Viljakkalan perinnepiiri yleisöineen kurkistaa jälleen menneeseen perinnetapahtumassaan. Tällä kertaa kurkataan vertailun vuoksi myös nykyisyyteen.
Reilu viikko ennen perinnetapahtumaa Anna-Maija Sankari sukelsi historiaa henkivän viljakkalalaiskotitalonsa vinttiin, aittoihin ja asuinhuoneisiin koluamaan vanhoja kätköjä.
Saalis oli ruhtinaallinen: vatkaimia, papiljotteja, puhelimia, kahvipannuja, reppuja, kintaita, radioita… Ja vieläpä kaikkia kaksin tai jopa useammin kappalein: niin vanhoja kuin uusia.
Touhu sai alkunsa piippaus- eli tukankäherryspihdeistä ja perinnepäivien tämänvuotisesta ennen ja nyt -teemasta.
– Piika, vai oliko se karjatyttö, lämmitti aina pihtejään talon hellan tykönä. Yhtäkkiä ne katosivat. Kun hella parikymmentä vuotta sitten purettiin, pihdit löytyivät sen takaa, Sankari ui muistoihinsa.
Eritoten pihtejä Sankari siis ryhtyi etsimään mutta samalla muutakin vanhaa tavaraa. Pihtitarinan tapaan muutkin esineet kirvoittivat naiselle rutkasti muistoja menneestä sekä mietteitä aikojen muutoksista.
– Muistan, kuinka radiot rätisivät ja miten veimme villasukkaan laitetussa pullossa kahvia tuonne pellolle.
Vanhaa ja uutta rinnan
Entisyyttä ja nykyisyyttä vertaileva teema kumpusi perinnetapahtumaa järjestävän Viljakkalan perinnepiirin keskustelujen lomassa. Juttua lensi ainakin käherryspihdeistä mutta myös vaikkapa justeereista eli tukkisahoista sekä vanhoista valokuvista.
– Piirissä keskustelu on hyvin vilkasta.
Koska tapahtumassa on ennenkin ollut teemoja – kuten aikain takaiset aapiset, entisajan pyykkäys sekä menneisyyden kauppa, suutari ja kätilö – kaivattiin sellaista myös tälle vuodelle. Rupattelutuokiosta se sitten jotenkin siivilöityi.
Teema poiki aimo satsin kiintoisaa tiirailtavaa: teknisiä laitteita, kotitalousvälineitä, työkaluja, leluja ynnä jos vaikka mitä muuta. Ja valokuvia. Ne ovat Sankarin mielestä tärkeässä osassa.
– On kiinnostavaa katsoa, miten maisema on muuttunut – eikä aina parhaaseenkaan suuntaan.
Esiin pystytetään myös vanhan ajan koulun mukainen nurkkaus. Sille ei tosin tule nykyajan verrokkia, mutta ainakin koululaiset voivat pohtia sen eroja nykyopinahjoihin omien kokemustensa perusteella.
Teemalla on tarjota porkkanaa niin aikuisille kuin lapsille. Vekaroille aukeaa kenties aivan vieras maailma; aikuiset voivat palata muistoihinsa ja laajentaa historiallista tietämystään.
– Lapsille on paljon sellaista, jota he eivät ole ennen nähneetkään. Toivon, että heille tulisi kiinnostus ja tietty arvostus vanhaa kohtaan: kuinka vaatimattomilla laitteilla onkaan pärjätty ennen vanhaan.
Sivistystä ja muistelua
Kansalaisopiston perinnepiiri on järjestänyt tapahtumansa jo viitisen kertaa.
– Tapahtuma on tavallaan piirin lopputyö. Sitä valmistellaan syksystä saakka, Sankari tuumii taustoitukseksi.
Jos teema sivistää ja tarjoaa tilaisuuden muistelulle, niin tekevät koko perinnetapahtumatkin.
– Hyvin paljon olemme kohdentaneet tapahtumia koululle ja lapsille. Vanha on heille niin erilaista ja outoa.
Tapahtuma suo vesseleille myös paikallistietoutta. Tätä piiri on tarjonnut heille muussakin muodossa, järjestämällä esimerkiksi mieluisimpia viljakkalalaispaikkoja tiedustelevan piirustuskilpailun.
Sankari myöntää, että jonkinlainen paikallishengen virittelykin piillee tausta-ajatuksena.
Tapahtuma on purrut yleisöön.
– Varsinkin pienet lapset ovat olleet äärettömän kiinnostuneita. Olemme saaneet positiivista palautetta. Minä en ainakaan ole kuullut sanottavan negatiivista, Sankari myhäilee ja iloitsee myös siitä, että jokainen tapahtuma on ollut ilahduttavan erilainen.
Tärkeän yleisön osan, oppilaiden, vuoksi tapahtuma järjestetään viikonloppupäivän lisäksi perjantaina, siis koulupäivänä. Perjantai on toki avoin muullekin kävijäkansalle. Toiseksi päiväksi valikoitui tänä vuonna vaalien vuoksi sunnuntai.
– Silloin on ihmisiä liikkeellä, Sankari selittää ja ynnää, että lauantainkin kattava tapahtumaviikonloppu olisi iäkkäälle järjestäjäväelle kenties liikaa.
Paljasjalkainen katsoo eteen ja taa
Syntymästään saakka Viljakkalassa asuneelle Sankarille itselleenkin kylän elävyys on tärkeää.
– Tuntuu, että sen jälkeen, kun Viljakkala liitettiin Ylöjärveen, se on ollut vähän sellainen takamaa, joten tämäntyyppisiä juttuja tarvitaan tänne, hän toteaa tapahtumasta.
Nainen myös myöntää mieltymyksensä historiaan ja perinteisiin.
– Kyllä ne kiinnostavat, niin kuin nyt näet, hän levittää kätensä ja katsoo hymyillen talonsa vanhoihin kalusteisiin, orsilla riippuviin reikäleipiin ja vuosien patinaan.
Tulevaisuuden Viljakkalalle hän toivoo säilyviä nykypalveluita, kauppaa ja aiempaa parempaa julkista liikennettä.
– Kun ikää tulee, toivoo kyläyhteisön olevan sellainen, että siellä vanhakin ihminen selviytyisi ja että tietynlainen ihmisten välinen tuttuus säilyisi.
Viljakkalan perinnetapahtuma 17. huhtikuuta kello 10–15 ja 19. huhtikuuta kello 12–15 Seurojentalolla.
Kommentointi on suljettu.