Klassiseen lauluun arkkitehtiuransa vaihtanut mies on tyytyväinen valintaansa. Se tarjosi projektiluontoisen työnkuvan, jota hän hamusi arkkitehtuurista muttei tavoittanutkaan tämän säännöllisestä arjesta. Pian kultakurkku tuo sävelensä Ylöjärvelle, suunnittelemansa kirjaston kupeeseen.
Leija-kirjaston suunnitellut tamperelainen Tero Harjunniemi sujautti liki kymmenen vuotta sitten uuden vaihteen silmään. Tai itse asiassa hän oli jo käytellyt tuota vaihdetta, mutta nyt se asettui matkavaihteeksi.
Miltei 20 vuotta arkkitehtiuraa taputellut mies näet päätti vuonna 2008 vaihtaa päätyökseen musiikin. Harrastus se oli ollut pitkään ja sivutyökin muutaman projektin verran. Aikanaan tyystin pois laskuista ollut ajatus musiikista työnä oli vuosien mittaan päässyt hautumaan.
– Elämän isoja muutoksia täytyy haluta tosi paljon, jotta lähtee muokkaamaan ajatusmaailmaansa. Se, kun sain Kotkasta Jazztyttö-musikaalin miespääroolin, oli avain. Se takasi pitkän rupeaman, ja tiesin jo jatkoakin, mies kuvaa, kuinka toimeentulon suova musiikkiura valkeni.
Päätös ei ollut pelottava, vaikka muut sitä äimistelivät, niin ihaillen kuin epäillen. Päinvastoin.
– Se oli todella vapauttava. Tiesin, että jos teen 20 vuotta arkkitehdin työtä, näivetyn, mies kertoo ja toteaa, että eräänlaisen arkkitehtiuran huipentuman, Leija-projektin, jälkeen oli levollinen mieli siirtyä uusille vesille.
– Minulla oli tavallaan fiilis kuin nuorella, jolla maailma on auki.
Silmän ja korvan kipinää
Musiikillisen minän avartuminen ei siis ollut mikään kirkkaan salaman kaltainen yllätys. Miehellä on ollut taipumusta niin kuvallisiin kuin musiikillisiin lahjoihin ja kiinnostuksiin lapsuudesta saakka.
Vesselinä mieluusti laulaneen ja pari vuotta Pirkan Pojat -kuorossa veisanneen lapsen lopullinen musiikkipuro puhkesi sisimpään teini-iässä omatoimisen kitaransoiton ja bändihommien myötä.
– Musiikista tuli minulle keino purkaa asioita ja saada hyvän olon tunnetta.
Arkkitehtuuri norui miehen elämään monen seikan summana: Piirustuslahjat valkenivat jo lapsuudessa ja saivat ytyä, kun poika pääsi käyttelemään piirustuskojetta puhelinkaavioita laativan äitinsä työpaikalla. Kun jo koulussa oli tehtävä valintoja kuvataiteen ja musiikin välillä, alkoi kuvallinen ammatti muhia mielessä. Se myös tarttui nuorukaisen silmään ammattioppaista.
– Ja varmaan sekin vaikutti, että isäni oli kirvesmies.
Kaiken luovuuden taustalla mies näkee isäsuhteen – halun tulla hyväksytyksi.
– Ja kyllä se on se luomisen tuska, luulen. Tai sehän on hieno juttu, joten tuska on oikeastaan väärä sana.
Ammatiksi aikomaansa arkkitehtuuriin mies hankki perinteisen suoran koulutuksen Tampereen teknillisestä oppilaitoksesta. Hän olisi sitten päässyt teknilliseen korkeakouluunkin mutta jätti paikan väliin, koska hamusi jo työelämään.
Alkuun vain harrastukseen tähdänneet musiikkiopit karttuivat paloista: Tampereen konservatorion perusopetuksesta, todelliset lauluhimot herättäneen kamarikuoroluotsi Hannes Östermannin yksinlaulutunneista sekä kuorotunneista, lukuisten yksityisopettajien, kuten Jaakko Ryhäsen ohjauksesta, muutaman viikon stipendiaattiopeista Italiassa sekä useista mestarikursseista.
Ja ne palat ovat riittäneet hyvin freelancelaulajan uraan.
– Minullahan ei ole mitään paperia laulamisesta. Se ei ole meriitti, mutta en minä ole paperia hirveästi tarvinnut.
Vanha vaihdekin joskus silmässä
Mutta ei arkkitehtuuri ole tyystin taakse jäänyttä elämää. Harjunniemi suunnittelee yhä silloin tällöin rakennuksia toiminimellä. On syntynyt esimerkiksi Tampereen Komediateatterin kesäteatterilaajennus.
– En osaa käyttää tietokonetta, jos jätän sen kahdeksi vuodeksi rauhaan, mies lausuu virnistäen yhden syyn pitää kiinni entisestä pääammatistaan.
Toinen syy on, että tuttua ammattia on luontevaa harjoittaa toimeentulon tukemiseksi.
Ja mikä olennaisinta, arkkitehtoninen ajattelija miehen sisällä ei ole sammunut. Silmät tiiraavat yhä rakennuksia, ja mieli rullaa vaihtoehtoisia ratkaisuja niihin.
Arkkitehtuurissa juuri nuo vaihtoehdot kiehtovatkin Harjunniemeä.
– Arkkitehtuuri on asioiden ratkomista. Se on äärettömän mielenkiintoista, myös lopputuloksen näkemisestä haltioituva herra kuvaa.
Sykähdyttävät sävelet
Laulamisesta mies saa voimakkaita kontrasteja: onnistumisia ja epäonnistumisia, jotka ovat ihmiselle yhtä lailla tarpeellisia.
Ja tietysti musiikin voima potkii.
– Laulamisen tuottamisesta tulee hyvä olo, kun ääni lähtee virtaamaan. Musiikillahan on vaikutteita niin paljon, että lista on loputon.
Klassiseen lauluun eli oopperaan ja operettiin mies tarrasi, kun tajusi laulutavan äänenkäytölliset mahdollisuudet ja terveellisyyden äänentuottoelimille. Hän tahtoo kuitenkin monipuolisuutta, joten esiintyy myös musikaaleissa ja laulaa sofistikoituneeksi popiksi luokittelemaansa musaa muun muassa kulttuuriravintola Kiven unpluggedkeikoillaan.
Sunnuntain ylöjärveläiskonsertissa kallistutaan klassiseen.
– Laulan italialaista – kevyttä ja oopperaa. Uskon, että konsertista tulee lämminhenkinen ja intensiivinen, sillä aion myös kertoa kappaleista.
Täyskäännöksensä viitoittamilla reiteillä jo hyvän tovin talsinut aikoo jatkaa valitsemallaan tiellä.
– Sitähän, mitä se tarkoittaa tulevaisuudessa, ei tiedä.
Salin klassiset -konsertti: Tero Harjunniemi Vesa Penttilän haitarin ja Pauli Jämsän pianon säestämänä 1. maaliskuuta klo 15 Ylöjärven kaupungintalossa.
Kommentointi on suljettu.