Tänään maanantaina 6. heinäkuuta vietetään Eino Leinon, suven ja runon päivää. Mielen sopii virrata runokirjojen sivuille mutta miksei myös kaiuttimista kiiriviin tai CD-lehdykälle painettuihin rockbiisin sanoihin? Rocklyriikan runousmääritelmissä ei tosin liikuta ihan mustavalkoisilla vesillä.
Martti Syrjä on paitsi tunnetuimpia rokkareitamme myös maineikkaimpia rocklyyrikoitamme. Yhden sortin runoilija siis.
Mies itse ei näe itseään mitenkään leimallisesti runoilijaksi, niin, että sana määrittelisi hänet tyydyttävästi. Hän toteaa päätyneensä Eppujen kynäniekaksi vähän pakosta, kun edellinen pääsanoittaja lähti bändistä. Runoilijuus ei siis rakentunut sisäisestä palosta vaan bändin tarpeista.
– Olen opetellut käsittelemään sanoja ja ilmaisemaan itseäni. Kirjoittaminen on projektiluontoista. Kun rupeamme tekemään levyä, minun pitää opetella kirjoittaminen taas uudestaan.
Erottavana tekijänä melodia
Syrjä ei näe rocklyriikkaa yleensäkään lähtökohtaisesti runoutena.
– Mielestäni runous on määritelmällisesti itsenäinen taideilmaisumuotonsa. Siinä on logiikkansa ja poljentonsa. Se on sidottu tekstiin, omaan kokonaisuuteensa. Rocklyriikka taas on lauluteksti, jonka täytyy sopia biisin melodiaan.
Laulujen sanoitukset ovat kirjallisuudentutkimuksellekin visainen pala. Niiden runomaisuutta on täytynyt puntaroida. Syrjän mielestä erottelu on hyvä pitää mielessä.
– Jos rajoja lavennetaan, lopulta mikä tahansa teksti voi olla runoutta, hän huomauttaa ja jatkaa:
– Mikä tahansa teksti taas ei sovi rockbiisiin.
Se, että asiaa joudutaan ylipäänsä spekuloimaan ja noteeraamaan erikseen, johtuu Syrjän mielestä nimenomaan biisien viitekehyksestä.
– Rockteksti mielletään laulelmaksi. Jos sen erottaa laulusta, ihminen, joka ei yhteyttä tiedä, voi pitää sitä runoutena. Mutta melodiassa oleva lyriikka ei ole suotuisa luettavuudelle. Se ei välttämättä näytä luettuna hyvältä, ja jotkin rytmiikat tuntuvat luettuina omituisilta.
Erotteluun liittyy usein myös arvotus. Pohditaan, voiko laulun tekstiä pitää runon veroisena. Syrjä tyrmää moisen toteamalla, että jokainen teksti ansaitsee arvostuksensa, jos sillä on ansioita. Laatu ei ole kiinni siitä, lojuuko runokirja myyntimarginaalissa tai kiriikö biisi suosion huipulle.
– Nämä määritelmät ovat ihmisten korvien välissä.
Yhteistä ja omaa
Kirjallisuudentutkimus on ynnäillyt biisilyriikan runomaisiksi piirteiksi muun muassa äänteellisiä ja rakenteellisia seikkoja. Kovana riimittelijänä Syrjä näkee yhtäläisyyksistä ensiksi riimit.
– Mutta käsitykset riimeistä vaihtelevat. Riimin alkuperäinen tavoite on olla esteettisesti nautittava. Jos riimittelyä kohtelee miten sattuu, voi yhtä hyvin olla riimittelemättä. Siihen raja täytyy vetää, sanoituskonkari arvostelee köykäistä, runoudeksi yltämätöntä sanasoinnuttelua.
Muita runouden ja rocklyriikan yhtäläisyyksiä hän löytää esimerkiksi ajatuksen kuljetuksesta, jonka keinoja ovat ainakin ääripäiden, jännitteiden, pudotusten ja nostojen sekä vertailun käyttö. Runomaista on myös se, että teksti herättää monia suhtautumistapoja.
Ero taas on sanoittajan mukaan juuri siinä, onko teksti sidottu musiikkiin vai ei.
– Runo on itseriittoisempi. Se toteuttaa itse itsensä. Lukija luo siihen rytmin ja merkityksen. Rocklyriikassa ei ole samaa tulkinnan varaa, kun se on hakattu biisiin. Runous on vapaa musiikin kahleista, mutta jos rocklyriikka on niistä vapaa, ollaan metsässä.
Rajan määrittely ei ole helppo nakki, mutta Syrjän mielestä se onnistuu lähestymällä ääripäistä keskellä olevaa harmaata aluetta.
– Siinä harmaalla alueella on raja.
Kärjessä musiikin ja sanojen käsikynkkä
Sanoitustaiturille itselleen biisin tekstissä tärkeintä on melodian ja tekstin loksahtaminen yksiin tunnelmissa ja mitoissa.
– Jos melodiassa on jokin tunnelma, minun pitää kuvittaa se, hän selittää ja jatkaa, ettei voi pilata melodian rytmitystä sanojen venytyksillä tai ahtamisilla.
Kirjoittaessaan mies hyödyntää myös runoudelle tyypillisesti sananvalintoja, riimityksen sääntöjä, rinnakkais- ja monimerkityksisyyttä, metaforia…
– Eihän sanoilla ole merkitystä, jos ne laitetaan peräkkäin ilman keskinäistä jännitettä.
Sanoitus on Syrjästä hyvin olennainen osa biisiä. Sitä hiotaan tarkoin, usein kuukausitolkulla.
– Hyvin tehty teksti on vähintään yhtä tärkeä kuin alkuperäinen melodia.
Äidin vanavedessä omin askelin
Eppu-sanoittajan kohdalla ei voi väistää pohtimasta miehen runoilijaäidin Kirsi Kunnaksen vaikutusta.
Vaikka mies ajautui sanoittajaksi vähän sattumalta, kiinnostivat tekstit häntä jo sitä ennen, ja tähän hän näkee osatekijäksi paljon lapsilleen lukeneen ja lorutelleen äidin. Kunnashan on aina kuuluttanut, kuinka tärkeää on lukea pienokaisille.
– Ehkä olen jonkinlainen esimerkki siitä, mitä lapselle lukeminen saattaa aiheuttaa. Mutta en halua verrata itseäni äitiini. Muotokielemme on aika erilaiset, vaikka varmasti niissä on paljon samaakin.
Suoria ohjeita äidin ja pojan välillä ei kuitenkaan virrannut.
– Olen tämmöinen tyypillinen minä itse -ihminen. Jos tekee tekstin, täytyy ottaa riski, että se on hyvä tai huono. Mutta se on oma, vaikka se olisi huonokin.
Miehestä on hienoa, että hän saa olla jatkeena paitsi perheensä myös Suomen lyriikan ketjussa.
– Olen kiitollinen elämälle itselleen siitä, että minulle on tullut tällainen mahdollisuus.
