Kokenut harrastajamaalari imaisee ideat tauluihinsa aiheiden ja luontoinspiraation keitoksesta. Työ etenee varmoin ottein mutta yllätysmomenteinkin kohti hetkeä, jolloin pitäisi tietää työn olevan valmis.
Antaverkkalaisen maalaushuoneen seinällä hehkuva Ringan polku -taulu syntyi surusta.
Harrastajataiteilija Arja Kunttu tarttui pensseliin purkaakseen tunteitaan, jotka perheen koiran yllättävä, vain muutaman sairastelupäivän ja jo luullun tokenemisen jälkeen koittanut kuolema nostatti.
Vaikka murhe riipi, Kunttu halusi teokseen iloa, olihan koira ollut rakas. Niinpä hän pursotti paletille iloisia värejä. Mukaan hiipi myös Kuntulle ominainen oksa-aihe.
– Se kuvasti jotain, ehkä sitä koiran polkua, hän tuumii.
Osin abstraktissa kuvapinnassa nainen alkoi nähdä myös aiheeseen sopivia muotoja, kuten enkelin.
– Joskushan maalaus muodostuu siten, että on aihe ja sitten työ tulee vähän itsestään. En minä analysoi.
Juuri näin Kuntun työt tyypillisesti syntyvät. On aihe – selvä tai hatara – sitten löytyvät värit ja muotoideat ja loppu hahmottuu matkan varrella.
Kahden vaiheen ideointia
Ideat maalauksiin Kunttu saa oikeastaan kahdessa vaiheessa.
Yleensä hänellä on ensin jokin aihe. Se voi olla annettu, kuten erästä näyttelyä varten nimetty melankolia.
– Mietin, mikä on minun melankoliani, hän sanoo ja osoittaa lopputulosta, sinisen sävyissä uhkuvaa abstraktia taulua.
Aihe voi kummuta myös tapahtumista, niin kuin koiran kuolemaa purkaneen taulun kohdalla. Havainnoistakin nousee aihelmia: esimerkiksi käsityöteemainen teossarja urkeni Kuntun nähtyä pitsimäiseksi jäätyneen lehden.
– Aiheen synnyttää jokin, joka liikauttaa mieltä.
Idean toinen vaihe pulpahtaa useimmin luonnosta. Kunttu näkee esimerkiksi värin, joka puhkeaa loistoon jonain vuodenaikana. Näitä inspiraation säväyksiä hän sitten nappaa aiheensa rakennuspuiksi.
– Teen huomioita koko ajan. Se on ihan rasitekin. Niistä tulee sitten muistumia, ja haen niistä tunnelmia.
Kokenut ja harrastekursseja sekä -opintoja käynyt Kunttu kehittelee ideaansa miettimällä värivalintoja yhä osuvammin tyyliinsä sopiviksi. Hän myös kaavailee asetelmaa: esittävään työhön kohteen sijoittelua ja kuvapinnan jakoa, ei-esittävään taas hahmoa, kuten melankoliataulun ristikkokuviota.
Yleensä idea jää vielä epämääräiseksi visioksi kuvasta. Toisinaan se on tosin hioutunut mieleen tarkaksikin. Esimerkiksi käsityömaalausten pitsiasetelmat ja pajuaihelmaa toistaneiden taulujen oksien asennot Kunttu piirsi jo pitkälle mieleensä.
Kerros kerrokselta,voimaa saaden
Kunttu ei kärsi pensselin ensi vedon vaikeudesta.
– Minulle on melkoisen selvää, mistä aloitan.
Sopivat välineet valittuaan taitaja aloittaa taustasta. Se syntyy kerroksittain. Samalla Kunttu jo hahmottelee kuviota. Varsinainen kuvio syntyy sekin useasta kerroksesta, joilla maalari esimerkiksi korostaa joitain kohtia ja häivyttää toisia.
Vaiheiden välillä teoksen on annettava levätä jo värien kuivumisen takia. Luovalle mielellekin tauko tekee hyvää. Kunttu on näet maalaajatyyppinä jotain yhteen pötköön maalaavan ja lukuisia aprikointipausseja tarvitsevan väliltä.
– Voin edetä nopeastikin mutta huomata jossain vaiheessa, että jotain puuttuu. Silloin pitää jäädä miettimään. Hyvä alku voi mennä pilalle, jos hosuu liikaa.
Matkan varrella idea selkiytyy, mikä saattelee sutivaa kättä eteenpäin. Alkuajatus saattaa muuttua vain vähän esimerkiksi kontrasteja hiomalla tai asetelmaa viilaamalla. Mutta käy sitäkin, että Kunttu peittää osan tai jopa koko taulun maalikerroksella ja aloittaa alusta.
Maalausvaihe on Kuntulle aina antoisa ja palkitseva, vaikka vaikeuksia koituisikin. Hän ei pelkää prosessia tai pinnistele lopputulosta kohti, koska tuntee jo hyvin itsensä ja työn kulun: hän tietää nauttivansa työskentelystä ja saavansa siitä voimaa – vaikka homma menisikin mönkään.
Valmista, kun siltä tuntuu
Maalauskaaren pääte pitäisi tunnistaa siitä, että sutija vain tietää työn olevan valmis.
– Siihen on jokin maalaajan oma näkemys, ei mitään kaavaa.
Joskus Kunttu tunnistaa tuon hetken kitkatta, mutta aina tehtävä ei ole helppo.
– Olen esimerkiksi pitkään katsellut yhtä oksatyötä ja miettinyt, miten sitä pitää jatkaa. Monta työtä olen pilannutkin, kun olen muuttanut liikaa, pilannut hyvä alun. Yritän lopettaa mieluummin vähän liian aikaisin kuin liian myöhään.
Päätepisteen tunnelmat vaihtelevat tyhjyydestä täyttymykseen ja ilosta epävarmuuteen.
– Joskus tuntuu, että olen lopettamassa jotain, jonka haluaisin jatkuvan vain. Joskus taas tulee ilo, että työ valmistui ja taulusta tuli se, mitä halusin. Joskus taas saatan miettiä, onko työ mitään.
Vaikka Kunttu harrastajana saa töitään harvakseltaan kaupaksi ja tahtoo jotkin työt varta vasten pitääkin, kuuluu taulun tien hänestä pääsääntöisesti jatkua uusiin käsiin.
– Olen valmis luopumaan taulusta, jos se antaa iloa jollekulle. Taulun tehtävähän on tuottaa iloa – tai jotain muuta – jollekulle. Ja sehän on myös palaute, kun joku haluaa tauluni!
