Vuotuisleivonnaiset ovat ylöjärveläissyntyisen ruokakirjailijan silmissä vuoden jaksottajia, perinteen jatkajia sekä ihmisen kulttuurisia paikantajia ja identiteetin rakentajia. Perinne ei silti estä etsimästä uutta twistiä.
Viime ajat ovat pitäneet ruokakirjailija, -bloggari ja kotikokki Verna Kaunisto-Feodorowin näpit vuotuisherkkujen jauhoissa.
Ei ole vielä monta kalenterisivua joulusta, jolloin uuni pullautti pipareita, torttuja ja naisen ylistämää englantilaista joulukakkua. Runebergintorttujen jauhopilvi taas on vasta laskeutumassa – tai siis runeberginkakun, jonka taitaja leipoi isolle vierasköörille.
Ja laskiainen, se kolkuttaa jo ovella. Viulistina ja musiikkipedagogina työskentelevä jauhonäppi on pyöräyttänyt pullaherkkusia jo pariin otteeseen, ja lisää on luvassa.
– En tee laskiaispullia varastoon, vaan syömme ne mahdollisimman tuoreina, sillä silloin niistä saa parhaan ilon.
Vuoden jaksotusta, yksilön asemointia
Mutta eivät Vernan keittiössä kohoile vain vuotuisleivonnaiset. Köökki puskee niin perinteistä kuin uutukaista, ja Kaunisto-Feodorow jakaa ohjeita keittokirjoissaan, Ylöjärven Uutisissa, joskus muissakin lehdissä sekä blogissaan – viime aikoina tosin kiireen hiljentämässä.
Ennen kaikkea keittiö kuhisee kuitenkin naisen omaksi ja ystävien iloksi. Reseptien julkaisu on keino jakaa onnistumisten ilo ja hyöty muillekin.
– En usko, että salaisimmatkaan reseptit kuluvat, jos niitä jakaa.
Vaikka keittiökonkarilla siis piisaa ties mitä vatkattavaa ja vaivattavaa, jaksaa hän innostua myös toistuvista vuotuisleivonnaisista.
– Niille on sosiaalinen tilaus: perhe vaatii niitä. Enkä koe, että niihin tarvitsee nähdä vaivaa.
Sitä paitsi nainen aidosti inspiroituu kausinisuista.
– Niillä on valtava merkitys vuoden jaksottamiseen. Kun ilmatkin ovat olleet, mitä ovat olleet, ja tuntuu, ettei mikään muutu, ja sitten tajuaa, että hei, on Runebergin päivä, tunteekin tietävänsä, missä mennään, hän sanoo ja toteaa, että vaikka joulukakkukin maistuisi alati, sitä syödään vain ajallaan.
Vuosinameilla on naiselle myös voimauttava kulttuuri- ja identiteettivaikutus.
– Ne auttavat hahmottamaan yksilön paikkaa maailmassa. Ja kun ne tulevat kaukaa, tulee lapsuuskin mieleen. Niillä on suurempi merkitys kuin se, että ne olisivat vain yksittäisiä leivonnaisia.
Lisäksi kyökkitaituri halajaa välittää perinnettä eteenpäin, itse tehden ja yhdessä nauttien, ei ulkokohtaisesti ostaen.
Perinteistä, tuunaten
Kaunisto-Feodorow on kausinisujen suhteen yhtäältä perinteinen, toisaalta kokeileva. Hän tekee vuosittain samoja herkkuja mutta kehittää niitä pienin kokeiluin yhä paremmiksi. Esimerkiksi gluteenittomat jauhot poikivat viime joulun alla uuden ihastuksen, muffinssimuotoiset piparit, jotka yllättivät myös runeberginkakun rakenteessa.
Joskus hän tuunaa herkkuja villistikin, ainakin ajatuksissaan. Jos aatos tuntuu hyvältä, hän tarttuu siihen.
– Parhaat ajatukset syntyvät erehdyksestä.
Kokeilujen perusteeksi hän sanoo, että variointi on ihmiselle luontaista ja evoluutioon kuuluvaa.
– Jos ihminen ei kehity, hän menee taaksepäin, nainen tuumii ja kertoo tarjoavansa lukijoilleenkin vaihtoehtoja, jottei sitoisi heitä yhteen tapaan vaan rohkaisisi kokeiluihin.
Perinteisiin hän taas nojaa, koska tahtoo palata juurilleen.
– Käyn mielessäni moikkaamassa mummoa, jolta olen saanut jonkin ohjeen.
Variaatioon nainen saa ideat joskus satunnaisissa tilanteissa, kuten bussimatkalla, joskus leivonnan tuoksinassa. Nainen hehkuttaakin keittotaidon kehitystä – ja myös taidon ryöpsähtänyttä levittämistä, jota itsekin peräänkuuluttaa.
– Jokainen sukupolvi tuo jotain uutta. Elämme ruokaohjeissa todellista kultakautta: internet mahdollistaa jakamisen. Jos ennen mummo perähikiällä leipoi jotain, se ei välttämättä siirtynyt kenenkään tietoon.
Talvikauden ilmiö
Tietyn hetken leivonnaiset ovat kummasti kasautuneet yhdelle vuosilohkolle joulusta vappuun. Kaunisto-Feodorow aprikoi yhdeksi syyksi sitä, että kesällä tuoreet marjat ja vihannekset ovat pääroolissa, leipomukset oheistuotteina.
– Tietyn hetken herkut taas auttavat meitä selviämään talven yli.
Toki kesäänkin kuuluu mansikkakakun kaltaisia vakionameja, tosin ei tarkan mallin mukaisia tai päivään kytkeytyviä. Niiden väljä rituaalimaisuus sopii Kaunisto-Feodorowille, joka kuitenkin tekee niitä vähintään kerran kesässä.
– Eikös kesä ole suomalaisille yksi iso juhla?
Ja huomaa herkkunäppi tietyn hetken herkuissa uusiakin juurtuvia tulokkaita, kuten halloweenin kurpitsaleipomukset.
Kaikesta tykkäävällä herkkusuulla ei ole yhtä suosikkikausinamia. Joulukakkua hän kuitenkin pitää lähes täydellisenä, sillä se on vuosien kehittelyn tulos ja vaatii paneutumista.
– Siinä on jotain erityistä juhlavuutta.
Sitten kun vappukin on ohi, ei naista harmita odotella seuraavaa juhlanamia.
– Leivon joka tapauksessa joka viikko. Vuotuisherkut tuovat vain lisäväriä.
