Uplakers eteni upeasti taistellen välieriin

Ylöjärven Uplakers järjesti melkoisen jymy-yllätyksen miesten jääkiekon II-divisioonan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Uplakers tiputti jatkosta runkosarjan voittaneen Valkeakosken Kiekko-Ahman.
Maalivahti Jiri Kumpuvaara sai joukkuekavereiltaan onnittelut kotiottelun jälkeen, kun Uplakers tasoitti ottelusarjan voitot lukemiin 1–1. (Kuvat: Lauri Kalliala / Video Kalliala).

Maalivahti Jiri Kumpuvaara sai joukkuekavereiltaan onnittelut kotiottelun jälkeen, kun Uplakers tasoitti ottelusarjan voitot lukemiin 1–1. (Kuvat: Lauri Kalliala / Video Kalliala).

Viime keskiviikkona pelattu välierien ensimmäinen osaottelu oli vielä Kiekko-Ahman näytöstä. Valkeakoskelaiset mättivät Uplakersin verkkoon hurjat kuusi maalia ennen kuin ottelu oli ehtinyt vanheta edes viittätoista minuuttia.
Sokkialun jälkeen kamppailu pelailtiin loppuun ilman suurta jännitystä. Lopulta Kiekko-Ahma vei pelin selvästi numeroin 8–3. Uplakersin osumista jäähalli Wareenassa vastasivat Khelil Gort, Otto Hentunen ja kaksi tehopistettä saalistanut kovavireinen Mika Kalliomäki.
Lauantaina pelatussa toisessa osaottelussa nähtiin sitten jo aivan uudesti syntynyt Uplakers.
Valkeakoskelaiset luulivat ensimmäisen ottelun perusteella hoitavansa välieräpaikan helposti itselleen, mutta koskilaisten yllätykseksi ylöjärveläisryhmä syttyi kotiluolassaan todelliseen taisteluun.
Vielä toisen erän loppupuolella Kiekko-Ahma siirtyi 2–3-johtoon, mutta Uplakersin nopea tasoitus nosti kotijoukkueen taistelumoraalia.
Kolmannen erän alussa Uplakers otti ensimmäistä kertaa johdon, eikä se luopunut siitä enää ottelun lopun aikana.
Uplakers vei toisen puolivälieräkamppailun lopulta nimiinsä maalein 6–4 ja siirsi ratkaisun kolmanteen kohtaamiseen Valkeakoskelle.
Toisen ottelun ylöjärveläishahmoja olivat 36 laukausta torjunut maalivahti Jiri Kumpuvaara sekä etenkin hattutempun laukonut ja yhden maalin syöttänyt Mika Kalliomäki.
Turo Mikkola ja Mikko Laksola saalistivat kaksi tehopistettä mieheen.

Huikea toisen erän alku

Hyökkääjä Mika Kalliomäki (vas.) on ollut hurjassa vireessä pudotuspeleissä.

Hyökkääjä Mika Kalliomäki (vas.) on ollut hurjassa vireessä pudotuspeleissä.

Sunnuntaina pelattu ratkaiseva ottelu kääntyi Uplakersin eduksi toisessa erässä. Avauserä päättyi numeroihin 2–2, mutta toisen erän alussa ylöjärveläiset tekivät mitä tahtoivat.
Uplakers iski neljä maalia reilun seitsemän minuutin sisällä ja karkasi 2–6-johtoon ennen erän puoliväliä.
Kiekko-Ahma osoitti kuitenkin sinnikyytensä ja iski toisen erän lopussa kaksi kavennusosumaa.
Kun isännät nousivat vielä kolmannen erän alussa maalin päähän vieraista, muodostui ottelun lopusta huippujännittävä.
Uplakersin sankariksi nousi lopulta Niilo Lähde, joka iski vieraille kaksi vapauttavaa maalia. Niiden avulla ylöjärveläiset karkasivat riemukkaasti tavoittamattomiin. Uplakers voitti kamppailun maalein 5–8 ja eteni upeasti välieriin voitoin 1–2.
Jiri Kumpuvaara torjui ylöjärveläisten verkolla 39 laukausta. Maalivahdin ja Niilo Lähteen lisäksi Uplakersin avainpelaajia olivat tehopisteet 1+3 merkkauttanut Turo Mikkola sekä tehopistesaldon 2+1 mieheen saalistaneet Mika Kalliomäki ja Otto Hentunen.
Mika Kalliomäki on kolmen ottelun jälkeen pudotuspelien pistepörssin toisella sijalla saalistettuaan kuusi maalia ja kolme maalisyöttöä.

Haastajana välieriin

Runkosarjassa kahdeksanneksi sijoittunut Uplakers kohtaa välierissä runkosarjassa toiseksi sijoittuneen Hoki Klupi Hyvinkään. Hyvinkääläisjoukkue tiputti puolivälierissä Pirkkalan Pingviinit suoraan kahdessa ottelussa, vaikka kamppailut olivat tiukkoja.
Runkosarjassa Uplakers kaatoi hyvinkääläisryhmän kaksi kertaa. Kerran voiton korjasi H.K.H. Luvassa on varmasti tasainen vääntö finaalipaikasta.
Ensimmäinen välierä pelataan Hyvinkäällä tänään keskiviikkona. Kotiluolassaan Uplakers esiintyy lauantaina kello 18.30. Tarvittaessa ratkaiseva kolmas kohtaaminen pelataan sunnuntaina Hyvinkäällä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?