myös me-henki ja positiivisuus. Kalenteriporukan työyhteisössä kun kuulemma vallitsee poikkeuksellisen hyvä yhteishenki.
– Olemme aina yhdessä vuorossa 24 tuntia, ja sitten on kolme päivää vapaata. Väkisinkin tiivistää yhteiseloa, kun ollaan vuorokausi yhdessä kolmen päivän välein, Lähteinen kuvaa.
– Puhutaan aina palokuntaperheestä. Sitähän työyhteisömme on, kollega jatkaa.
Jotkut kalenteriin aluksi aikoneet olisivat halunneet korostaa positiivisuuden sijaan työn varjoisaa todellisuutta, mutta lopullinen tempausporukka oli toista mieltä.
– Eihän kukaan halua katsoa kuukautta sellaista synkkyyttä.
Teemana on myös naiseus. Se on esillä kuitenkin lähinnä kuvien kohteiden suhteen; tarkoituksena ei ole maalata jonkinlaista naiskuvaa.
– Palomieskalenterit ovat perinteisiä. Nyt haluttiin tehdä naiskalenteri, Lähteinen selittää mutta jatkaa:
– Emme me mitenkään alleviivaa, että olemme naisia. Sukupuoliroolit katoavat tässä työssä.
Vaikka on kyse tyttökalenterista, paljasta pintaa siinä ei ole.
– Paljastelukalenterit ovat kauheita ja mauttomia. Me halusimme tyylikkään jutun. Ei olla siellä autotallin seinällä vaan voidaan olla vaikka mummon kammarin seinällä, Holstikko tuumii.
Tempaus tiivisti entisestään
Lähteinen kuvaa yli vuoden kestänyttä projektia laajaksi mutta antoisaksi kokemukseksi.
– Yllätti, kuinka paljon se vaati työtä, mutta sen jälkeen, kun olemme pystyneet antamaan lahjoituksen, on varmasti huikea fiilis.
Tunnelma oli tempauksen joka vaiheessa mukava, mutta erityisen hauskaa oli kuvauksissa. Huumori lensi, mieli keveni. Kuvauspäivät olivat kirsikka taustatyön päälle.
Aherruksen ja hauskanpidon anti on toki lahjoituksessa, mutta kaksikolle itselleen jäi käteen myös entistä syvempi työtovereiden tuntemus sekä iloinen tunne, että kun kerää hyvän porukan, saa vaikka minkä jutun toimimaan.
– Ylpeys ja kyllä vähän helpotuskin, Holstikko kuvaa päällimmäisiä tuntojaan.
