Syöttö on tärkeä ase lentopalloilijalle

Aloitussyötön merkitys lentopalloilussa näkyi, kun Ylöjärven Ryhdin naiset paukuttivat riemukkaan 3–1 (25–22, 25–18, 18–25, 25–20) -kotivoiton Koiviston Iskusta.
Paula Vihanto (vas.), Tiia Virta ja Noora Honkanen kuuntelivat tarkasti päävalmentaja Heikki Kososen ohjeita perjantain kotiottelussa.
Paula Vihanto (vas.), Tiia Virta ja Noora Honkanen kuuntelivat tarkasti päävalmentaja Heikki Kososen ohjeita perjantain kotiottelussa.

Vaikka Ryhdiltä onnistui moni muukin asia, se nappasi henkisen yliotteen nimenomaan syötöillään toisesta erästä alkaen.
Sekä Paula Vihannon että Tiia Virran ässäsyötöillä kotijoukkue karkasi, eikä Iskun Julia Konradtshova päässyt juhlimaan.
– Syöttöjä ja vastaanottoa hiotaan koko ajan harjoituksissa, kevätkaudella jatkuvasti peliaikaansa lisännnut Vihanto kertoi.
Paula on keskipelaaja, jolle nostohommat eivät kuulu. Hänet otetaan monesti vaihtopenkiltä syöttövuoroon, mutta myös etukenttäkierroksia tulee – ja onnistumisia niillä.
– Kun menen syöttämään, keskityn noudattamaan saamiani taktisia ohjeita. Niitä tulee ottelun kuluessa sen mukaan, miten peli etenee, Vihanto kertoo.
Vastuuta hänelle tuli viime viikonloppuna senkin vuoksi, ettei Emilia Raappana pystynyt polvivaivaisena pelaamaan. Voitto nosti hymyn Vihannon huulille.
– Tämä oli tärkeää itseluottamuksellemme, jos joudumme karsintasarjaan, hän muistutti.
Henkistä kanttia kohensi myös komea nousu ensimmäisessä erässä 20–22-tappioasemasta. Kolmannessa erässä ote hieman löystyi, mutta neljännessä erässä virheet vähenivät, ja passari Emmi Jalonen pyöritti ilahduttavan monipuolista hyökkäyspeliä.
Myös Ryhdin torjunta oli kohdallaan, ja siinä kunnostautui erityisesti kapteeni Noora Honkanen.

Kuortaneella ei mahdollisuuksia

Sunnuntaina kyyti olikin sitten kylmää Kuortaneella, kun valmennuskeskuksen joukkue paukutti 3–0 (25–15, 25–22, 25–7) -luvut.
Perjantaina Ryhdin nostoon ja hyökkäykseen kovasti apua tuonut Sonja Laitinen ei ollut mukana, ja toista erää lukuunottamatta kotijoukkue kulki joka osa-alueella pitkän askeleen edellä.
Valtaosa pelaajista urakoi siinä välissä B-tyttöjen SM-sarjan B-poolin viimeisen kierroksen turnauksen Juupajoella.
Oriveden Ponnistus oli parempi erin 2–1 (20–25, 25–17, 15–11), mutta Valkealan Kajo meni nurin 2–0 (25–23, 27–25) ja Laihian Luja 2–1 (25–15, 23–25, 15–8).
Tiia Virta hyökkäsi sekä voimalla että järjellä ja syöttikin ässiä. Salli Joutsenvirran sormet kestivät taas pelaamisen, ja Paula Vihannon aloitukset tekivät tuhojaan.
– Ei tällainen ottelutahti tunnu liian kovalta, sillä väliin tulee helpompiakin viikonloppuja, Vihanto vakuutti.
Ryhti jatkaa hyvistä asemista SM-välieriin, jotka pelataan 21. maaliskuuta.

Miesten voittokulku katkesi

Ryhdin miehet eivät pystyneet ottamaan kolmatta voittoaan lentopalloilun kakkossarjan alemmassa jatkosarjassa.
Tamperelainen Aitolahden Riento haki pinnat Ylöjärveltä luvuin 1–3 (25–19, 22–25, 20–25, 17–25).
– Voittoa tarjottiin, muttei kelvannut tällä kertaa. Tuli aivan liikaa omia virheitä: toisessa erässäkin kolme sormilyöntiä verkkoon, päävalmentaja Jari Rantanen manasi.
Ryhdin vastaanotto ja torjunta olivat hyvällä tasolla, mutta hyökkäykseen ei saatu oikeaa rytmiä. Niilo Nurmi ahersi liberona menestyksekkäästi, ja yleispelaaja Toni Nyman debytoi miesten joukkueessa lupaavasti.

B-pojat SM-välieriin

SM-sarjan poolivaihe päättyi Ryhdin B-pojilta erinomaisesti, kun Nurmon-turnauksesta oli saaliina pelkkiä voittoja.
Ryhti nujersi Loimaan Jankon 2–1 (25–22, 21–25, 15–7), Kuortaneen Lentopallon 2–0 (25–22, 25–18) ja kotijoukkue Jymyn 2–0 (25–23, 25–19).
Jankko-peli kääntyi, kun Ilari Toimela otettiin tilapäisesti hakkurin tontille. Muuten hän pelasi yleispelaajana ja teki tuhojaan passari Verneri Halttulan kanssa.
Poikien maajoukkueleirille kutsutun Niilo Nurmen takakenttätyöskentely oli myös tärkeässä osassa, kun Ryhti varmisti välieräpaikkansa.

D-tytöt takaisin A-pooliin

Ryhdin D-tytöt hävisivät vain Maskun Katajalle aluesarjansa B-poolissa ja nousivat takaisin A-pooliin.
Ryhti kukitsi Ypäjän Yllätyksen 2–0 (25–18, 25–13) ja raumalaisen Narvi-Pallon 2–0 (25–10, 25–19). Masku oli parempi lukemin 2–1 (25–22, 20–25, 15–12).
– Väsymys näkyi jo viimeisessä pelissä, ja Katajan hyökkäys toimi meidän hyökkäystä paremmin. Tämä oli kuitenkin hieno suoritus, koska muutimme pelitapaamme paljon edellisestä turnauksesta, valmentaja Harri Matilainen kehui.
Passari Senni Virtanen rakensi ja ohjasi peliä näyttävästi. Vuotta nuoremmista tytöistä tullut Inka Sairiala onnistui myös mainiosti.