Naapuruston uimarannan voi puuhata talkoovoimin

06.08.2015 12:00

Kuusipuistontien uimarannalta on upeat maisemat Keijärven toiselle puolelle Asuntilan Murron rantaan.
Kuusipuistontien uimarannalta on upeat maisemat Keijärven toiselle puolelle Asuntilan Murron rantaan.
Kuusipuistontien asukkaiden yli kymmenenvuotinen rantaprojekti on saatu vihdoin hyvään malliin, kun pari viikkoa sitten paikalle kärrättiin talkoovoimin viimeiset hiekkakasat.

2000-luvun alussa projektin alulle panneet Maiju ja Veikko Kaatranen kiittelevät, että ilman Kaurasmäen toimeliasta naapurustoa rantaa ei olisi ikinä saatu kuntoon.
Projekti alkoi jo vuonna 2003, kun lähiasukkaat panivat postiin tiedustelukirjeen Ylöjärven kunnalle.
Kirjeessä pyydettiin lupaa Kuusipuistontien Keijärven ranta-alueen siivoamiseen, koska rantaviivan puista haluttiin hankkiutua eroon.
– Tiedusteluihin vastattiin myöntävästi, ja seuraavana talvena valtavat kuuset saivat kyytiä rannan tuntumassa, kun Ylöjärven kunta kaatoi ne nurin, Maiju Kaatranen muistelee naapurustorannan synnyn alkutaipaletta.
– Meillä ei ollut sillon kelpoa uimarantaa täällä lähimaastossa. Sampakan rannassa oli aikoinaan uimapaikka laitureineen, jonka nuoriso kuitekin tärveli, hän harmittelee ja jatkaa:
– Ja kun kerran Keijärvi on tässä ihan vieressä, niin mitä järkeä olisi lähteä Aron tai Räikän rantaan pulikoimaan?

Pari viikkoa sitten perjantai-iltana alkoi Kuusipuistontien rantaan virrata reippaita talkoolaisia. Hiekkaa kärrättiin kottikärryjen avulla ylhäältä alas rantaan levitettäväksi.  (Kuva: Maiju Kaatranen)
Pari viikkoa sitten perjantai-iltana alkoi Kuusipuistontien rantaan virrata reippaita talkoolaisia. Hiekkaa kärrättiin kottikärryjen avulla ylhäältä alas rantaan levitettäväksi.
(Kuva: Maiju Kaatranen)

Kinttupolun tilalle uudet rapppuset

Nälkä kasvoi syödessä, eikä pelkkä kuusista siivottu järvimaisema enää vuosien jälkeen kelvannut.
Vuonna 2008 Kuusipuistontien asukkaat saivat idean rantaan vievistä rappusista.
– Avustusrahoja haettiin toistamiseen Ylöjärven kaupungin ympäristölautakunnalta, joka oli edelleen myötämielinen naapurustomme hanketta kohtaan, Kaatrasen pariskunta kertaa.
Maijun aviomies Veikko Kaatranen ja naapurin insinöörimies Janne Voimanen ryhtyivät tuumasta toimeen, kun asukasyhdistys sai ympäristölautakunnan hyväksynnän.
Rappusten ykkösprioriteettina oli turvallisuus, sillä rantaan vievästä jyrkästä rinteestä haluttiin saada lapsiystävällinen pihapiirin pienimpiä ajatellen.
– Veikko hoiti näppäränä miehenä rappusten suunnittelun ja Jannen kanssa he asensivat portaikon paikoilleen, Maiju selittää, mutta korostaa, että koko naapurusto on ollut rantaprojektissa mukana alusta asti.
Viikon kestäneen työrupeaman jälkeen vanhaa 50-metristä kinttupolkua koristivat kuusikymmentä rantaan vievää rappusta.
Kun rappuset olivat paikallaan, kaivattiin niiden seuraksi tietysti laituria, jotta veteen olisi mukavampaa mennä pulikoimaan.
Taas laitettiin avustushakemusta eteenpäin ympäristölautakunnalle, josta annettiin apurahaa laiturin rakentamiseksi.
Uudenkarheat rappuset saivatkin seuraavana kesänä kaverikseen naapureiden yhteistyönä nikkaroiman laiturin.

Yhteistyöllä homma pelaa

Pari viikkoa sitten Kuusipuistontielle ajettiin kuorma-autolastillinen hiekkaa, jota koko naapurusto oli levittämässä perjantai-illan ratoksi.
– Naapurustomme on vuosien aikana nuorentunut, joten tottahan toki hienoon rantaamme oli saatava hiekkaa lapsia varten, Maiju Kaatranen vakuuttaa.
Rantaveteen laiturin ympärille levitettiin ensin matto, jonka päälle hiekkaa alettiin kasata. Pehmeän hiekan alle peittyi entinen mudasta ja havuista koostunut pohja.
– Hiekka kuljetettiin alas rinnettä pitkin kottikärryillä. Kaksi ihmistä levitti hiekkaa vedessä, kun muut kärräsivät sitä rantaan, Veikko Kaatranen kertaa vaimonsa ihastellessa:
– Jopa kaikki perheen pienimmätkin olivat auttamassa ja pikkulapioineen kauhoivat hiekkaa rannan tuntumassa.
Kaatraset kehuvat vuolaasti Kuusipuistontien uimarannan talkoisiin osallistuneita.
– Naapurustossamme on aina vallinnut hyvä ilmapiiri. Rantaprojektia tehtiin ensin pienellä jengillä, mutta myöhemmin mukaan osallistuivat melkein kaikki naapurit.

Kuusipuistontien uimarantaan toivotetaan tervetulleeksi kaikki lähialueen asukkaat.
Kuusipuistontien uimarantaan toivotetaan tervetulleeksi kaikki lähialueen asukkaat.

– Ketään ei ole ikinä tarvinnut suostutella vaan yhteisen hyvän eteen on tehty töitä vapaaehtoisesti hyvällä mielellä, he kiittelevät.
Pariskunta kehaisee myös Ylöjärven ympäristölautakuntaa avustuksien antamisesta.
He muistuttavat, että talkooprojekteihin on mahdollista saada avustuksia, kun ne osaa vain perustella hyvin.
– Omia rahoja tähän projektiin ei ole tarvinnut laittaa, sillä kaupunki on kustantanut materiaalit. Yhteistyöllä ja talkoovoimin tämä homma pelaa. Me kaurasmäkeläiset näytämme muille mallia!
 

Kommentointi on suljettu.