Kujanpää ylitti 520 ja otti PM-hopeaa

02.09.2015 09:30

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Niin voidaan tiivistää ylöjärveläisen seiväshyppääjän Urho Kujanpään tämä kausi.

Vielä heinäkuussa Kujanpään kilpailukunto oli kysymysmerkkejä täynnä. Keväällä uusiutuneet selkävaivat onneksi hellittivät, ja viime sunnuntaina Kujanpään ennätykseksi merkattiin komeasti 520.
Hän hyppäsi sen Espoon Leppävaarassa eli samalla stadionilla, jolla syntyi 10. elokuuta hänen edellinen ulkorataennätyksensä 505.
Tuloksella Kujanpää pokkasi 19-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailujen hopeaa. Ylöjärveläinen hävisi viisi senttiä Karhulan Urheilijoiden Tomas Weckstenille.
Kujanpää selvitti 485:n ja 505:n toisella yrityksellään mutta meni niin 515 kuin 520 yli ensimmäisellä hypyllä.
– Aluksi tuli pari limboa, mutta eiväthän kaikki hypyt voi onnistua. Sää oli erinomainen: lämpöä sopivasti ja myötätuuli, Kujanpää kuvaili kilpailuoloja.
Hän kamppaili PM-kullasta, mutta 525 oli liikaa, ja voitto ratkesi Weckstenin ylitettyä sen ensimmäisellään.
– Siinä vaiheessa alkoi jo puhti olla poissa, Urho myönsi.
Tampereella yritys Ruotsi-otteluun
Alkuperäisten suunnitelmien mukaan Kujanpään piti osallistua ensi viikonloppuna ikäluokkansa SM-kymmenotteluun, mutta se saa nyt jäädä seiväshypyn sujuessa hyvin.
– Olin itsekin miettinyt, kannattaako lähteä ottelemaan, ja nyt minulle suositeltiin suoraan osallistumista seipään maaottelukarsintaan Tampereen eliittikisoissa lauantaina.
Tilanne on herkullinen, sillä miesten seiväshypyn taso Suomessa ei kärjen osalta ole kovin kummoinen. Tuloksella 530 pääsee melko varmasti Ruotsin kaatoon Tukholmaan 10.–11. syyskuuta.
Wecksten oli miesten ottelussa jo viime syksynä 18-vuotiaana, ja nyt Kujanpäällä on mahdollisuus samaan.
– Tomaksen lisäksi Eemeli Salomäki on erittäin vahvoilla, mutta Jere Bergius ja Jouni Marjaniemi ovat jo lopettaneet kautensa, Kujanpää kertoo.
Junioreiden EM-hopeamies Niko Koskinen joutui jättämään sekä SM-kilpailut että maaottelun väliin telottuaan kantapäätään. Sen sijaan Perttu Korhonen ja Mikael Estö kamppailevat kolmannesta paikasta.
– Nyt näyttää siltä, että tulevaisuudessakin ottelu saa jäädä, koska siinä kriittisimmät lajit eli seiväs ja keihäs tehdään peräkkäin, jolloin vammariski kasvaa, Kujanpää arvelee.
– Selässä tuntuu edelleen hieman lihasjumia mutta ei kipuja, hän kertoo.
Landström
kuudes aidoissa
Toinen ylöjärveläinen Tampereen Pyrinnön edustaja, Jessi Landström juoksi Espoon PM-kilpailuissa 100 metrin aitojen kuudenneksi ajalla 14,29.
Jaakko Laakso juoksi Hämeenlinnan Tähtikisoissa miesten 800 metrin kolmanneksi ajalla 1.52,71, ja Teivo Stayersin Teppo Syrjälä sijoittui 5 000 metrillä kymmenenneksi lukemilla 15.42,62.
Ylöjärven Urheilijoiden Aaro Auvinen sijoittui Tampereen mestaruuskilpailuissa 15-vuotiaiden tonnilla toiseksi ennätyksellään 2.53,08.
Anni Vähäkoski nakkasi Tampereella heittocupin 13-vuotiaiden kiekon kakkoseksi tuloksella 36,50.