Kengät reppuun ja suunta metsän siimekseen

Paljasjalkakävely parantaa tasapainoa, vahvistaa lihaksistoa ja yhdistää luontoon. Seitsemisen kansallispuistossa järjestettiin viime keskiviikkona ensimmäinen opastettu paljasjalkapatikka.
Paljasjalkapatikointi kannattaa aloittaa lyhyillä matkoilla. Kengät kannattaa pitää repussa, sillä jalkapohjat voivat aluksi muuttua aroiksi.
Paljasjalkapatikointi kannattaa aloittaa lyhyillä matkoilla. Kengät kannattaa pitää repussa, sillä jalkapohjat voivat aluksi muuttua aroiksi.

Kengät ja sukat pakataan reppuun, ja otetaan suunta kohti metsän siimestä. Kylmä maa pistelee ja viluttaa paljaiden jalkapohjien alla, mutta vain hetken.
Kolmisenkymmentä paljasta jalkaparia astelee pitkin luontopolkua, kun Seitsemisen kansallispuistossa järjestetään ensimmäinen opastettu paljasjalkapatikka. Kenkiin tottuneet jalat kokeilevat synnyinasussaan liikkumista kahden kilometrin pituisella Runokangas-reitillä.
– Ihminen on luotu kävelemään paljain jaloin, retken opas Marleena Turunen muistuttaa.
Päkiä edellä ja lyhyitä askelia, kuuluvat Turusen ohjeet. Ensiaskelten jälkeen jalkapohja tottuu nopeasti maan tuntuun ja viileyteen. Varpaat asettuvat havunneulasille kivuttomasti.
– Ihotunto ja verenkierto paranevat. Pienetkin lihakset aktivoituvat, mikä parantaa pystyasentoa ja tasapainoa. Myös nilkat vahvistuvat ja polvien rasitus vähenee, Turunen luettelee paljasjalkaliikkumisen terveyshyötyjä.
Jalkapohjassa on 200 000 hermopäätettä, joiden tunnon kenkä tukahduttaa. Paljaana jalan luut, lihakset ja hermopäätteet saavat toimia niille luonnollisella tavalla. Ilman kenkää jalka aistii herkemmin asennon ja liikkeen ja voi sopeutua kehon kuormitukseen ja askelten iskuihin.
Turunen muistuttaa, että kengättömänä liikkuminen kannattaa aloittaa luonnonmateriaaleilla: poluilla, nurmella tai vaikka kivikolla. Säännöllinen avojaloin tallustelu vaikuttaa nopeasti.
– Jo parissa viikossa voi huomata, että jalkojen iho paksunee.
Muun muassa Saksassa, missä paljasjalkakävelystä on tullut lähivuosina suosittua, on rakennettu erityisiä puistoja touhua varten. Seitsemisen patikkaretkellä kuitenkin etsitään paljaan ihon kautta myös yhteyttä luontoon. Välillä pysähdytään käyttämään myös muita aisteja: Turusen opastamissa harjoituksissa katsellaan, kuunnellaan ja haistellaan metsän olemusta.
Kengättömyys jopa unohtuu välillä, kunnes märkä sammal yllättää kylmällä raikkaudellaan tai sileät pitkospuut lämmöllään. Lenkkarit pysyvät repussa koko taipaleen ajan.
Retken lopuksi vaihdetaan tuntemuksia. Usean ensi kertaa paljain jaloin patikoivan suusta kuulee saman ajatuksen: ”eihän tämä ollut ollenkaan hankalaa!”.

Lähde: terveyskirjasto.fi.