Tampereen joukkoliikenteen suunnittelema uusi maksujärjestelmä tuo selkeyttä lippujen hinnoitteluun.
Vyöhykemalliin perustuva järjestelmä laskee Ylöjärven keskustassa ja sen lähistöllä asuvien ihmisten joukkoliikennemaksuja. Sen sijaan esimerkiksi Kurussa ja Viljakkalassa asuvat ihmiset maksavat jatkossa bussimatkoistaan aiempaa enemmän.

Siivikkala kuuluu tulevaisuudessa uuden maksujärjestelmän B-vyöhykkeseen, joten linjalla 28 voi matkustaa Tampereelle halvimmalla mahdollisella taksalla.
Ylöjärven joukkoliikenne siirtyy ensi vuoden kesällä Tampereen joukkoliikenteen järjestettäväksi. Sen jälkeen Tampereen joukkoliikenne hoitaa kahdeksan paikkakunnan joukkoliikenteen.
Nyt koko tälle kaupunkiseudulle on suunniteltu yhtenäistä lippu- ja tariffijärjestelmää, joka tuodaan päätöksentekoon tänä kesänä.
Tällä hetkellä käytössä oleva Tampereen joukkoliikenteen lippujärjestelmä on varsin sekava. Matkojen hinnat vaihtelevat voimakkaasti ja jopa epäloogisesti. Matkoja on hinnoiteltu jopa pysäkin tarkkuudella. Lisäksi käytössä on kuntarajoihin perustuva seutulippujärjestelmä.
– Uutta maksujärjestelmää luotaessa on haluttu saada yhtenäinen lippu- ja tariffikäytäntö koko Tampereen kaupunkiseudulle. Maksujärjestelmän on tarkoitus olla selkeä ja helppokäyttöinen. Tavoitteena on oikeudenmukainen matkahinnoittelu, joka lisää joukkoliikenteen käyttöä vähentämättä lipputuloja, joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita Tampereen joukkoliikenteestä kertoo.
Uudessa lippujärjestelmässä lipputuotteiden määrä vähenee nykyiseen verrattuna. Yhtenäinen lippuvalikoima ja yhtenäiset alennusryhmät helpottavat lipun valintaa.
Maksu aina kahdelle vyöhykkeelle
Jatkossa Tampereen joukkoliikenteen liikennepalvelut osuvat kuudelle eri maksuvyöhykkeelle, jotka on merkitty kirjaimilla A, B, C, D, E ja F.
Käytännössä vyöhykemalli tarkoittaa sitä, että mitä pidemmän matkan matkustaja matkustaa, sitä enemmän hän matkastaan maksaa.
Hinnoittelumallit on muodostettu kuitenkin siten, että saman vyöhykemäärän mittaiset matkat ovat aina samanhintaiset riippumatta siitä, minkä vyöhykkeiden välisestä matkasta on kyse.
Näin ollen matka on saman- hintainen esimerkiksi Tampereella A- ja B-vyöhykkeiden välisellä matkalla kuin Ylöjärvellä D- ja E-vyöhykkeiden välisellä matkalla.
– Kaikesta matkustuksesta 80 prosenttia tapahtuu A- ja B -vyöhykkeillä, Mika Periviita muistuttaa.
Ylöjärven alueita ei osu lainkaan A-vyöhykkeelle. B-vyöhykkeellä sijaitsevat muun muassa Siivikkala ja Vuorentausta.
C-vyöhykkeellä ovat esimerkiksi Haavisto, Asuntila, Vahanta ja Metsäkylä. D-vyöhykkeellä on puolestaan Mutala.
E-vyöhykkeellä majailevat muun muassa Viljakkala ja Poikelus. Kuru sijoittuu puolestaan F-vyöhykkeelle.
– Vierekkäisiä vyöhykkeitä voi ostaa oman kulkutarpeensa mukaisen määrän. Vyöhykkeitä on maksettava aina vähintään kaksi. Tällä torjutaan sitä ongelmaa, että jonkun mielestä tuntuu epäoikeudenmukaiselta asua aivan vyöhykerajan ”väärällä” puolella, Periviita selvittää.
Hinnat nousevat pitkillä matkoilla

Ylöjärveläinen joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita esitteli uutta maksujärjestelmää viime viikolla.
Jatkossa matkustus Ylöjärven kaupungin sisällä halpenee. Tulevaisuudessa Ylöjärvellä voi tehdä sisäisiä matkoja Tampereen nykyisellä hintatasolla.
Sen sijaan matkustus Ylöjärveltä Tampereelle joko halpenee tai kallistuu riippuen matkustajan asuinpaikasta.
– Tällä hetkellä kaikki ylöjärveläiset voivat ostaa seutulipun 79 eurolla. Jatkossa soppeenmäkeläiset ostavat vastaavan tuotteen 70 eurolla, mutalalaiset 90 eurolla, poikeluslaiset 110 eurolla ja kurulaiset 130 eurolla, Mika Periviita esittelee.
Kerta- ja arvolipuissa sen sijaan noudatetaan pitkälti nykyistä hinnoittelua.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Kurusta Tampereelle linja-autolla matkustavat ihmiset maksavat jatkossa koko Tampereen seudun kalleimman hinnan lipustaan.
Lapset ja nuoret käyttäjiksi
Luvassa on kolme erilaista lipputuotetta: kertalippu, arvolippu ja kausilippu.
Kausilippu korvaa nykyisen seutulipun.
– Merkittävä uudistus on se, että arvo- ja kausilippu ovat tulevaisuudessa haltijakohtaisia eli että lipulla matkustaa se, jonka kädessä lippu on. Nykyiset seutulipputuotteet ovat puolestaan henkilökohtaisia, Periviita kertoo.
Myös alennuksiin oikeuttaviin ikärajoihin on tulossa muutoksia. Merkittävin muutos on se, että lasten ikäraja nousee nykyisestä 11 vuodesta 16 vuoteen koko kaupunkiseudulla. Lisäksi käyttöön otetaan nuorten ikäryhmä.
– Tällä tavalla lapsista ja nuorista pyritään saamaan tulevaisuuden joukkoliikenteen käyttäjiä, Periviita kommentoi.
Lapset saavat jatkossa lippunsa 50 prosentin alennuksella.
17–24-vuotiaat saavat puolestaan 30 prosentin alennuksen arvo- ja kausilipusta.
25–29-vuotiaat Tampereen seudulla asuvat päätoimiset opiskelijat saavat kausilipusta 30 prosentin alennuksen.
Lisäksi 65 vuotta täyttäneet voivat matkustaa arvolipulla puoleen hintaan aamuyhdeksän ja iltapäiväkahden välillä.
Lopullinen päätös pian
Maksujärjestelmämuutoksen toivotaan tuovan joukkoliikenteelle lisää käyttäjiä Tampereen kaupunkiseudulla. Matkamäärien kasvua onkin jo ennustettu.
Tänä vuonna Ylöjärvellä tehdään joukkoliikenteessä arvion mukaan noin 1,2 miljoonaa matkaa.
Uuden maksujärjestelmän käyttöönoton jälkeen matkoja arvioidaan Ylöjärvellä tehtävän vuodessa 1,33 miljoonaa.
Matkojen määrän ennustetaan siis kasvavan puutarhakaupungissa 10 prosenttia.
Ennen kuin uudesta maksujärjestelmästä tehdään lopullinen päätös, kaikilta sopijapaikkakuntien kaupungin- ja kunnanhallituksilta pyydetään lausunnot maksujärjestelmäsuunnitelmasta.
Päätös uudesta maksujärjestelmästä on määrä tehdä kesäkuussa joukkoliikennelautakunnassa.
Viimeisimmät kommentit